Fetissit

Porukka alkoi olla jo melkoisissa kaasuissa, kun esiintymislavalle astui henkilöitä kertomaan erilaisista fetisseistä. Me ihmisethän kiihotumme erilaisista asioista, totesi lihaksikas musta mies. Kenkäfetissi on suhteellisen yleinen, eli mies kiihottuu esimerkiksi korkeakorkoisista naisten kengistä, saapikkaista tai korkokengistä. Mutta olen kuullut, että jotkut miehet voivat kiihottua vaikka Nokian kumisaappaista.

Naisiin vaikuttaa eroottisesti kiihottaen erilaiset virka-asut, poliisin asu, sotilaspuku tai esimerkiksi lääkärin asu. Tyypillisiä miehille erogeenisiä asuja ovat sairaanhoitajan tai naislääkärin asu, tarjoilijan asu tai erittäin asiallinen ja virallinen jakkupukukin voi olla äärimmäisen erinäisiä seksuaalisia aisteja hivelevä.

Myös erilaiset materiaalit voivat olla kiihottavia, lateksi, kumi, nahka ja pitsi erilaisia materiaaleja mainitakseni. Paljastavat eroottiset korsetit ja pitkät sukat sukkanauhaliiveineen ovat yleisimpiä esimerkkejä näistä, seksikkäästi pukeutunut nainen kertoi meille.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Itämaan ihmeet

Otimme asunnollani hieman rohkaisuryyppyjä, ennen kuin lähdimme juhlapaikalle. Olimme pukeutuneet, minä seksikkäästi ja Mr Herkkutatti hieman tavanomaisemmin. Paikalle purjehti hyvin eriskummallista kansaa, oli niittejä ja paljasta pintaa vaikka muille jakaa. Oli minihametta ja korkeaa korkoa. Moni miehistä oli varmasti homoseksuaaleja tai transsukupuolisia.

Siemailimme drinkkejä eroottista näytöstä katsellessamme. Ensiksi oli eroottista tanssia ja strippausta. Esiintymislavalla oli jos jonkinlaista ilmestystä ja paljasta pintaakin nähtiin enemmän kuin tarpeeksi.

Sitten paikalle tuli hyvin pitkä ja lihaksikas nainen tai naisoletettu ja pienikokoinen ilmeisesti kaukoidästä kotoisin oleva mies. Nainen otti ensin mieheltä suihin lavalla ja kalu olikin lyhyellä miehellä melkein polviin asti. Hän oli kyllä hyvinvarustettu yksilö kokoisekseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Rage ja bänät

Mr Herkkutatti oli tosi vihainen minulle. Hän kertoi etsineensä minua joka paikasta ja yrittäneensä soittaa ja laittaa viestiä, että mihin olin tällä kertaa yllättäen kadonnut. Tiedän sinun touhuistasi, varmasti Munapirtissäkin sait munaa kuten puutarhassa ja ravintolassakin, hän raivosi minulle. On se kumma kun ei mikään ole tarpeeksi.

Onko meillä sitoumuksia, yritin selitellä hänelle mutta hän näytti hyvin jyrkältä. En halua seurustella minkään yleisen jakorasian kanssa, hän raivosi minulle. Itsekin joudun naurunalaiseksi, kun makaat jokaisen vastaantulevan miehen kanssa, hän jatkoi.

Yritin turhaan selitellä hänelle, etten nyt ihan jokaisen kanssa ollut paneskellut, mutta hänelle oli turha puhua mitään. Lopuksi Herkkutatti kertoi vievänsä minut kotiin ja suhteemme olevan loppu.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Hauskanpitoa

Välillä vaihdoimme vuoroja, sillä se on ehdoton fakta,  että   kielletty hedelmähän maistuu aina parhaimmalta. Ratsastin hänellä villisti, jolta olin ottanut ensin suihin. Samalla yritin imeä toisen tanssipojan kullia. Olin kiihottunut esiintymisestä, riidasta ja uusista vetreistä tanssipojista. Pilluni litisi kunnolla, kun ratsastin kuin viimeistä päivää.

Laukesinkin räjähtäen, naureskelimme ja siistiydyin kun kävelin kuppilan puolelle. Sovimme että yritämme pitää touhumme mahdollisimman salassa ettei syntyisi mitään draamaa. Herkkutatti istui vieläkin meihin selin ja jutteli yhä työkaverinsa kanssa.

Hain vielä baaritiskiltä virkistävää juomaa eroottisen kuntoilun päätteeksi ja aloin häiritä Mr Herkkutatin seurustelua. Tanssipojat jatkoivat ryypiskelyä baarin toisessa nurkassa ja minä ajattelin että olisi paras palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tanssipoikien taidot

Loukkaannuin jälleen Mr Herkkutatille, koska hän oli minua kohtaan liian ilkeä ja kriittinen. Sainkin tanssipojista mukavaa ja kiinnostunutta seuraa ja Herkkutatti jutteli rauhassa jonkun entisen työkaverinsa kanssa.

Mitä enemmän siideriä kippasin, sitä seksikkäämmiltä tanssipojat alkoivat näyttää ja hekin näyttivät tykkäävän minusta kovasti. Kikattelimme pöydässä ja he kehuivat minua kuinka kaunis ja seksikäs olenkaan. Lisäksi esitykseni oli heidän mukaansa tosi mahtava ja näyttävä, näki heti että olin harjoitellut sitä, eikä ollut mikään ex-tempore -esitys.

