Telttaretkellä

Kävimme ostamassa minulle pehmeän patjan telttaan ja lisäksi paljon hyttysmyrkkyjä, jotta voisin juhlia vapaasti ilman kutiavia ja ärsyttäviä paukamia. Herra Herkkutatin kukkaro kyllä keveni jonkin verran, mutta minähän ansaitsen vain parasta 🙂

Matka oli pitkähkö ja kuuma, välillä piti ainakin meikäläisen juoda jotain virkistävää, piristävää ja poreilevaa, jotta jaksoin olla iloinen ja reipas paahtavasta kuumuudesta huolimatta.

Kun perille saavuttuamme saimme teltan pystyyn, levitimme viltin tasaiselle alueelle ja aloimme nauttia tunnelmallisesta piknikistä juhannuksen kunniaksi.

Itse olin jo melkoisessa nousuhuppelissa, joten katselin komeita ja lihaksikkaita ohikulkevia miehiä kiiluvin silmin. Herkkutatti vain heitti minulle että mitä isompi mies sitä pienemmät munat. Kyselin häneltä mistä hän sen tietää, mutta oli kuulemma perimätietoa…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito

Tunsinkin saavani jo toisen mahtavan räjähtävän orgasmin ja laukesinkin karjaisten salaisen rakastajani syliin. Hän käänsi minut vielä vatsalleni ja alkoi lykkiä minua takaapäin, voi kun hän pääsikin syvälle sisälleni liukkaaseen kuumaan lemmenluolaani.

Tunsin, kun hänen kyrpänsä alkoi nykiä ja hän kiskaisi sen pois sisältäni ja lypsi spermat päälleni. Lepäsimme hetken ja yritin siistiytyä taskustani löytyneellä nenäliinalla. Spermaa oli tosin hiuksissanikin. Olipa hyvät ja kiihkeät panot, kehaisin häntä hymyillen. Hänkin kertoi olevansa tyytyväinen, kun oli löytänyt minut pyllistelemästä paljaan pilluni kanssa läheisestä puskasta, josta olikin tullut meille todellinen irstas ja kiimainen lemmen puutarha.

Hän poimi avukseni vielä muutaman kotilon ämpäriini ja kertoi että hänen pitää lähteä kohta töihin, näkemisiin, hän vielä huiskutteli minulle poistuessaan rikospaikalta.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Puutarhatöissä

Havahduin puuhistani ja kurkistin taaksepäin ja varsin komea könsikäs nauravine silmineen seisoi takanani. Oli meinaan todella upeat näkymät,hän naureskeli, harvoin noin komeaan posliiniruusuun törmää näillä leveysasteilla. Huomasin myös että hänen puntissaan oli ruvennut hieman pullottamaan.

Hän esitteli itsensä naapuriksi, ja kysyi että olemmeko uusia asukkaita näillä main. Kerroin että minut oli määrätty töihin, koska pyrin kuulemma leijumaan liikaa välillä. Kyllähän noin kauniin naisen täytyy saada hieman leijuakin, hän naureskeli.

Nyt olen tehnyt jo paljon töitä, kerroin hänelle ja esittelin kotilosaalistani, joka oli kertynyt ämpärin pohjalle. Voisin hieman kokeilla tuota, mikä sinun haaruksissasi jököttää, tokaisin hänelle.

Hän oli heti valmiina palvelukseen ja pääsin imemään hänen kovana ja suonikkaana seisovaa patukkaansa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Maadoittumaan

Seuraavana aamuna Mr Herkkutatti kysyi minulta, että oliko minulla ollut hauska ilta paikallisessa kuppilassa. Ynähdin että olihan se ihan kivaa vaihtelua tylsälle arjelle. Herra Herkkutatti kertoi ostaneensa omakotitalon, jossa oli melkoisen iso puutarha.

