Romantiikan nälkää

Naureskelin hieman Camillalle, että mitä jos se mies tulee sitten tänne myöhemmin, mitäs sitten teemme  Camilla sanoi että ethän sinä Vivian mikään eilisen teeren tyttö ole, vaan tiedät kyllä että mitä nuorille ja komeille miehille tehdään. Käytetään hyväksi tietenkin ja onhan se aina ihanaa, kun saa nuorta kiinteää lihaa ja varsinkin oikein kunnon patukkaa!

No niinhän se on, myöntelin ystävättärelleni. Yritimme keskittyä leffaan, jossa oli yllättävän paljon eroottisiakin kohtauksia, joille naureskelimme kilvan. Aah, romantiikkaa, sitä minä haluaisin nyt todella paljon, Camilla kujersi kiihkeän näköisenä. Älä minua katso, torjuin ystävättäreni, kenties niitä kolmijalkaisiakin on vielä tulossa meidän iloksemme. Ainakin jos lähdemme niitä etsimään, lohdutin kiimaista ystävääni.

Erittäin kiihkeisiin panemisiin, Vivian, 246.

Pakoon pahaa maailmaa

Menimme yhdessä luokseni, koska kumpikaan meistä ei halunnut olla yksin aivan ymmärrettävistä syistä. Kävimme kumpikin suihkussa ja tilasimme meille kiinalaista ruokaa, koska olimme hyvin uupuneita päästyämme pois miesten luota. Tilanne oli kyllä muuttunut varsin äkisti todella huonoksi ja kiusalliseksi.

Päätimme katsoa Netflixistä jonkin hyvän elokuvan, jonka äärellä saisimme rentoutua ja nollata päitämme. Voi kuuma -Camilla, sanoin ystävälleni. Miksi meille aina käy näin? Camilla vain tuumasi, ettei meitä nyt ihan aina vangita ja ruoskita sekä panna väkisin perseeseen – onneksi, onneksi se oli se kolmen minuutin muna, Camilla nauroi railakkaalla tavallaan, ja sai minutkin hymyilemään.

Mutta mitähän me keksisimme seuraavaksi? Ilman miehiä me tuskin pystyisimme kuitenkaan kovin pitkään olemaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Pakohuone

Kuoriuduimme kahleistamme alta aikayksikön ja pukeuduimme ja kokosimme nopeasti tavaramme. Sitten katsoimme ikkunasta ja näimme erään vangitsijamme kävelevän jo ulkona kassin kanssa. Juoksimme nopeasti ulos asunnosta rappuun ja piilouduimme alempaan kerrokseen nurkan taakse.

Vilkaisimme nopeasti miehen mentyä asuntoon ja juoksimme äkkiä ulos talosta ja nappasimme läheisen taksin kiireellä. Vasta taksin kiihdytettyä matkaan me uskalsimme huokaista helpotuksesta. Olisiko nyt kuuma -Camilla parannuksen aika? Tiedustelin ystävältäni ja hän puuskahti että pitäisikö tässä ryhtyä lesboksi, koska suurin osa miehistä näyttää olevan melkoisia sikoja…

Taksikuski hieman kohotteli kulmakarvojaan meille, mutta sanoimme hänelle että et varmasti halua tietää, mitä meille on viime aikoina tapahtunut.  Mietitään sitä huomenna, sanoin Camillalle kuten Scarlett O´hara aikoinaan.

Seksiterveisin Vivian, 246.

Ripeät ritolat

Jäimme seisoskelemaan kahlittuina ei niin mukavien pikapanojen jälkeen ja kuulimme miesten puhuvan lähestyvästä Vapun juhlimisesta. Ei muuta kuin vedetään kunnon kännit ja hommataan jotain pilveä tai jauhoja, niin menee pää kunnolla sekaisin, joku julisti äänekkäästi.

Vilkaisin Kuuma -Camillaa paljonpuhuvasti ja hän näytti erittäin mietteliäältä. Joku vielä jatkoi että meillä on nuo kaksi huoraakin tuolla, joihin voimme tyhjentää pussimme heti vaan kun siltä tuntuu. Miehet räkättivät äänekkäästi tämän härskin kommentin päälle.

Meidän pitää varmaan lähteä hakemaan tavaraa Vappua varten, joku miehistä julisti ja he alkoivat pukeutua ja poistuivatkin asunnosta äänekkäästi. Camilla esitteli minulle löytämänsä avaimen ja sanoi että nyt otetaan Vivian ritolat täältä ja sehän sopi minullekin vallan mainiosti.

Vapputerveisin Vivian, 246.

Piiskaa pimulle

Kolmen minuutin muna tunkeutui takaapäin Kuuma -Camillan pyöreiden pakaroiden väliin ja Camilla kirahti kivusta. Mies työnsi kyrpäänsä hänen anukseensa kuin viimeistä päivää ja onneksi hän laukesikin nopeasti muutaman työnnön jälkeen. Onneksi se oli se kolmen minuutin muna, Camilla sanoi hänelle ilkeästi ja saikin mieheltä läimäyksen kasvoihinsa ja ruoska viuhahti myös hänen upeille pakaroilleen jättäen jälkeensä kolme punaista viivaa.

Oliko tuo nyt kivaa, sanoin miehille, mikä oli minulta erehdys. Jaaha, viehkeä Vivian on ollut täällä aivan hiljaa, he naureskelivat. Tehdäänkin hampurilaisia, niistähän sinä tykkäät, he naureskelivat minulle. Yksi miehistä tuli taakseni ja toinen eteeni ja sainkin sitten munaa edestä ja takaa. Kokemus ei ollut kovin nautinnollinen tällä kertaa.

