Hauskanpitoa

Välillä vaihdoimme vuoroja, sillä se on ehdoton fakta,  että   kielletty hedelmähän maistuu aina parhaimmalta. Ratsastin hänellä villisti, jolta olin ottanut ensin suihin. Samalla yritin imeä toisen tanssipojan kullia. Olin kiihottunut esiintymisestä, riidasta ja uusista vetreistä tanssipojista. Pilluni litisi kunnolla, kun ratsastin kuin viimeistä päivää.

Laukesinkin räjähtäen, naureskelimme ja siistiydyin kun kävelin kuppilan puolelle. Sovimme että yritämme pitää touhumme mahdollisimman salassa ettei syntyisi mitään draamaa. Herkkutatti istui vieläkin meihin selin ja jutteli yhä työkaverinsa kanssa.

Hain vielä baaritiskiltä virkistävää juomaa eroottisen kuntoilun päätteeksi ja aloin häiritä Mr Herkkutatin seurustelua. Tanssipojat jatkoivat ryypiskelyä baarin toisessa nurkassa ja minä ajattelin että olisi paras palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tanssipoikien taidot

Loukkaannuin jälleen Mr Herkkutatille, koska hän oli minua kohtaan liian ilkeä ja kriittinen. Sainkin tanssipojista mukavaa ja kiinnostunutta seuraa ja Herkkutatti jutteli rauhassa jonkun entisen työkaverinsa kanssa.

Mitä enemmän siideriä kippasin, sitä seksikkäämmiltä tanssipojat alkoivat näyttää ja hekin näyttivät tykkäävän minusta kovasti. Kikattelimme pöydässä ja he kehuivat minua kuinka kaunis ja seksikäs olenkaan. Lisäksi esitykseni oli heidän mukaansa tosi mahtava ja näyttävä, näki heti että olin harjoitellut sitä, eikä ollut mikään ex-tempore -esitys.

Huomasimme että kuppilassa oli takahuone ja vetäydyimme sinne ja aloimme tehdä lähempää tuttavuutta. Ilta eteni siihen että suutelimme ja vähensimme vaatteitamme. Otin toisen kaverin kyrvän suuhuni samalla kun toinen alkoi panna minua rajusti takaapäin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Sidottuna

Nukuinkin raukeasti suhteellisen pitkään, koska oli tullut taas juhlittua ja riehuttua oikein pohjanmaan kautta. Kun heräsin ja aioin venytellä, huomasinkin että minulle oli laitettu käsiraudat ja jalkanikin oli sidottu kiinni sängynpäätyihin.

Huhuilin ja miehiä alkoi käveleskellä naureskellen peilikattoiseen ja seinäiseen viininpunaiseen  buduaariin. Kieltämättä tunsin oloni hieman epämukavaksi ollessani paljaana ja sidottu kaikkien edessä. Tällaistä tänään, tokaisin miehille, jotka runkkasivat estottomasti edessäni.

Eräs miehistä kysyi minulta, että haluanko että hän päästää minut irti. Sanoin että voit pikapuoliin päästää, hän kysyi minulta kohteliaasti, että haluaisinko harrastaa seksiä hänenkin kanssaan. Totesin että ehkä ei näin suuren katsomon edessä ja porukka alkoi valua hitaasti naureskellen toisiin tiloihin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Peilihuoneen ilot

Paksulla suonikkaalla kyrvällä intohimoisesti ratsastaminen tuntui yhtä ihanalta kuin aina. Peilit seinissä ja katossa ikään kuin tehostivat valtavaa nautintoani ja näin samalla toisen miehen katselevan ja runkkaavan kulliansa nautinnollisesti.

Yhtäkkiä huomasin hänen löytäneen jostain dildon, jolla hän alkoi hyväillä anustani, samalla kun ratsastelin toisella oriilla kiihkeästi. Tilanne kyllä tuntui tosi eroottiselta ja kiihkeältä syntisessä viininpunaisessa buduaarissa.

