Kovaa menoa sviitissä

Pääsin viininpunaisessa buduaarissa imemään kahta jykevää kyrpää yhtä aikaa. Aloin olla äärimmäisen kiihottunut kahdesta uudesta jännittävästä paksusta kyrvästä, jotka olivat täysin minun käytettävissäni.

Jatkoin toisen kyrvän kiihkeää imemistä toisen kyrvän tullessa sisääni edestäpäin. Pilluni litisi himokkaasti ja nautin täysillä peileistä kuvastuvista näkymistä. Mies veti kyrpänsä ihan häpyhuulilleni ja työntyi jälleen ihan juuriaan myöten litimärkään pilluuni. Inisin nautinnosta, koska äärimmilleen kiihottuneena kiihkeä naiminen tuntui aivan fantastiselta.

Toinen miehistä laukesi syvälle sisälleni ja toinen paksukyrpäisempi siirtyi vanhoille liukkaille. Pääsin vuorostani imemään toista kyrpää, joka vielä korosti valtavaa seksuaalista nautintoani. Sitten toinen ori pyysi minua siirtymään ratsaille ja olin heti valmiina villiin seikkailuun.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Viininpunaisessa buduaarissa

Vetäydyimme sivuhuoneeseen, josta löytyikin tumman viininpunaiseksi pääväriltään sisustetun huoneen josta löytyi myös jättimäinen pehmeä sänky. Asunnossa oli lisäksi peilit seinäkaapeissa ja katossa. Heittäydyin sängylle selälleni ja tunsin oloni äärimmäisen seksikkääksi ihaillessani itseäni monesta peilistä yhtäaikaisesti.

Yhtäkkiä tunsin toisen huoneesta olevissa miehissä nuolevan minua pikkuhousujeni päältä ja nostaen samalla lantiotani hivuttavan pikkuhousut kokonaan pois jalastani. Levitin estottomasti jalkani äärimmilleen ja mies alkoi nuolla minun häpyhuuliani ja klitoristani kiihkeästi toisen miehen hyväillessä ja imiessä rintojani.

Nautin täysillä saamastani huomiosta ja nautinnon kruunasi ruhtinaalliset esteettiset näkymät meitä ympyröivistä peileistä. Jykevä suonikas patukkakin hakeutui huulillani ja aloin imeä sitä nautinnollisesti. Mies jonka kasvot olivat jalkovälissäni kohottautui enemmän minua kohti…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ryhmäytyminen

Paukkuja siemaillessani aloinkin jo miettiä tulevia esityksiäni, ja setelinippujen kuvat suorastaan kahisivat silmissäni. Tähän mielikuvaan luultavasti vaikuttivat valtavasti jetlag sekä illan aikana nauttimani lukuisat  kuplivat drinkit.

Miehiä kävi minulle juttelemassa, ja kerroinkin sitten käyväni puuteroimassa nenääni. Yllättäen sinne alkoi tulvia miespuolisiakin jäseniä, ja minulle ehdotettiin ryhmäseksiä. Pistetään harkintaan, kujertelin, mutta yllättäen eräs komea ja hyvännäköinen könsikäs otti minut kuumaan suudelmaan ja toinen mies alkoi hiplailla takaapäin kurvikasta vartaloani.

Aloinkin kiihottua huomion keskipisteenä olemista ja tutkin edessäni löytyvää patukkaa kokenein ottein, se olikin jo terhakoitunut ja paksuuntunut tavanomaisesta olotilastaan melko tavalla. Tunsin myös takamustani vastaan nojaavan patukan painavan minua voimakkaasti ja mies huokailikin korvaani kuin talvinen tuulenhenkäys.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Filmitähti

Lopuksi miehet runkkasivat kumpikin jättimäiset lastinsa kasvoilleni ja määräsivät nuolemaan kyrvät puhtaiksi. Oletko, Vivi, saanut tarpeeksesi tällä erää, herra Herkkutatti kysäisi nenäkkäällä äänellä. Sanoinkin että voisin vähän levätä ja kyllähän tällaisissa hommissa nälkäkin tulee.

Kun olin käynyt suihkussa ja olimme syöneet, otin pienet päiväunet. Mieheni tuli lähelleni tyytyväisen näköisenä ja kertoi, että hänellä on minulle pieni yllätys.

Pieneksi järkytyksekseni hän oli filmannut seksisession, jossa musta ori pani minua urakalla takaapäin ja kaiken lisäksi filmille oli päätynyt myös kyrvän imemiset ja sperman suihkuttamiset päälleni.

