Tänään minä haluan…

 

Tänä aamuna heti kun heräsin, tunsin kummaa kutinaa jalkojeni välisessä salaisessa luolassa. No sehän on vallan tavallista, kun kyseessä olen minä, mutta heti aamulla halusin vetää pitkät nahkasaappaat jalkaani,  Pukeuduin myös erittäin seksikkäästi mustiin alusvaatteisiin, jotka hyväilivät tiukasti kurvikasta vartaloani.

Tänään minä haluan jotain erilaista. Minä kaivoin dildokokoelmani esiin, myös ruoskani ja nahkahupun. Hyväntuoksuista parfyymia ja vartalovoiteita samasta sarjasta. Tätä ennen kävin myös suihkussa ja käytin hyväntuoksuisia kauneudenhoitoaineita sielläkin.

Laitoin musiikkia soimaan ja avasin puhelinlinjani, puheluita odotellessa räpsyttelin hieman piiskaani ja hankasin jo kostunutta pilluani sen kahvalla. Se tuntuikin yllättävän hyvältä.  Katsoin samalla itseäni isosta peilistä, kädessäni oli iso dildo,jolla kiihotin itseäni. Se värisi mukavasti jo kostunutta pilluani vasten…

Odotan soittoasi, Vivian, 246.

Fakta ja fiktio

 

Arvatkaas mitä, rakkaat blogini seuraajat. Aikoinaan aloitin blogini kirjoittamalla, että tämä on nimenomaan seksiin perustuva fantasiablogi.  Jos kirjoittaisin todellisesta elämästäni, ei siitä kovin monta laulua laulettaisi. Ainakaan nykyhetkellä.  Erään puhelun jälkeen mietin, että monella menee mielikuvitus ja fiktio sekaisin todellisuuden kanssa.

Vivian on henkilö, joka rakastaa seksiä ja harrastaakin sitä aina kun on tilaisuus. Hänen elämänsä onkin hyvin aktiivista erotiikan ja seksin saralla, ajatusmaailma pohjautuu samaten siihen, mistä onnistuisi seksiä saamaan seuraavan kerran.

Kun Vivian saa puhelun, hän puhuu seksistä ja kertoo olevansa aktiivinen toimissaan.  Voisi myös kuvitella, että seksilinjalle soittaja pitää erotiikasta ja seksistä, eikä oleta olevansa Viville se ainoa ja oikea, nyt ja ikuisesti. Minua siis nimiteltiin huoraksi puhelimessa, vaikka en itseni myynnistä todellakaan valuttaa vaadi 🙂  Olihan se silloin mukavaa aikoinaan, olla nuori ja ehdoton, muistakaa ettei kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Ajatusmaailma ei voi olla aina niin mustavalkoinen.

Soittelemiin, Vivian, 246.

Sex blues

 

Kuulin, että jotkut naiset itkevät tai ovat surullisia seksin jälkeen, vaikka itse akti olisi ollut hyvinkin onnistunut kokemus. Ehkä he surevat läheisyyden päättymistä, varsinkin jos kyse on lyhyestä suhteesta. Mutta mistä nämä negatiiviset tuntemukset oikein kumpuavat? Syvältä sydämestä varmaankin, yksinäisyydestä….

Jotkut miehet voivat olla hyvin poissaolevia seksin jälkeen. En tiedä, menevätkö jo ajatukset arkihuoliiin tai toiseen suhteeseen. Naiset voivat olettaa että ehkä he surevat omaa suoritustaan, tai olettaa että nainen ei olisi ollut “tarpeeksi hyvä sängyssä”….

Minä itse taas saan oikein kunnolla energiaa aktista ja valloittamisesta. Jos en ole tarpeeksi hyvä sängyssä miehen mielestä, se on oletettavasti hänen oma ongelmansa, koska itse tiedän pelaavani aina täysillä.

Jos haluat keskustella asiasta tai muuta puhelinseksiä, olen tavoitettavissa seksipuhelin tai puhelinseksi24:ssa.

Vivian, 246.

 

 

Erotiikan voima

 

Mitä erotiikka merkitsee sinulle? Kutkuttavaa, kutisevaa tunnetta, painetta, halua purkautua…  Toisen kosketusta ja hyväilyjä.  Nuorena salaa luetut eroottiset julkaisut ja rullalle kuluneet vhs-kasetit, jotka saavat aikaan uuden ja oudon tunteen. Erotiikkaa tarjoavat myös vähäpukeiset naiset lehtien kansissa himokkaine ilmeineen. Erotiikka herättää halun seksiin ja soittamaan vaikka meidän linjallemme, jossa odotan soittoasi malttamattomana 🙂

Eroottisuus ei  ole pelkästään vähäpukeisuutta tai alastomuutta. Jotkut pitävät äänestäni, sanovat että se on seksikäs, tosin toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Meidän linjamme tytöt ovat varmasti kaikki eri tavalla eroottisia. Meidän olemuksemme, katseemme tai asenteemme voi olla myös hyvin eroottinen. Myös kokemus tai viattomuus voi olla eroottista.

