Loppurentoutus

Mies otti vielä kiinni toisella kädellään lantiostani ja toisella rinnoistani niitä hyväillen. Sitten hän alkoi työntää jättimäistä kyrpäänsä pilluani vastaan eikä mennytkään kovin kauaa kun tunsin valtavan nautinnollisen orgasmin olevan tulossa.  Kiljuin samalla kun laukesin kouristellen hänen päällensä. Hänkin ähkäisi ja tunsin hänen kyrpänsä alkavan nykiä.

Katsoin peilistä, kun hän nousi päältäni ja sain päälleni oikein kunnon valkoisen spermakylvyn. Toivuttuamme kävelimme yhdessä peseytymään ja tyhjään saliin jäi vain musiikki pauhaamaan kunnon nainnin tuoksujen lisäksi. Menimme yhdessä saunaan ja rentouduimme kuntoilun rasituksista siellä kunnolla ja heitimme löylyjä kilpaa.  Peseydyttyämme poistuimme ja seuraavat asiakkaat tulivat onneksi vastaan lähdettyämme kuntosalin huuruista. Olipas kunnon treenit, hymyilimme heille vielä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lopputreenit

Mies irrottautui minusta kovaa huohottaen ja levitti jalkani auki äärimmilleen. Hän tuli päälleni ja työnsi punaiseksi turvonnen valtavan kyrpänsä sisääni yhdellä rivakalla työnnöllä. Ähkäisin nautinnosta ja hän alkoi liikkua ylös ja alas, hän pumppasi minua lujaa ja märän ja liukkaan pilluni lätinä täytti koko kuntosalin musiikin säestäessä.

Katsoin rivakkaa naintiamme peileistä ja kiihotuin yhä vain lisää. Kerroin hänelle haluavani ratsastaa hänen valtavalla suonikkaalla miehuudellaan  ja kapusin hänen päälleen hajareisin. Hänen kyrpänsä upposikin sisääni kuin kuuma veitsi voihin ja aloin liikkua ensin nautinnollisesti ylös ja alas, sitten eteen ja taakse.

Katsoin jalkojeni väliin ja näin miten hänen jykevä kyrpänsä upposi sisääni syvälle litisevän kiimaiseen pilluuni kerta toisensa jälkeen…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tosi treeni

Mies alkoi hengittää vielä enemmän huohottaen, vaikka hän olikin jo hengästynyt ja hikinen salilla kuntoilusta kuten minäkin. Olisikohan jo loppuverryttelyjen paikka, hymisin takaapäin hänen korvaansa.

Hän kääntyikin yllättäen ja kellisti minut penkin takaiselle. Hän riuhtaisi housut ja pikkarit jalastani ja katsoi minua leveästi hymyillen. Sitten hän nosti urheilutoppiani paljastaen suuret ja kiinteät rintani alkaen imeä ja suudella jo valmiiksi kovia nännejäni.

Ähkäisin nautinnosta samalla kun runkkasin jo hänen isoa kovaa suonikasta kyrpäänsä ronskisti alhaalta ylös vedellen. Otin sen suuhuni ja aloin imeä sitä himokkaasti ja hänkin sukelsi nuolemaan jo märäksi tullutta liukasta pilluani. Katsoin peilistä miten upeilta näytimmekään, ja paikalla oli tietysti yleisen tilan tuomaa jännitystäkin ja pelkoa yllätetyksi tulemisesta.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Reippailua

Kerroin hänelle miettiväni hieman hiljentymistä ja rentoutumista, koska oli tullut painettua menemään hiki linssissä ja kaadettua miehiä kuin talvisodassa konsanaan, hieman liioitelluin sanoin. Partnerini hieman naurahti tarinalleni ja kertoi ymmärtävänsä yskän.

Päätimme lähteä yhdessä kuntosalilla käymään. Kaverillani oli ovenavauskortti eräälle salille ja pääsinkin hiljaisena päivänä sinne hänen siivellään ilmaiseksi tutustumaan. Olin toki käynyt ennenkin kuntosalilla, mutta oli ihan kiva olla erilaisissa laitteissa musiikin pauhatessa taustalla.