Ensi järkytyksen jälkeen pieni kotifilmi alkoi näyttää ihan kiihottavalta ja mukavan eroottiselta. Herra Herkkutatti murahti minulle, että minun pitää muistaa, että kuka on pomo eikä puuttua hänen vapauteensa luvatta…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Hupsistakeikkaa

Minä kun olisin halunnut viettää kahdenkeskistä aikaa ihastukseni kanssa, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni kun ympärilläni oli jos jonkinlaista kolmijalkaista yleisten orgioiden keskellä. Ihastukseni polvistui eteeni ja alkoi nuolla mettä valuvaa pilluani. Sivusilmällä näin seuralaiseni lykkivän takaapäin naapuripariskunnan naista. En antanut sen häiritä, vaan nautin täysillä saamastani kielihoidosta ja joku yritti tulla samalla sisääni takaapäin.

Halusin ratsastaa ihastukseni komealla kyrvällä, ja komensin häntä makuulle. Pääsinkin ratsaille ja sain nauttia hänen komeutensa äärimmäisistä ulottuvuuksista täysin rinnoin. Yhtäkkiä tunsin jonkun häiritsevän ja ravistelevan minua. Vivian, Vivian, herää…

Makasin ravintolan lattialla jalat pystyssä, olin siis yllättäen pyörtynyt pöytäni ääreen ja tarjoilija pirskotti vettä kasvoilleni. Olin siis tosi tokkurassa, miksi minut herätettiin juuri kun pääsin unelmieni panoon… Jatkoin treffi-iltaani mahdollisuuksien mukaan matalalla profiililla hieman nolostuneena…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Yllättävä käänne

 

Yhtäkkiä kaikki muuttui jollain tavalla hämäräksi ja aivankuin valoja olisi vähennetty. Huomasin kaikkien miesten tarjoilijat mukaanlukien lähestyvän minua himokkaan näköisinä. Lähipöydän pariskuntakin alkoi näyttää oudon seksikkäältä. Mies alkoi panna naista takaapäin ravintolapöytää vasten yllättäen.

Ihastukseni käveli reippaasti luokseni ja alkoi riisua minua samalla hänen työkaverinsa hyväilivät minua kiihkeästi. Seuralaisenikin käyttäytyi, kuin tämä olisi ihan normaalia ja suuntasi mielenkiintonsa lähipöydän pariskunnan suuntaan.

Monella miehellä jöpötti ase jo juhlakunnossa, ja kumarruin ihastukseni puoleen ja otin hänen mahtavan kyrpänsä hellään käsittelyyni. Hän huokaisi minulle, aaah, Vivian, tätä olen odottanut siitä lähtien kun näimme ensimmäisen kerran. Hänen työtoverinsa hyväili lanteitani ja kolmas mies suuteli rintojani.

Jatkan seuraavassa postauksessani, Vivian, 246.

Työperäistä iloittelua

Kun WC:n ovi sulkeutui, miehet kävivät minuun kiinni kuin sika limppuun. Ensin kiihkeää suutelua ja minut kuorittiin seksikkäistä vaatteistani ilkialastomaksi. Miehetkin riisuutuivat ja pääsin ihailemaan heidän upeita vartaloitaan ja ennenkaikkea heidän kookkaita suonikkaita kovia patukoitaan. Toinen heistä laittoi sormensa pillulleni ja tunsinkin olevani erittäin märkä ja kiimainen, hän nuoleskeli vielä kiihkeästi pilluani toisen hyväillessä rintojani ihtohimoisesti.

Polvistuin maahan ja nuoleskelin kahta patukkaa yhtäaikaa, miten vain touhuiltani kerkesin. Toinen heistä nosti minut hetken päästä ylös ja tuli sisääni takaapäin. Katsoin peilistä kun iso ja suonikas kyrpä upposi litisevän märkään pilluuni, se vedettiin välillä pois kunnes se upposi syvemmälle uudestaan. Se oli erittäin kiihottavaa. Jonkin ajan päästä hän laukesi karjahtaen ja tunsin spermojen valuvan jalkojani pitkin.

Toinen miehistä pyysi minua ratsaille, hänen kyrpänsä oli erittäin paksu ja koska olin niin märkä ja spermainenkin, kyrpä upposikin minuun kuin kuuma veitsi voihin ja tunsin suunnatonta nautintoa. Nautintoa lisäsi entisestään se, että näin kaiken tapahtuvan peileistä.  Ratsastin hänellä kovaa ja katsoin kun toinen mies runkkasi kaluaan vieressäni ja pian tunsinkin orgasmin voimakkaat aallot syvällä kiimaisessa pillussani ja karjaisin kovaa lauetessani. Tämän talkoourakan jälkeen olin todella väsynyt mutta onnellinen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Työniloa

Komeat miehet huomasivat kuumat katseeni, joita loin heihin tämän tästä töitä paiskoessani. Aloinkin jo kostua, kun ajattelin näitä kahta könsikästä, miltä he näyttäisivät ilman vaatteita, ja tietty millaista patukkaa olisikaan tarjolla….

