Maadoittumaan

Seuraavana aamuna Mr Herkkutatti kysyi minulta, että oliko minulla ollut hauska ilta paikallisessa kuppilassa. Ynähdin että olihan se ihan kivaa vaihtelua tylsälle arjelle. Herra Herkkutatti kertoi ostaneensa omakotitalon, jossa oli melkoisen iso puutarha.

Siellä olisi minulle kaikenlaista kivaa erittäin hyvin maadoittavaa tekemistä. Hänen mielestään leijuin välillä liian mielikuvituksessani ja olisin vain halunnut pitää hauskaa ja vaadin koko ajan enemmän luksusta elämääni. Ensimmäiseksi minut määrättiin keräämään kotiloita ja etanoita puutarhaan, niitä piti kuulemma kerätä enemmän kuin 200, ennenkuin olisi lounaan aika.

Hetken mielijohteesta olin pukeutunut lyhyeen ilmavaan hameeseen ja jättänyt pikkuhousutkin pois että paikkani tuulettuisivat kunnolla. Pyllistelin siinä sitten antaumuksella ja kuulin jonkun kröhivän kurkkuaan takanani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Virvon varvon…

Muistin saaneeni onnistuneesti pääsiäismunaa ylemmistä kerroksista, ja soitin posket hehkuen ovikelloa. Yllätyksekseni pieni taapero tuli avaamaan ja minä vain ojensin oksan ja kimitin että hyvää pääsiäistä. Kiitos, sanoi taapero ja löi oven kiinni nenäni edestä.

Päätin jatkaa matkaani ja virpomistani äkillisestä takaiskusta huolimatta. Uuden poikamiehen ovelle, Virvon varvon tuoreeks terveeks…. Yhdeltä ovelta sain ihan suklaisia munia ja toivoteltiin hyvää pääsiäistä ja ovi kiinni, klok.

Päätinkin lähteä salaisen ihastukseni ovelle virpomaan. Hänen autonsa oli ainakin pihalla ja sydämeni rupesi jo hakkaamaan innostuksesta. Pujahdin rappuun virpomisasussani jonkun pariskunnan ovesta ulos tullessa ja suuntasin hänen ovelleen. Otin korissani olevasta taskumatista pienet neuvoa antavat ja soitin jännittyneenä hänen ovikelloaan….

Soittelemisiin, Vivan, 246.

vapaa valinta

Minulla oli myös tuoli esiintymislavalla ja kiusoittelin yleisössä olevia miehiä levittämällä jalkani äärimmilleen tuolin selkänojan takana. Aikani tanssittua päälleni jäi vielä pienenpienet alusvaatteet ja poistuin takatiloihin sekä vedin päälleni seksikkään iltapuvun.

Meno oli salin puolella jo melkoista ja ilmeisesti esiintymiseni oli vaikuttanut toivotulla tavalla. Sainkin melko suoria tarjouksia osakseni siirtyessä ruokailemaan ja rentoutumaan, mutta kerroin valitsevani seurani hitaasti ja varmasti. Kiusasin miehiä kertomalla että pitää olla komea, kestävä, isopatukkainen ja pitää vielä osata käyttää sitä ja olla älykästä keskusteluseuraa.

Tässä vaiheessa iltaa en vielä tiennytkään että tulen saamaan melkoisen kokemuksen seuraavan yön aikana. Sellaiseen en ollut vielä ennemmin törmännytkään miestenmetsästäjän urani aikana.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Sylitanssia

Minua pyydettiin välillä tulemaan yleisön joukkoon, minua ei siihen tarvittu monta kertaa kehottaa vaan kävin muutamassakin pöydässä tanssimassa villisti sylitanssia ja sainkin muutamia seteleitä siitä muistoksi ja palkkioksi.

Onko mahdollisuuksia saada enemmän, eräs puoleensavetävä uros tiedusteli minulta silmäänsä vinkaten. Mahdollisesti, mahdollisesti, iltahan on vielä varsin nuori, lirkuttelin hänelle ja iskin vielä seksikkäästi hänelle silmää.