Huomasimme olevamme salilla aivan kahden ja kävelinkin ystäväni taakse ja painoin rintani hänen selkämykseensä. Katsoin peilistä kun käteni harhaili hänen vatsalihaksiinsa ja vielä alaspäin kohti heti pullistuvaa tanakkaa patukkaa. Se olikin jo alkanut kovettua kun muisti edellisen seksikertamme ja tuntiessaan vartaloni takaapäin…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jekut mielessä

Lopulta mies vapautti minut käsiraudoista ja köysistä ja menimme peseytymään yhdessä kaiken maailman mömmöistä ja liemistä, mitä oli sataa ropissut päällemme. Muu porukka vielä joi ja katsoi ilmeisesti pornoleffaa viereisessä huoneessa. Osa oli sammunut nojatuoleihin ja sohville. Siinä he kuorsasivat kuola suusta valuen 🙂

Mietimme, olisiko heille mitään källiä tai jekkua, mutta tyydyimme kuorruttamaan heidät kermavaahdolla ja ripottelimme pop corneja ja sipsejä heidän päälleen runsain mitoin ennen poistumistamme rikospaikalta ja viininpunaisesta peileillä vuoratusta buduaarista. Menimme yhdessä pizzalle pitkän yön johdosta nälkäisinä ja meillä oli oikein miellyttävä aamiaishetki, jonka kruunasimme siidereillä.

Menimme sitten luokseni lepäilemään ja sekstailemaan ilman ulkopuolisia häiriköitä, tirkistelijöitä  ja suihkuttelijoita.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Loppusessio

Luokseni jäänyt mies oli hyvin kiltti ja kohtelias. Juttelimme ja hän suuteli minua hellästi, olin tyytyväinen koska olin peseytynyt edellisen session jäljiltä. Hän myös kiihotti minua nuolemalla minua hellästi ja kysyi haluanko edelleen olla sidottuna.

Voihan se hetken olla näinkin, kun on nähty näin paljon vaivaa, veistelin hänelle. Krapulaisena seksi tuntui aina paremmalta, hän rakasteli minua hellästi ja tunsinkin pian olevani jälleen huipulla. Laukesimme miltei yhtä aikaa ja lepäsimme hiljaa vierekkäin.

Yllättäen muu porukka ryntäsi jälleen sisälle melat pystyssä ja kaikki olivat runkanneet itsensä laukeamispisteeseen ilmeisesti tirkisteltyään aikansa  meidän touhujamme. Tiesin jo valmistautua tulevaan ja porukka runkkasi kilpaa pussinsa tyhjäksi meidän päällemme.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Sidottuna

Nukuinkin raukeasti suhteellisen pitkään, koska oli tullut taas juhlittua ja riehuttua oikein pohjanmaan kautta. Kun heräsin ja aioin venytellä, huomasinkin että minulle oli laitettu käsiraudat ja jalkanikin oli sidottu kiinni sängynpäätyihin.

Huhuilin ja miehiä alkoi käveleskellä naureskellen peilikattoiseen ja seinäiseen viininpunaiseen  buduaariin. Kieltämättä tunsin oloni hieman epämukavaksi ollessani paljaana ja sidottu kaikkien edessä. Tällaistä tänään, tokaisin miehille, jotka runkkasivat estottomasti edessäni.

Eräs miehistä kysyi minulta, että haluanko että hän päästää minut irti. Sanoin että voit pikapuoliin päästää, hän kysyi minulta kohteliaasti, että haluaisinko harrastaa seksiä hänenkin kanssaan. Totesin että ehkä ei näin suuren katsomon edessä ja porukka alkoi valua hitaasti naureskellen toisiin tiloihin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Peilihuoneen ilot

Paksulla suonikkaalla kyrvällä intohimoisesti ratsastaminen tuntui yhtä ihanalta kuin aina. Peilit seinissä ja katossa ikään kuin tehostivat valtavaa nautintoani ja näin samalla toisen miehen katselevan ja runkkaavan kulliansa nautinnollisesti.

Yhtäkkiä huomasin hänen löytäneen jostain dildon, jolla hän alkoi hyväillä anustani, samalla kun ratsastelin toisella oriilla kiihkeästi. Tilanne kyllä tuntui tosi eroottiselta ja kiihkeältä syntisessä viininpunaisessa buduaarissa.

Kun toinen mies sai ujutettua värisevän dildon anukseeni, jo hieman odotellut orgasmi tuli valtaisana ja tärisin ja huusin toisen oriin kyrpä syvällä kiimaisessa pillussani. Kun heittäydyin makaamaan sängylle kumpikin mies runkkasi kyrpänsä ja pussinsa vielä tyhjiksi päälleni.

Kävin pikaisesti suihkussa siistiytymässä ja nukahdin sikeästi reippailujen jälkeen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.