Kahvijonossa toinen heistä oli takanani, ja sirkuttelin heille että eikö olekin välillä kiva olla talkootöissä niin näkee välillä muitakin uusia ihmisiä. Peruutin “vahingossa” toisen miehen haaruksiin ja ilokseni löysinkin sieltä kovaa vastusta. Hups, anteeksi, lirkuttelin, tämä eri  magneettien vetovoima on niin kova 🙂

Talkoiden loppuvaiheessa lähdin etsimään wc:tä, miehet kävelivät perässä ja virnuilivat minulle että on se magneettinen vetovoima niin kova. Kuittasin, että kyllä se tyttö taitaa tietää kun on patukkaa tarjolla, niinpä sulkeuduimme kaikki huomaamattomasti invavessaan.

Jatkan wc-tapaamisestani seuraavassa postauksessa,

siihen asti soittelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Kuokkavieraana

 

 

Puhuin erään asiakkaan kanssa ja juttelimme, jos tulisin hänen mökilleen Kempeleelle. Hetken mielijohteesta lähdinkin ajelemaan kohti Kempelettä, mutta olisi varmaan pitänyt kysyä hieman tarkempia koordinaatteja, koska blondillekin alkoi valjeta Kempeleen olevan suhteellisen suuri paikka eikä minulla ollut mitään yhteystietoja.

Eksyinkin sattumalta erään mökin pihaan, ja siellä olikin menossa melkoiset bileet. Viini ja muu alkoholipitoinen virtasivat. Sipsuttelin sekaan ja esittäydyin, minulle hieman naureskeltiin mutta olin sentään ostanut juotavaa ja syötävää tuliaisiksi ja koska olen Vivian, seksirekvisiittaakin oli mukana. Kyseessä oli taas jonkin poikaporukan illanvietto.

Miehet sitten keksivätkin muutaman paukun jälkeen että sitovat minut ja pääsin taas ryhmäseksin ihmeelliseen maailmaan. Sain maistaa monennnäköistä patukkaa ja tehtiin taas myös hampurilaisia. Tunsikin kiihottuvani äärimmilleni, seksileffa pauhasi taustalla ja meheviä patukoita oli joka paikassa minne katsoin. Yhdeltä otin taas suuhuni mehevää patukkaa, muutama poika kävi minua nuolemassa ja sitten sitä patukkaa tuli edestä ja takaa. Laukesinkin räjähtävästi ja miehet kuorruttivat minut spermalla niin että minun pitikin sitten siirtyä saunomaan….

yhtä mukavaa menoa teillekin, toivottelee Vivian, 246.

 

Pikaruokalassa

 

Tervehdys kaikille blogini seuraajille! Tunnustan, että käyn silloin tällöin pikaruokalassa syömässä hampurilais- tai tortilla-aterian nopeuden ja helppouden vuoksi. Tokihan niistä löytyy hampurilaisiakin, niistä toisenlaisista hampurilaisista taisinkin kertoa toisessa blogissani puhelinseksitreffit.fi.

Kävin iloisella tuulella tilaamassa itselleni aterian, ja kysyinkin superhampurilaisateriaa tilatessani komealta nuorelta myyjältä, mitä hän pitää hampurilaisista, niistä toisenlaisista,  you see? Kurkottelin nähdäkseni hänen haaruksensa ja kyllähän sieltä ilokseni löytyikin liikettä. Poika punasteli kovasti, ja kerroin että tykkään isoista, siksi tilaankin tälläisen superannoksen, seksistähän saa kivasti sitten kaloreita polttavaa liikuntaa.

Pyysin wc:n avainta, yllätyksekseni poika marssi sinne kivannäköisen kaverinsa kanssa perässäni ja totesi että tehdään sitten niitä hampurilaisia täälläkin, kun kerran halusit. Aah, sain sitten taas edestä ja takaa kahta ihanaa nuorta miestä yhtäaikaa suuhun ja jonnekin muuhun. Pilluni litisi kun toinen pukki minua takaapäin ja toinen istui pytyllä ja otin häneltä suihin. Sitten pojat vaihtoivat paikkaa ja sainkin jälleen kerran oikein ihanan kouristavan orgasmin. Lopuksi pääsin ratsaille ja laukesin toisenkin kerran kyrpä suussani. Siis mikään ei ole parempaa kuin kunnon ryhmis ja hampurilaiset!

Palataan jälleen, Vivian,  246.