Camillan carjaisu

Muutakin porukkaa alkoi valua paikalle, kun Camilla piti niin kovaa meteliä saadessaan suonikasta mustan kiiltävää parrua syvälle lemmenluolaansa Ahmedin toimesta.  Minä kerroin että kyseessä on kovin kiihkeät lemmenleikit, ja pohdinkin tässä että onko niitä kovin soveliasta tirkistellä täältä. Muut naureskelivat ja jäivät paikalle seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Camilla alkoi kouristelemaan ja huutamaan vieläkin lujempaa, lopulta Ahmedkin karjaisi nautinnosta ja näimme valkoisen lämpimän spermasuihkun lentävän korkealle ilmaan kuin geysir lähde ikään, kun hän tempaisi massiivisen mustan halkonsa pois syvältä Camillan pillun syvyyksistä.

Spermaa lensi miltei litran verran taivaalle, kun Ahmed tyhjensi pussinsa mitä perusteellisimmin. Camilla toipui hurjista isomunan panoista hiljaa paikallaan, mutta näytti närkästyneeltä meidät huomatessaan.

Naimisiin, Vivian, 246.

Camillan hurmio

Voi jumalauta, kun se on iso ja paksu, voihki Camilla aivan kuumana, kun Ahmed lykki häntä menemään paksulla mustalla kiiltävällä suonikkaalla kyrvällään. Ahmed heitti Camillan selälleen pehmeälle nurmikolle ja levitti hänen jalkansa äärimmilleen auki ja sitten työntyi häneen miltei kokonaan sisälle. Camilla kiljui nautinnosta, joka mahtoikin olla melkoinen, kun noin massiivisella munalla pukittiin menemään huolella.

Ahmed oli kuin oikein vanhan ajan kunnon singer ompelukone, kun hänen lihaksikas takapuolensa nousi ylös ja alas Camillan kuumassa ja litisevän märässä lemmenluolassa. Aina kun Ahmed vetäytyi hänen pillustaan ja työnsi suuren kyrpänsä häneen takaisin, Camilla huusi ainakin yhtä lujaa kuin entisten aikojen sisävesien hinaaja.

Naimisiin, Vivian, 246.

Hehkeät näkymät

Lähdin katsomaan, tarvitaanko saunan lämmityksessä apua ja kannoin lisää vettä järvestä saunaan, koska olihan meitä satunnaisia saunojia suhteellisen monta. Yllättäen näin Kuuma -Camillan ja Ahmedin kävelevän käsi kädessä metsään ja pysähtyvän välillä suutelemaan. Jaahas, ajattelin ja menin saunaan sisälle panemaan lisää parrua tuliseen kuumaan saunan pesään.

Ajattelin meneväni sanomaan muulle porukalle, että sauna on kohta kuuma, kun kuulin jotain kummaa ääntä metsän siimeksestä. Hiiviskelin katsomaan ja  näinkin Ahmedin nuolevan oikein kuumalla Camillan upeaa posliinipillua. Camilla ulisi ja valitti taitavan nuolijan käsittelyssä. Sen jälkeen hehkeä Kuuma -Camilla alkoi  ratsastaa villisti Ahmedin sylissä hänen valtavan paksulla ja suonikkaalla kyrvällään. Litinä ja läiske miltei kantautui korviini läheisen puskan taakse, josta tirkistelin heitä salaa.

Panemisiin, Vivian, 246.

Booli rauhoittaa aluksi

Tytöiltäkin, eli Annabelilta ja Kuuma -Camillalta unohtui heidän pettymys Alistaja -Aleksin päästyä häipymään kärsittyään aivan liian vähän. Mutta kukahan sen Aleksin tänne oikein on kutsunut, mietin ääneen ja paikalla olevat miehet näyttivät ihmeen noloilta. Toivottavasti nyt tunnette yhtään myötähäpeää Aleksi puolesta, Kuuma -Camilla tokaisi heille erittäin kipakasti tulta ja tulikiviä äänessään.

Kaikki ottivat boolia ja tuntuivat rentoutuvan aivan silmänräpäyksessä. Voimmehan toki saunoakin, ehdotin porukalle. Kuuma saunahan rentouttaa kummasti, kun meillä on ollut tällaista melko rankkaa ihmissuhteisiin liittyvää draamaa, sirkutin boolilasi tiukasti kädessäni.

Näin Ahmedin näyttävän Kuuma -Camillalle salaa paksua ainakin kolmekymmentä senttistä patukkaansa, ja Camillan silmiin syttyikin kyllä melko himokas tuike.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tarjolla tänään…

Sankka pölypilvi näkyi varmasti useiden kilometrien päähän, kun Alistaja -Aleksi poistui kiireen vilkkaa upealla urheiluautollaan kauas pois. Annabelin ja Kuuma -Camillan ilmeet olivat hyvin pettyneet, kun heiltä jäi kauan kaipaamansa alistusnäytös näkemättä, ihana herkku katseltava meni täysin sivu suun.

Älkää nyt tytöt, ei hätä ole tämän näköinen, eikä edes pieni ja punainen, vaan iso ja musta, Ahmed ja Muhammed virnuilivat kovasti naureskellen. Sitten he kysäisivät suoraan olisiko tytöillä sitten tarvetta isomunaiselle rakastajalle, joka olisi heti paikalla eikä vaan hetken päästä.

Ilmeisesti tilanne vaatii hieman tuumaustaukoa, naureskelin, minä teen boolia ja siemaillaan sitä yhdessä ja katsotaan, että johtaako yksi asia toiseen, totesin. Tein boolista tarkoituksella raikasta ja samalla kipakkaa, laitoin myös hedelmän paloja sekaan.

Naimisiin, Vivian, 246.

