Lasten mehuhetki

 

Muistatteko vielä lapsena, kun luonto tuoksui keväällä voimakkaammalta kuin nykyään, taivas oli silloin sinisempi ja auringon valo kirkkaampaa? Linnut lauloivat kovempaa ja ruohokin tuntui nykyistä vihreämmältä heinäsirkkojen sirittäessä konserttojaan. Elämässä oli vielä seikkailun tuntua, kun niin paljon oli vielä kokematta. Nykyään eivät enää edes heinäsirkat sirittele 🙂  Ensimmäiset ihastukset olivat enemmän kaveripohjalla, niistä puuttui myöhemmin kuvaan tullut seksuaalisuus tyystin.

Muistan vielä, kun pienessä seurueessa lähdimme mökkeilemään, alkoholiakin nautittiin sillä reissulla.  Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki pauhasi stereoissa. Muistan vieläkin naapurin pojan ison kyrvän, ja minähän olin kuiva kuin Saharan autiomaa. Silloin ei tainnut kumpikaan tietää mitään kiihottumisesta saati esileikeistä. Onneksi se yritys jäi sitten siihen….

Uteliaisuus kaikesta seksiin liittyvästä oli kyllä suurta, ja kyllähän myöhemmin päästiinkiin itse asiaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.