Siellä olisi minulle kaikenlaista kivaa erittäin hyvin maadoittavaa tekemistä. Hänen mielestään leijuin välillä liian mielikuvituksessani ja olisin vain halunnut pitää hauskaa ja vaadin koko ajan enemmän luksusta elämääni. Ensimmäiseksi minut määrättiin keräämään kotiloita ja etanoita puutarhaan, niitä piti kuulemma kerätä enemmän kuin 200, ennenkuin olisi lounaan aika.

Hetken mielijohteesta olin pukeutunut lyhyeen ilmavaan hameeseen ja jättänyt pikkuhousutkin pois että paikkani tuulettuisivat kunnolla. Pyllistelin siinä sitten antaumuksella ja kuulin jonkun kröhivän kurkkuaan takanani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kuinkas sitten kävikään

Niin, Vappuna harrastimme sitä ulkoilma sekstailua melkoisella menestyksellä. Rattoisan lemmenleikkimme vain keskeyttivät paikalle kirmaavat lapsukaiset, jotka hälyttivät myös vanhempansa paikalle seuraamaan iloitteluamme.

En tiedä, miten lapset sisäistivät puheet auringonotosta näinkin viileässä säässä, mutta emme keksineet oikein muutakaan kuin että olimme ottamassa rajatonta rusketusta. Lapsukaiset alkoivat kysellä Mr Herkkutatin herkkutatista, että miksi se on niin paljon isompi kuin iskällä, joten paikalletulleet vanhemmatkin olivat vallan nolostuneita.

Niinpä romanttinen hetkemme keskeytyi ikävästi pikapukeutumiseen ja paikalta haihtumiseen. Meitä jopa uhkailtiin virkavallan toimenpiteillä, minkä johdosta pistelimme vauhdikkaasti tassua toisen eteen. Tässä tuli päivälenkki samalla, Mr Herkkutatti puuskutti kun olimme päässeet neljän seinän sisälle. Liekö turvallisinta pelehtiä sisätiloissa, naureskelin hänelle.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Vappuista palloilua

Menimme yhdessä kaupungille vappulounaalle ja tietysti ihastukseni oli samassa paikassa. Hän hymyili meille ystävällisesti ja kysäisi oliko minulla loppujen lopuksi onnistunut trullausreissu? Mr Herkkutatti tönäisi minua ärtyneen näköisenä ja kysäisi kuinka iso reviiri minulla on oikein ollutkaan. Minä sirkutin että kiitos kysymästä, kyllähän tässä on munaa tullut saatua….

Onnistuneen brunssin jälkeen menimme torille ostamaan minulle vappupalloja ja myöhään iltapäivällä menimme puistoon piknikille. Minun alkoi hieman tehdä mieli kun olin siemaissut muutaman lasin shamppanjaa ja houkuttelin Mr Herkkutattia syrjäiseen notkelmaan. Siellä annoin hänelle ensin kielihoitoa ja kipusin ratsaille suojaisessa siimeksessä.  Aurinko lämmitti ja märkä kiimainen pilluni litisi mukavasti varsinaista herkkutattia vasten. Meillä oli hetken niin rauhallista ja mukavaa…

soittelemisiin, Vivian, 246.

Herkkutatin huumassa

Käytkö useinkin sienessä?, mies kysäisi minulta. En todellakaan, naureskelin, ajattelin vain vähän haukata ulkoilmaa ja happea muutenkin kun on ollut hieman kiireistä viime aikoina. Huomasin vielä ottaneeni miehen herkkutatista kuvan kuumalle-Camillalle, joka oli tietty kysäissyt jo että löytyykö niitä samanmoisia lisääkin sieltä sienimetsästä…

Voisin kokata sinulle noista sienikastikkeen, jos haluat, mies hymyili minulle. Sait ylipuhuttua, totesin hänelle ja kävelimme yhdessä kotia kohti. Kävimme yhdessä suihkussa ja täytyy tunnustaa että sain siellä vaahdon keskellä tattia kunnolla takaapäin…