Huomasimme että kuppilassa oli takahuone ja vetäydyimme sinne ja aloimme tehdä lähempää tuttavuutta. Ilta eteni siihen että suutelimme ja vähensimme vaatteitamme. Otin toisen kaverin kyrvän suuhuni samalla kun toinen alkoi panna minua rajusti takaapäin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Viisujen merkeissä

Saavuimme paikalliseen pienessä tuiskeessa Mr Herkkutatin kanssa ja maltoin tuskin odottaa Suomen esitystä. Sitä ennen tietysti kiskoin kaksin käsin sidukkaa menemään, että sain hieman nostetta tunnelmaan.

Suomen ja Käärijän tullessa vuoroon siirryin niin että kaikki näkivät minut Herkkutatin sangen ponnettomista estelyistä huolimatta. Aloin hurjan jammaamisen Käärijän esiintyessä ja sain tietty yhtä päihtyneitä tanssipoikia mukaani ja tietty siellä hieman lenteli vaatekappaleitakin.

Mr Herkkutatti hieman pudisteli päätään minulle kun esitys päättyi ja sanoi, että joskus ihmettelee miten jaksan bailata ja innostua kuin joku teini-ikäinen milloin mistäkin. Yritin sanoa hänelle että ikä on vain numeroita ja nuori mieli on tärkeä asia, mutta hän sanoi jotain että kaikella on rajansa…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Täyttymys ja pettymys

Aloin jo tuntea tulevan orgasmin aiheuttavat nautinnon kouristukset syvällä hekumallisessa pillussani. Kerroin tämän miehelle, joka alkoikin työntää minua vastaan rajummin suonikasta miehuuttaan ja tunsinkin miltei räjähtäväni orgasmin saavuttaessa minut täysillä. Vajosin kyljelleni miehen viereen ja hän alkoi pumpata minua takaapäin rajusti ja lopulta tunsin hänen kyrpänsä alkavan nykiä ja hän lypsi itsensä kuivaksi selälleni.

Jostain syystä tunsin oloni hieman epätodelliseksi, hetken levättyäni menin siistiytymään ja yllättäen löysin kylpyhuoneesta pussin valkoista jauhetta. Tunsin pettymyksen aaltojen vyöryvän ylitseni, kun havahduin olooni ja tiesin että olin nauttinut huumeita taas jossain muodossa, ihan tahtomattani.

Menin miehen luo ja kysyin häneltä, mitäs tässä pussissa onkaan. Jatkuu seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jenkkimalliin

Minäkin aloin tuntea piristyväni huomattavasti ja aloin kiihtyä kunnolla jenkkisängyssä ihan jenkkityyliin samalla kun imin ja nuolin hänen suonikasta suurta kyrpäänsä. Aloin tuntea melkoista poltetta syvällä sisälläni ja pyysinkin häntä naimaan minua kunnolla.

Hän aloittikin edestä päin melkoisen pumppauksen syvällä litisevässä märässä kiimaisessa pillussani ja tunsinkin melkoista sekoitettua kiiman ja nautinnon tunnetta himokkaassa pillussani. Hän komensi minut ratsaille ja aloinkin liikkua kovaa vauhtia eteen ja taakse hänen suonikas kookas munansa syvällä lemmenraossani.

Tunsin melkein lentäväni kun ratsastin hänellä kiimoissani ja katsoin kun hänen valtava kalunsa upposi syvälle kiimapilluuni kerta toisensa jälkeen. Mies tuntui erittäin kestävältä, kun hän ei osoittanut laukeamisen merkkejä hurjasta ratsastuksestani huolimatta…

soittelemisiin, Vivian, 246.

Sviitin salat

Suutelimme kiihkeästi kun pääsimme sisälle upeaan kauniisti sisustettuun sviittiin, jonka kruunasi suuri sydämenmuotoinen parisänky. Upea sviitti oli varustettu myös poreammeella ja siellä oli lisäksi suuri parveke kaupungin suuntaan.

Kätemme alkoivat hamuilla myös strategisiin paikkoihin ja hän alkoi vähentää vaatteitani. Hän vielä kuiskasi minulle, että voitko odottaa hetken kun hän käy hieman siistiytymässä ennen kuin päästään kunnolla hommiin. Tämähän asia kävi minulle varsin hyvin.

Rentouduin hieman itseäni hyväillen ihanan pehmeässä ja upeassa vuoteessa, kunnes mies tuli kylpyhuoneesta yllättävän pirteän oloisena. Menimme 69 -asentoon ja hän alkoi lipoa minua kiihkeästi kosteasta pillustani ja minä aloin imeä innokkaasti hänen kookasta sykkivää kyrpäänsä. Nuolin sen päätä ja imin sitä niin taidokkaasti kuin suinkin pystyin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jatkoilla

Illanvietto jatkui sangen railakkaasti hyvän ruoan ja raikkaiden päihdyttävien juomien merkeissä. Aloinkin hieman jo miettiä, keiden kanssa olisi kiva toteuttaa lempiharrastustani tulevan yön aikana, mutta vielä en osannut valita joten annoin kohtalon johdattaa minua eteenpäin.

Minua pyydettiin läheiseen yökerhoon jatkoille ja siellä oli kuulemma sviittikin vuokrattuna valmiiksi yöpyjille. Tanssimme vielä muutaman tunnin railakkaasti yökerhossa ja aloinkin erään seurueemme miehen kanssa tehdä läheisempää tuttavuutta. Hän tuntui määrätietoiselta mutta hyvin miellyttävältä, mieheltä joka tiesi mitä halusi. Sitten hän ilmoitti haluavansa juuri minut tänä yönä.

Lähdimme sitten sviittiin melkoisissa laitamyötäisissä, mutta toki meillä oli hyvin hauskaa ja olimme hyvällä päällä  rattoisan illan jälkeen. Jatkan myöhemmin siitä mitä yöllä tapahtui.

 

Soittelemisiin, Vivian, 246.