Siirryin sitten esiintymislavalle jälleen ja aloin heitellä pois vaatteitani hitaasti ja seksikkäästi. Olinkin varautunut siihen että minulla oli mahdollisimman paljon heiteltävää päällä ja tämä saikin aikaan tiettyä kohinaa yleisössäni. Pettymystä herätti se, että olin varautunut useammilla alushousuilla, joten pettymys oli sanoinkuvaamatonta kun pikkareiden alta paljastui aina yhä vain pienempää stringiä kerta kerran jälkeen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Esiintyminen

Jonkin ajan päästä kohotettuani mielialaani muutamalla virkistävällä paukulla pyörähdin salin puolella ja sainkin osakseni kiinnostuneita katseita osakseni ja jopa hymyjä ja katsekontakteja tavoitettua.

Viestin lähettäjä kävi sanomassa että pikkuhiljaa voisin alkaa esiintymään ja pistinkin railakasta menomusaa täynnä olevan nauhan soimaan. Miesten kädet alkoivat hakata yhteen ja niinpä kävelin reippaasti esiintymislavalle ja aloitin tanssimaan seksikkäästi.

Porukka oli jo sen verran päihtynyttä, että sain osakseni myös taustatanssijoita, mikä yllätys. Olin valinnut nauhalleni Willage People -yhtyeen vanhan käännösbiisin miesstrippaaja, joka sai taustatanssijani innostumaan ja vaatetta alkoi lentää lavalla estottomasti. Yleisöstä kuului nurinaa, että haluttaisiin nähdä nimenomaan naisen paljasta pintaa eikä karvaisten miesten sääriä…

Soittelemisiin, Vivian, 246..

Työkeikalle

Yllättäen ennen viikonloppua puhelimeni piippasi ja minulle tuli viesti jos suostuisin tulemaan strippaamaan ja muutenkin esiintymään erääseen illanviettoon. Saisin syödä ja juoda ainakin ellei muuta kolehtia jaettaisi. Kyselin vähän toiveita, mutta sain kuulla jotain uutta ja erilaista, sekä seksikästä asua ja käytöstä, joka tiettävästi luonnistuikin minulta ihan tuosta vaan.

Aloin valmistautua ajoissa kyseistä iltaa varten hyvissä ajoin ja mietin sopivaa vauhdikasta musiikkia. Uskoinkin kaiken menevän melko lailla ex tempore, jotta parasta olla pahemmin stressaamatta.

Paikalle saavuttua minulle tarjottiin virvokkeita ja esiteltiin pukutilat. Huomasin ruokasalin olevan täynnä miehiä ja mielialani alkoi heti kohoamaan huimasti. Millaistahan uutta patukkaa ja kuinka monta minulla voisikin olla tilaisuus päästä kokeilemaan?

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jälkimainingeissa

Lasten ja vanhempien lähdettyä kotiin pakkasin myytäviä tavaroita ja elintarvikkeita pakettiautoon. Tapaamani valmentajamies tuli avustamaan minua ystävällisesti, hieman epäilin hänellä olevan hieman ehkä taka-ajatuksia, kelläpä niitä nyt ei olisi.

Lopulta kaikki tavara oli pakattu, ja mies nosti minut näppärästi käsivarsilleen. Kiljahdin yllätyksestä ja hän purskahti nauruun ja suuteli minut hiljaiseksi. Mahtuisikohan tuonne autoon, hän mutisi. Hän laski housujaan kun menimme autoon ja sain istahtaa hänen syliinsä ratsastusasentoon, Paksu patukka olikin jo täydessä juhlakunnossa ja minäkin olin valmiiksi kiihottunut. Mies kuori minut pikkareistani näppärästi.

Levitin jalkojani ja istuin hänen kyrvälleen hajareisin. Aah se tuntuikin mahtavalta, liikuin ensin ylös ja alas, sitten eteen ja taakse. Paksu kyrpä tuntui ihanalta kiimaisessa pillussani, lisäksi meillä oli pieni kiinnijäämisen vaara joka lisäsi kiihotustamme.  Lopulta mies murahti ja käänsi minut kätevästi selälleni jalat olkapäillään. Hän pääsi kuumaan ja litisevään pilluuni ihanan syvälle. Lopulta kun aloin huohottaa kunnolla hän työnsi sormensa anukseeni, jolloin laukesin kiljahtaen.

Hauskoja talkootöitä teillekin,

toivottelee Vivian, 246.