Jäin sitten lekottelemaan pitsikorsetissani, kun uros kokkasi pelkkä esiliina päällään minulle pastaa ja sienikastiketta. Ruoka oli varsin maistuvaa ulkoilmareippailun jälkeen, täytyy myöntää, ja uroskin oli melkoinen komistus.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kakkoskierroksella

Lepäsimme hetken ja jatkoimme lemmiskelyämme syksyisen luonnon ja tuulenvireen keskellä 69-asennossa. Hänen kielensä nuoli kiihkeänä salaisimpia sopukoitani ja tutki myös kakkososastoani uteliaana. Minä runkkasin hänen lemmensauvaansa ja hyväilin myös kielelläni kivespusseja ja työnsin sormeni syvälle hänen takalistoonsa, hän huokaisi syvään ja sitten tunsin että kakkoselleni voi tulla kohta tiukat paikat.

Haluatko, hän kyseli minulta, jos varovasti, sanoin hänelle. Hän työntyi hitaasti osittain kakkoseeni ja hyväili samalla sormin klitoristani ja vulvaani. Tunsin itseni täyttyvän ja orgasmin aallotkin tuntuivat jo olevan lähestymässä. Yllättäen hän työnsi märkään emättimeeni koko kätensä ja laukesin samalla räjähtäen. Mieskin laukesi vavahdellen voimakkaisiin laukeamisesta aiheutuviin kouristeluihini.

Yhtä mukavaa menoa teillekin toivottelee Vivian, 246.

 

Todellinen herkkutatti

Mies levitti takkinsa maahan ja minäkin omani, joten pystyin lepäämään siinä kun hän kuori minut housuistani ja hautasi päänsä jalkoväliini. Hän aloitti taidokkaan kielileikin ja minä valitin nautinnosta viileän syystuulen viilentäessä kuumaa leikkiämme.

Sitten hän nosti jalkojani ja työnsi kuuman ja kovan herkkutattinsa syvälle kuumaan ja kosteaan lemmenluolaani. Aah, kun se tuntuikin hyvältä hänen imiessään samalla suuria täyteläisiä rintojani. Metsän valtasi iloinen lätinä miehen työnnellessä mahtimelaansa syvälle sisääni ja minä parkaisin aina hänen työntyessään syvemmälle.

Sitten hän käänsi minut toisinpäin ja alkoi lykkiä oikein kunnolla takaapäin pidellen sormiaan samalla klitoriksellani ja toisen käden hyväillessä rintojani. Laukesinkin oikein kunnolla karjaisten hänen kanssaan yhtäaikaa. Kyllä tämä sienestäminen onkin hauskaa, totesin hänelle jälkeenpäin maatessamme vierekkäin takkeihimme kietoutuen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lemmiskelyä luonnon helmassa

 

Kuulin yllättäen ääntä takaani, kukkuu, kuului matalalla ja seksikkäällä miehen äänellä. Havahduin haaveistani nolostuneena ja sopertelin jotain tateista jotka muistuttivat oudosti patukoita silmissäni. Miestä alkoi selvästi naurattaa kertomukseni, ja niinpä hän kysäisikin että onko minun mieleni usein noin eroottinen. Ainahan se, täytyy myöntää, hymyilin hänelle ja ihailin hänen housuissaan koko ajan enemmän pullistuvaa patukkaa.

No, oletko akuutissa puutteessa vai pitääkö sinun saada joka päivä monta kertaa, hän kysäisi vielä minulta hymyillen. Asiassa taitaa olla vinha perä, otan aina kun on tarjolla, kuittasin hänelle. Sainkin ottaa mahtipatukan suuhuni, ja kerkesin mainita etten näin komeaa herkkutattia olekaan vielä tänään löytänyt.

Jatkan seuraavassa postauksessani eroottisesta sessiostani luonnon helmassa,

Soittelemisiin, Vivian, 246.