Panemisiin, Vivian, 246

Kohtalokas sylkäisy

Camillan olisi kyllä kannattanut jättää sylkäisemättä, koska iso miesporukka kerääntyi krapulaisena hänen ympärilleen ruoskineen ja kyrpineen. Miehiä ilmeisesti kiihotti kovasti tämä tilanne, koska Camilla ei pystynyt puolustautumaan eikä poistumaan paikalta, koska hänet oli kahlittu kiinni seinässä olevaan koukkuun.

Joku läpsäytti häntä piiskalla ja eräs miehistä laski housujaan ja pudotti myös Camillan housut nilkkoihin, niin että hän oli aivan paljaana ja avuttomana miesten keskellä. Kolmen minuutin muna meni Camillan taakse ja alkoi raottaa hänen pakaroitaan Camillan kovemman puolen vastustelusta ja huudosta huolimatta.

Sitten hän yritti työntyä hänen ahtaaseen anukseensa muiden miesten kannustaessa häntä ja minä yritin turhaan kieltää. Camilla kirahti kivusta mutta miehet vain nauraa höröttivät vieressä vaikka minäkin yritin pyytää heitä lopettamaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Alistettuina

Siinä me sitten kahlittuina katselimme toisiamme Vivianin kanssa ja tuumasimme, että miten ihmeessä me olemme taas joutuneet tämän kaltaiseen tilanteeseen. Miehet pyörivät meidän ympärillämme ja kourivat meitä avoimesti ja estottomasti. “Näin sitä käy kun luulee omistavansa koko maailman, eräs heistä sanoi naureskellen.

No mitä te meistä oikein haluatte, sanoin eräälle miehistä kovalla äänellä. No, me voimme hieman alistaa teitä niin opitte käyttäytymään kunnolla, miehet sanoivat meille kärkevästi. Eräs heistä lähestyi meitä kolmihaaraisen nahkaisen piiskan kanssa ja läpsäisi minua takapuolelle. Katsoin siihen kohdalle mihin hän oli läimäissyt ja pakaraani koristi kolme punaista juovaa.

Myös Kuuma -Camilla sai maistaa piiskaa ja hän sylkäisi lyöjän kasvoille. Katsoimme miten kuola valui alas hänen kasvoiltaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kahlitut kinkut

Miehet olivat yllättäen tulleet yhtä inhottaviksi kuin televisiossa pyörivien erikoisjoukkojen kouluttajat. He vaativat meitä pukemaan päällemme todella epämukavat ja paljastavat nahkaiset asusteet. Olo niissä tuntui todella hankalalta. Lisäksi meihin laitettiin erilaisia nipistimiä kiinni moneen paikkaan. Irrottelimme kyllä niitä heti kun herra kouluttajilla silmä vältti.

Tänään harrastammekin anaaliseksiä, eräs heistä julisti ylimielisen innokkaasti, hän taisi tietää että se sattuu meihin. No, jos jollakulla on oikein pieni muna, niin sitten voi ehkä onnistua, Camilla sanoi turhautuneen näköisenä. Miehet vain naureskelivat meidän vihaisille ja närkästyneille ilmeillemme.

Itsehän te tämän tilasitte, kolmen minuutin muna julisti voitonriemuisena ja meille napsautettiin käsiraudat käsiin ja kahlittiin kiinni erilaisiin huoneessa sijaitseviin koukkuihin.

Sekstailemisiin, Vivian, 246.

Ruoskan isku

Yllättäen miehiä marssi paikalle kera erilaisten sitomiseen tarkoitettujen välineiden ja monenlaisten piiskojen kanssa. Oletteko käyneet seksikaupan ryöstämässä? Camilla tuhahti heille ylimielisesti naureskellen.

Me testaamme näitä välineitä nyt teihin, kun tunnutte kerran olevan niin kokeneita ja kaiken nähneitä, kolmen minuutin muna tuhahti meille koston haluisen näköisenä. Saatte nyt varmasti kerrankin tarpeeksi kyrpää kun pistämme kaikki teitä vuorotellen menemään, saatte olla meidän seksiorjiamme, hän sanoi uhkaavan kuuloisena.

Mahtaakohan teistä edes olla siihen, kuuma -Camilla tuhahti ylimielisen näköisenä ja sai yllättäen kolmihaaraisesti ruoskasta jaloilleen. Miltäs maistui, mies sanoi uhkaavan kuuloisesti. Sinäkin pikku lutka tulet nyt saamaan kyrpää oikein kunnolla, hän jatkoi ylpeän kuuloisesti.

Seksiterveisin, Vivian, 246.

Ohjat käsiin

Nyt on nartut asia niin, että me miehet otamme ohjat käsiimme! Eräs miehistä julisti kovalla äänellä ja muut nyökyttelivät taustalla. Te olette vain kaksi narttua, jotka tottelevat mitä me teille sanomme ja mitään kolmen minuutin muna juttuja emme tule enää kuuntelemaan!  Menikö noin tunteisiin, Camilla jupisi ja minä ajattelin että taas olemme ajautuneet tällaiseen kiusalliseen tilanteeseen vasten tahtoamme.

Voitte mennä ajattelemaan itsenne märiksi, joku vitsiniekka julisti, ja muut räkättivät taustalla kuin viimeistä päivää. Tässähän joutuu aivan hikipäässä työskentelemään, Camilla tuhahti vihaisen oloisena.

Mitäs nyt, Camilla, tuumasin kun olimme huoneessamme. Kyllä me ennen pitkään pääsemme pois, hän lohdutti minua. Sitä ennen voimme tavata noita kolmen minuutin munia jälleen 🙂

Sekstailemisiin, Vivian, 246.