Ylpimyksen poistuminen

Ime nyt Alistaja -Aleksi isoa munaa kun kerrankin saat sellaista, Annabel ja Kuuma -Camilla ilakoivat Aleksin kakoessa kyrvän ollessa syvällä hänen suussaan. Tumma mies äkkiä havahtui ja päästi nopeasti otteensa Aleksin päästä irti.

Nyt Aleksi päätä, haluatko jäädä tänne vai häivytkö täältä nopeasti, Ahded ja Muhammed sanoivat hänelle karskisti. Täytyy myöntää etten ole koskaan nähnyt kenenkään häipyvän niin nopeasti kuin Aleksin kiskoessa vaatteet pika pikaa päälleen samalla autolleen juosten.

Camilla ja Annabel protestoivat kovaäänisesti kun heidän niin kovasti odottamansa väkivaltainen homopornoon liittyvä esitys jäi livenä näkemättä.

Ahmed ja Muhammed sanoivat heille, että he voivat sitten olla vapaaehtoisia, jos haluavat saada tummaihoisen munaa yhdessä tai yksin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Rajoituksista

Meillä Red Hatin linjoilla on muutamia rajoituksia, jotka koskevat käytännössä kaikkia meidän keskusteluitamme asiakkaiden kanssa. Eli myös seksipuhelin- ja puhelinseksi24 linjoilla me emme puhu eroottisia asioita alle kahdeksantoistavuotiaista ihmisistä. Samoin emme leiki perheen sisäisiä seksileikkejä, joissa sukulaiset harrastaisivat keskenään seksiä. Eli noudatamme Suomen voimassaolevaa lainsäädäntöä. Jätämme pois myös menehtyneet henkilöt sekä eläimet.

Nuoret alle kuusitoista vuotiaat voivat harrastaa seksiä keskenään, Suomen laki ei puutu siihen. Toisen ihmisen ei kumminkaan pidä olla alisteisessa asemassa toiseen nähden eikä olla toisen sukulainen. Mutta meidän sääntömme kieltävät sen, että täysi-ikäisen soittajan kanssa hekumoisimme jonkun kuusitoista vuotiaan perään.

Tässä blogissa Alistaja -Aleksi joutuu kohtaamaan rajansa, onneksi partnerit miettivät, milloin he menevät liian pitkälle.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Mela maistuu

Ahmed kysyi varovaisesti pelkäävältä poikaselta, että haluaisiko hän ottaa isoa kyrpää suuhun, jos hänen pyllynsä säästyisi hyvin massiiviselta melalta? Muhammed säesti taustalta että hän voisi vaikka ottaa kahta kullia yhtä aikaa suuhun jos haluaisi. Jos minä kokeilen, Aleksi vikisi hädissään ja kalpeana.

Juotimme kalpealle entiselle machomiehelle vahvan drinkin, että hän hieman ryhdistyisi ja tarttuisi kunnolla melahaasteeseen. Drinkin juotuaan hän näytti hieman piristyneemmältä ja istui tuolilla kun Ahmed toi paksua ja massiivista elintään häntä kohti.

Näimme Aleksin lipovan sitä varovaisesti ja sitten ottavan jättimäisen terskan suuhunsa. Hetken päästä Ahmed työnsi hieman Aleksin päätä niin että kyrpä tuli syvemmälle hänen suuhunsa. Asiaa! Hihkui Annabel ja taputti käsiään.

Naimisiin, Vivian, 246.

Pelokas narttu

Ahmed mutisi Muhammedille, että heidän narttunsa taitaa olla aivan poikkeuksellisen pelokas ja kauhuissaan, että hän ei oikein tiedä mitä meidän pitäisi tehdä. Muhammed kysäisi Alistaja -Aleksilta varovaisesti, että onko hänellä olemassa tällä hetkellä seksihaluja vai ei? Joo, vähän on mutta kun on noin isot melat, Aleksi sopersi.

Kuuma -Camilla ja Annabel alkoivat tömistellä jalkojaan ja taputtaa käsiään huutaen, että he haluavat nähdä verta, hikeä ja kyyneleitä. Minua taas alkoi melkein Alistaja -Aleksi käydä sääliksi, vaikka hän olikin ollut meitä kohtaan aivan valtavan ylimielinen.

Ahmed ja Muhammed tokaisivat heille, että eivät he halua olla mitään raiskaajia, kerran he näkevät miten toinen ihminen pelkää. Olisimmeko me kovin pettyneitä jos me näkisimme vain suihinoton?

Naimisiin, Vivian, 246.

Näytöstä odotellessa

Aleksi sopersi että juu, hän yrittää nöyrällä äänellään ja kosketti varovaisesti Ahmedin valtavaa tanakasti jo seisovaa suonikasta elintä.  Me tytöt olimme jo ennättäneet hakea itsellemme raikkaat ja kuplivat hedelmäiset  drinkit  nimeltään orgasmi runsailla jääpaloilla. Siemailimme hedelmäisiä drinkkejämme nautiskellen ja me kaikki röyhkeät kolme odotimme innosta puhkuen oikein todellista sadistista näytelmää, missä ennen niin röyhkeä ja ylpeä Alistaja -Aleksi kärsisi pääroolissa mahdollisimman paljon.

Aleksin touhut eivät kyllä edenneet millään vauhdikkaalla tavalla, ja me naiset melkein anelimme verta, hikeä ja kyyneliä. Ylettyvätkö sormesi sen ympärille, Ahmed tiedusteli vieläkin yllättävän lempeällä ja isällisellä äänellään vapisevalta Aleksilta. Aleksi näytti melkein ahdistuneelta, koska hänen sormensa mahtuivat juuri ja juuri Ahmedin massiivisen kyrvän ympärille.

Naimisiin, Vivian, 246.