Kun toinen mies sai ujutettua värisevän dildon anukseeni, jo hieman odotellut orgasmi tuli valtaisana ja tärisin ja huusin toisen oriin kyrpä syvällä kiimaisessa pillussani. Kun heittäydyin makaamaan sängylle kumpikin mies runkkasi kyrpänsä ja pussinsa vielä tyhjiksi päälleni.

Kävin pikaisesti suihkussa siistiytymässä ja nukahdin sikeästi reippailujen jälkeen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kovaa menoa sviitissä

Pääsin viininpunaisessa buduaarissa imemään kahta jykevää kyrpää yhtä aikaa. Aloin olla äärimmäisen kiihottunut kahdesta uudesta jännittävästä paksusta kyrvästä, jotka olivat täysin minun käytettävissäni.

Jatkoin toisen kyrvän kiihkeää imemistä toisen kyrvän tullessa sisääni edestäpäin. Pilluni litisi himokkaasti ja nautin täysillä peileistä kuvastuvista näkymistä. Mies veti kyrpänsä ihan häpyhuulilleni ja työntyi jälleen ihan juuriaan myöten litimärkään pilluuni. Inisin nautinnosta, koska äärimmilleen kiihottuneena kiihkeä naiminen tuntui aivan fantastiselta.

Toinen miehistä laukesi syvälle sisälleni ja toinen paksukyrpäisempi siirtyi vanhoille liukkaille. Pääsin vuorostani imemään toista kyrpää, joka vielä korosti valtavaa seksuaalista nautintoani. Sitten toinen ori pyysi minua siirtymään ratsaille ja olin heti valmiina villiin seikkailuun.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Viininpunaisessa buduaarissa

Vetäydyimme sivuhuoneeseen, josta löytyikin tumman viininpunaiseksi pääväriltään sisustetun huoneen josta löytyi myös jättimäinen pehmeä sänky. Asunnossa oli lisäksi peilit seinäkaapeissa ja katossa. Heittäydyin sängylle selälleni ja tunsin oloni äärimmäisen seksikkääksi ihaillessani itseäni monesta peilistä yhtäaikaisesti.

Yhtäkkiä tunsin toisen huoneesta olevissa miehissä nuolevan minua pikkuhousujeni päältä ja nostaen samalla lantiotani hivuttavan pikkuhousut kokonaan pois jalastani. Levitin estottomasti jalkani äärimmilleen ja mies alkoi nuolla minun häpyhuuliani ja klitoristani kiihkeästi toisen miehen hyväillessä ja imiessä rintojani.

Nautin täysillä saamastani huomiosta ja nautinnon kruunasi ruhtinaalliset esteettiset näkymät meitä ympyröivistä peileistä. Jykevä suonikas patukkakin hakeutui huulillani ja aloin imeä sitä nautinnollisesti. Mies jonka kasvot olivat jalkovälissäni kohottautui enemmän minua kohti…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ryhmäytyminen

Paukkuja siemaillessani aloinkin jo miettiä tulevia esityksiäni, ja setelinippujen kuvat suorastaan kahisivat silmissäni. Tähän mielikuvaan luultavasti vaikuttivat valtavasti jetlag sekä illan aikana nauttimani lukuisat  kuplivat drinkit.

Miehiä kävi minulle juttelemassa, ja kerroinkin sitten käyväni puuteroimassa nenääni. Yllättäen sinne alkoi tulvia miespuolisiakin jäseniä, ja minulle ehdotettiin ryhmäseksiä. Pistetään harkintaan, kujertelin, mutta yllättäen eräs komea ja hyvännäköinen könsikäs otti minut kuumaan suudelmaan ja toinen mies alkoi hiplailla takaapäin kurvikasta vartaloani.