Jos Sinulla on idea tai toive, mistä haluat minun kirjoittavan, kerro se minulle joko puhelussa tai laita minulle palautetta. Lupaan olla erittäin avoin kaikille toiveille 🙂

Kun haluat seksiä tai erotiikkaa, soita meille, odotan puheluasi pinkki seksipuhelin kuumana !

Vivian, 246.

 

Soita minulle

 

Mieleni valtaa aina pienoinen jännitys ja kiihotus, kun pieni ja vaaleanpunainen pörröinen seksipuhelimeni soi. Millainen ihana mies sieltä soittaakaan tällä kertaa, saammekohan kumpiki ihanan orgasmin, kun täytämme mielihalujamme. Onkohan meidän keskustelumme muutenkin miellyttävä, emme vain puhu anaaliseksistä eikä soittaja vihjaile, että pitäsi ottaa alaikäisiä kimppaan mukaan…

Sinä tiedät, etten ole ajatustenlukija, vaan kerrot minulle mielihaluistasi vapaasti. Minäkin olen halukas kokeilemaan vaikka ja mitä uutta, kimppakivaa, alistamista ihan mitä vaan sinun halujesi mukaan. Ripaus huumorintajua kannattaa myös ottaa mukaan, koska kaikki ei aina todellakaan mene kuin Strömsössä, edes fantasioiden toteuttamisessa yhdessä puhelintytön kanssa. Yhdessä voimme toki vetää niin monet varvit kuin ikinä jaksatkaan, edestä, takaa, sivulta ja vielä jostain muualtakin.

Odotan kiihkeänä soittoasi, Vivian 246.

 

Halpa puhelin sex

 

Pääset linjoillemme missä ja milloin vain. Ei haittaa, vaikka olisit korpikämpällä kymmenien kilometrien päässä sivistyksestä Jumalan selän takana. Viihdelinjamme ovat aina auki, ja voit soittaa meille minä vuorokaudenaikana hyvänsä tavoittaaksesi kiimaisen ja seksinnälkäisen naaraan, joka tekee kaikkensa juuri sinua miellyttääkseen. Sinulla ei mene taksiin vaivalla säästämiäsi varoja, koska ainoa mikä maksaa on halpa puhelin sex.

Meillä on myös kampanjoita, joiden aikana saat soittaa tietyn minuuttimäärän täysin ilmaiseksi ja uudesta puhelinnumerosta on aina kymmenen minuuttia ilmaista puheaikaa.

Sinun ei tarvitse matkustaa minnekään, ei tarvitse laittautua tai peseytyä ollaksesi hyvässä iskukunnossa. Sinun ei tarvitse miettiä, mitkä olisivat tarpeeksi vetävät vaatteet saadaksesi kunnon seksiä, ovatko hiuksesi hyvin ja onko vartalosi riittävän hyvässä vedossa.

Voitkin soitella minulle vaikka heti, eikö?

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Live seksi puhelin

Live seksi puhelin, eli voit puhelinkontaktissa päästä todella aitoihin seksituntemuksiin linjoilla työskentelevän tytön kanssa. Voit soittaa ihan mihin kellonaikaan vain, niin sinulla on mahdollisuus tavoittaa unelmiesi live seksi puhelin kumppani. Voit myös tekstata hänelle ilmaisen viestin, jossa pyydät häntä tulemaan paikalle.

Jos vakituinen seksikumppanisi on estoinen, ei halua esimerkiksi ottaa suihin tai kieltäytyy peppuseksistä täysin, linjoillamme sinulla on mahdollisuus päästä myös leikkimään näitä haluamiasi seksileikkejä kokeneemman ja seksistä nauttivan tytön kanssa. Voit maistaa kiellettyä hedelmää nopeasti ja varmasti haluamanasi ajankohtana.  Sinun ei tarvitse valmistautua mitenkään, voit tulla sellaisena kuin olet, sinun tarvitsee vain ottaa puhelimesi käteen ja virittäytyä hyvään tunnelmaan valitessasi seksilinjan ja haluamasi tytön numeron.

Sinun ei tarvitse muistaa lempityttösi syntymäpäivää, tai kihla- tai hääpäivää. Lapsien tulemisellekaan ei ole pelkoa.  Voit fantasioissasi laueta minne haluat miten monta kertaa haluat.  Voimme myös harrastaa kimppakivaa, kerrot vain millaisen kumppanin tai kuinka monta kumppania haluat mukaan, voit valita haluamasi sekalaisen seurakunnan yhteisleikkiin 🙂

Kun haet uuden prepaidin, sinulla on käytössä kymmenen ilmaisminuuttia, valitse 0700-93160 ja muista seksinumero 246 jos haluat keskustella villin Vivianin kanssa 🙂

Oletan, että kaikki tytöt ovat halukkaita seksiin ja nauttivat myös julkisista paikoista ja muista erikoisemmista jutuista, mitä haluat kokeilla. Vain mielikuvitus on rajana, kun soitat linjoillemme, missä odotan kiihkeänä soittoasi!

Varron puheluasi, Vivian, 246.