Annabel sipsutteli hakemaan meille jotain raikasta juotavaa. Varmaan tuossa katsellessakin kurkku kuivuu, hän kuittaili minulle virnuillen. Yritin ylipuhua häntä päästämään minut käsiraudoista irti, mutta hän vain hymyili ettei hänellä ole niihin avaimia. Kaikki aikanaan, Vivian, kaikki aikanaan, hän lauleskeli.
Minä join janoisena vapaalla kädelläni minulle tuodun raikkaan paukun, ja se kyllä kihahti heti päähän. Muistinkin että ruokailusta on kulunut jo melkoinen tovi, niin että milloinkahan tässä mahtaisi sitten päästä aterioimaan. Saat kyllä kohta mustaa makkaraa, Vivian, niin menee nälkä ohi, Annabel kuittasi minulle ilkeän kuuloisesti naureskellen.
Jonkin aikaa vierähti, ennen kuin Muhammed tuli uudelleen paikalle ilmiselvästi latautuneena. Koska heti kun hän otti shortsit pois, valtava kyrpä oli juhlakunnossa kohti kattoa.
Panemisiin, Vivian, 246.