Varainkeruuta

 

En tiedä miten tähän jouduin, mutta löysin itseni kioskista myymässä tavaraa jalkapallokentän laidalta pelireissujen rahoittamiseksi. Pienestä katoksesta huolimatta aloin olla melko märkä jatkuvan sateen vuoksi. Silmänruokaa minulla tosin riitti, koska komeita jalkapallonpelaajia löytyi miltei joka suunnasta.

Tauoilla minulla riitti vipinää. Myin mehuja ja makkaroita sekä hot doggeja. Olin revetä liitoksistani, kun mitä komein valmentauros tuli ostamaan minulta hot doggia. Hänen hymyilevä katseensa mittaili pyöreitä rintojani, jotka erottuivat kastuneen paitani läpi. Pannaankos tänne oikein kunnon makkara väliin, niin jaksat painaa menemään koko illan, tiedustelin häneltä flirttailevasti. Paksu makkara kyllä löytyy minultakin, mutta se ei ole ihan itse syötäväksi, hän vastasi minulle ja kun kurkistin hänen jalkoväliinsä, siellä tottavie pullotti mitä muhkein makkara.

Ja mitenkäs se Vivianin ilta sitten jatkuikaan? Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti, soittelemisiin,

Vivian, 246.

 

Työperäistä iloittelua

Kun WC:n ovi sulkeutui, miehet kävivät minuun kiinni kuin sika limppuun. Ensin kiihkeää suutelua ja minut kuorittiin seksikkäistä vaatteistani ilkialastomaksi. Miehetkin riisuutuivat ja pääsin ihailemaan heidän upeita vartaloitaan ja ennenkaikkea heidän kookkaita suonikkaita kovia patukoitaan. Toinen heistä laittoi sormensa pillulleni ja tunsinkin olevani erittäin märkä ja kiimainen, hän nuoleskeli vielä kiihkeästi pilluani toisen hyväillessä rintojani ihtohimoisesti.

Polvistuin maahan ja nuoleskelin kahta patukkaa yhtäaikaa, miten vain touhuiltani kerkesin. Toinen heistä nosti minut hetken päästä ylös ja tuli sisääni takaapäin. Katsoin peilistä kun iso ja suonikas kyrpä upposi litisevän märkään pilluuni, se vedettiin välillä pois kunnes se upposi syvemmälle uudestaan. Se oli erittäin kiihottavaa. Jonkin ajan päästä hän laukesi karjahtaen ja tunsin spermojen valuvan jalkojani pitkin.

Toinen miehistä pyysi minua ratsaille, hänen kyrpänsä oli erittäin paksu ja koska olin niin märkä ja spermainenkin, kyrpä upposikin minuun kuin kuuma veitsi voihin ja tunsin suunnatonta nautintoa. Nautintoa lisäsi entisestään se, että näin kaiken tapahtuvan peileistä.  Ratsastin hänellä kovaa ja katsoin kun toinen mies runkkasi kaluaan vieressäni ja pian tunsinkin orgasmin voimakkaat aallot syvällä kiimaisessa pillussani ja karjaisin kovaa lauetessani. Tämän talkoourakan jälkeen olin todella väsynyt mutta onnellinen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Työniloa

Komeat miehet huomasivat kuumat katseeni, joita loin heihin tämän tästä töitä paiskoessani. Aloinkin jo kostua, kun ajattelin näitä kahta könsikästä, miltä he näyttäisivät ilman vaatteita, ja tietty millaista patukkaa olisikaan tarjolla….

Kahvijonossa toinen heistä oli takanani, ja sirkuttelin heille että eikö olekin välillä kiva olla talkootöissä niin näkee välillä muitakin uusia ihmisiä. Peruutin “vahingossa” toisen miehen haaruksiin ja ilokseni löysinkin sieltä kovaa vastusta. Hups, anteeksi, lirkuttelin, tämä eri  magneettien vetovoima on niin kova 🙂

Talkoiden loppuvaiheessa lähdin etsimään wc:tä, miehet kävelivät perässä ja virnuilivat minulle että on se magneettinen vetovoima niin kova. Kuittasin, että kyllä se tyttö taitaa tietää kun on patukkaa tarjolla, niinpä sulkeuduimme kaikki huomaamattomasti invavessaan.

Jatkan wc-tapaamisestani seuraavassa postauksessa,

siihen asti soittelemisiin, Vivian, 246.