Viimeinkin..

 

Olen joskus aiemmin kertonut, että minulla on ihastus, jonka kanssa tunnen itseni ujoksi enkä saa puristettua suustani edes vaimeaa hei-sanaa hänet kohdatessani. Jostain syystä en saa sanaa suustani, vaikka normaalitilanteissa olenkin rempseä ja sanavalmis.

Hän tuli minua vastaan ja yritin vääntää viettelevän hymyn tapaista huulilleni. Hei, sopertelin nolostuneena. Hän hymyilikin minulle yllättävän iloisesti ja kysyi mitä kuuluu?  Hyvää vain, minä kimitin typertyneenä.

Yllättäen hän otti minut syleilyynsä ja suutelimme tulisesti. Minä tunsin miltei jalkojeni pettävän. Tunsin hänen kyrpänsä kovettuvan ja hänkin myönsi minulle haaveilleensa tästä jo kauan. Niin minäkin, sopertelin hänelle yllättyneenä.

Hän alkoi suudella ja imeä tulisesti rintojani ja huohotin kiihottuneena…

Jatkuu seuraavassa postauksessa,

Vivian, 246.