Aloinkin kiihottua huomion keskipisteenä olemista ja tutkin edessäni löytyvää patukkaa kokenein ottein, se olikin jo terhakoitunut ja paksuuntunut tavanomaisesta olotilastaan melko tavalla. Tunsin myös takamustani vastaan nojaavan patukan painavan minua voimakkaasti ja mies huokailikin korvaani kuin talvinen tuulenhenkäys.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Filmitähti

Lopuksi miehet runkkasivat kumpikin jättimäiset lastinsa kasvoilleni ja määräsivät nuolemaan kyrvät puhtaiksi. Oletko, Vivi, saanut tarpeeksesi tällä erää, herra Herkkutatti kysäisi nenäkkäällä äänellä. Sanoinkin että voisin vähän levätä ja kyllähän tällaisissa hommissa nälkäkin tulee.

Kun olin käynyt suihkussa ja olimme syöneet, otin pienet päiväunet. Mieheni tuli lähelleni tyytyväisen näköisenä ja kertoi, että hänellä on minulle pieni yllätys.

Pieneksi järkytyksekseni hän oli filmannut seksisession, jossa musta ori pani minua urakalla takaapäin ja kaiken lisäksi filmille oli päätynyt myös kyrvän imemiset ja sperman suihkuttamiset päälleni.

Ensi järkytyksen jälkeen pieni kotifilmi alkoi näyttää ihan kiihottavalta ja mukavan eroottiselta. Herra Herkkutatti murahti minulle, että minun pitää muistaa, että kuka on pomo eikä puuttua hänen vapauteensa luvatta…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Hupsistakeikkaa

Minä kun olisin halunnut viettää kahdenkeskistä aikaa ihastukseni kanssa, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni kun ympärilläni oli jos jonkinlaista kolmijalkaista yleisten orgioiden keskellä. Ihastukseni polvistui eteeni ja alkoi nuolla mettä valuvaa pilluani. Sivusilmällä näin seuralaiseni lykkivän takaapäin naapuripariskunnan naista. En antanut sen häiritä, vaan nautin täysillä saamastani kielihoidosta ja joku yritti tulla samalla sisääni takaapäin.

Halusin ratsastaa ihastukseni komealla kyrvällä, ja komensin häntä makuulle. Pääsinkin ratsaille ja sain nauttia hänen komeutensa äärimmäisistä ulottuvuuksista täysin rinnoin. Yhtäkkiä tunsin jonkun häiritsevän ja ravistelevan minua. Vivian, Vivian, herää…

Makasin ravintolan lattialla jalat pystyssä, olin siis yllättäen pyörtynyt pöytäni ääreen ja tarjoilija pirskotti vettä kasvoilleni. Olin siis tosi tokkurassa, miksi minut herätettiin juuri kun pääsin unelmieni panoon… Jatkoin treffi-iltaani mahdollisuuksien mukaan matalalla profiililla hieman nolostuneena…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Yllättävä käänne

 

Yhtäkkiä kaikki muuttui jollain tavalla hämäräksi ja aivankuin valoja olisi vähennetty. Huomasin kaikkien miesten tarjoilijat mukaanlukien lähestyvän minua himokkaan näköisinä. Lähipöydän pariskuntakin alkoi näyttää oudon seksikkäältä. Mies alkoi panna naista takaapäin ravintolapöytää vasten yllättäen.

Ihastukseni käveli reippaasti luokseni ja alkoi riisua minua samalla hänen työkaverinsa hyväilivät minua kiihkeästi. Seuralaisenikin käyttäytyi, kuin tämä olisi ihan normaalia ja suuntasi mielenkiintonsa lähipöydän pariskunnan suuntaan.

Monella miehellä jöpötti ase jo juhlakunnossa, ja kumarruin ihastukseni puoleen ja otin hänen mahtavan kyrpänsä hellään käsittelyyni. Hän huokaisi minulle, aaah, Vivian, tätä olen odottanut siitä lähtien kun näimme ensimmäisen kerran. Hänen työtoverinsa hyväili lanteitani ja kolmas mies suuteli rintojani.

Jatkan seuraavassa postauksessani, Vivian, 246.