Naapurin mies

Linnut laulelivat ja mehiläiset pörräsivät ympärillämme, mies voihki nautinnosta ja kertoi haluavansa nuolla mehukkaana kukkivaa pilluani. Käännyin niin kyljelleni, että hän sai vietyä päänsä syvälle jalkojeni väliin.

Oi kun hän osasikin nuolla pitkään ja ihanasti, aloin voihkia himosta ja nautinnosta samalla lipoen hänen täyteen mittaan noussutta valtavaa elintään. Tunsin olevani aivan litimärkä ja kiimainen ja halusin päästä ratsaille. Kapusin hänen syliinsä ja aloin liikkua ensin ylös ja alas hänen kookkaan kyrpänsä täyttäessä kiimaisen ja märän pilluni jokaisen sopukan.

Sitten aloin liikkua eteen ja taakse niin että pilluni litisi oikein kunnolla.  Hänen kyrpänsä osuessa litimärkään klitorikseeni tunsin aivan valtavaa nautintoa luonnon helmassa. Meitä eivät haitanneet ampparit eivätkä hyttysetkään.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Tanssipoikien taidot

Loukkaannuin jälleen Mr Herkkutatille, koska hän oli minua kohtaan liian ilkeä ja kriittinen. Sainkin tanssipojista mukavaa ja kiinnostunutta seuraa ja Herkkutatti jutteli rauhassa jonkun entisen työkaverinsa kanssa.

Mitä enemmän siideriä kippasin, sitä seksikkäämmiltä tanssipojat alkoivat näyttää ja hekin näyttivät tykkäävän minusta kovasti. Kikattelimme pöydässä ja he kehuivat minua kuinka kaunis ja seksikäs olenkaan. Lisäksi esitykseni oli heidän mukaansa tosi mahtava ja näyttävä, näki heti että olin harjoitellut sitä, eikä ollut mikään ex-tempore -esitys.

Huomasimme että kuppilassa oli takahuone ja vetäydyimme sinne ja aloimme tehdä lähempää tuttavuutta. Ilta eteni siihen että suutelimme ja vähensimme vaatteitamme. Otin toisen kaverin kyrvän suuhuni samalla kun toinen alkoi panna minua rajusti takaapäin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Vappuista palloilua

Menimme yhdessä kaupungille vappulounaalle ja tietysti ihastukseni oli samassa paikassa. Hän hymyili meille ystävällisesti ja kysäisi oliko minulla loppujen lopuksi onnistunut trullausreissu? Mr Herkkutatti tönäisi minua ärtyneen näköisenä ja kysäisi kuinka iso reviiri minulla on oikein ollutkaan. Minä sirkutin että kiitos kysymästä, kyllähän tässä on munaa tullut saatua….

Onnistuneen brunssin jälkeen menimme torille ostamaan minulle vappupalloja ja myöhään iltapäivällä menimme puistoon piknikille. Minun alkoi hieman tehdä mieli kun olin siemaissut muutaman lasin shamppanjaa ja houkuttelin Mr Herkkutattia syrjäiseen notkelmaan. Siellä annoin hänelle ensin kielihoitoa ja kipusin ratsaille suojaisessa siimeksessä.  Aurinko lämmitti ja märkä kiimainen pilluni litisi mukavasti varsinaista herkkutattia vasten. Meillä oli hetken niin rauhallista ja mukavaa…

soittelemisiin, Vivian, 246.

Mr Herkkutatti pistää parastaan

Herra herkkutatti otti esiin kyrpänsä ja istutti minut sohvalle. Sitten hän piteli päästäni ja käski minun imeä hänen suonikasta ja jykevää miehuuttaan, joka oli jo paisunut lähes täyteen mittaansa. Tykkäätkö tästä, hän ähisi, kun pistelin parastani, onko kiva imeä näin muhkeaa munaa? Ynähtelin myöntävästi, koska bigger the better pitää kyllä paikkansa.

Sitten hän kantoi minut sänkyyn ja riuhtaisi pikkarit jalastani ja alkoi nuolla huolella minun jo valmiiksi kostunutta klitoristani. Hän löysi jostain taskujensa syvyyksistä uuden ison terhakkaasti surisevan dildon, jolla hän alkoi samalla hyväillä häpyhuuliani.

Voihkin ja kiemurtelin nautinnosta, sitten hän alkoi nuolla häpyhuuliani ja klitoristani vielä kiihkeämmin ja ujutti dildon peräreikääni surisemaan….

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Uusia leluja

Äkkiä hän kohottautui ja kertoi hankkineensa minulle lahjaksi hieman uusia leluja. Sieltä tuli satiininen ilta-asu ja kaiken kruunasi uusi satisfyer ja sitten herkkutattiakin isompi dildo. Kiittelin häntä ja hän oli laittanut sekä satisfyeriin että dildoon uudet paristot, joten ne olivatkin sitten varsin ärhäköitä upouusia leluja.

Hän hyväili minua ensin dildolla syvälle lemmenluolaani ja satisfyerillä klitoristani ja häpyhuuliani, tärisin ja vikisin nautinnosta. Kun olin melko lähellä laukeamispistettä, hän tuuppasi ronskisti herkkutattinsa syvälle kiimasta litisevän vulvani uumeniin.

Laukesinkin räjähtäen ja huusin kovaa voimallisten panojen ansiosta. Laukeamiseni jälleen herra herkkutatti vielä kuorrutti minut melkoisella lastilla spermaa, kun eritin tutustua huolellisesti uusiin leluihini. Voidaan käyttää niitä yhdessäkin, Mr Herkkutatti virnuili.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Herkkutatti palaa kotiin

Eikö sinulla ole edes ollut yhtään ikävä tätä? Herra Herkkutatti kysäisi osoittaen jo kovettunutta kyrpäänsä. Hän tempaisi minut yllättäen mukaan kiihkeään suudelmaan ja hänen kätensä alkoivat puristella  samalla kiihkeästi kurvikasta vartaloani.

Oi, Vivian, hän huohotti korvaani, sinä olet niin ihanan pehmeä ja kurvikas. Minä aloin jälleen kiihottua kun tunsin suonikkaan sykkivän herkkutatin kovettuvan alavatsaani vasten. Minä haluan sinut kokonaan itsellen, herra Herkkutatti vielä huohotti kiihkeänä samalla kun kantoi minut sänkyyni.

Hän kuori minut vähistä vaatteistani ja hautasi päänsä jo kostuneeseen jalkoväliini. Hän aloitti kiihkeän klitorikseni ja häpyhuulieni nuolemisen isolla kielellään. Aloin olla jo valmiina herkkutatin hyökkäykseen syvälle litimärän pilluni syövereihin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Krapulapanot

Aloin imeä hänen kyrpäänsä hieman lujempaa ja otin sen syvemmälle käsittelyyni. Hän alkoi huohottaa yhä lujempaa ja yllättäen hän laukesi suuhuni. Toinen kerta kestää kauemmin, lupailin hänelle, koska hän näytti hieman nolostuneelta.

Lepäilimme hetken ennen kuin aloitimme touhut uudelleen. Hän tuli varovaisesti päälleni ja hänen kookas kyrpänsä työntyi minuun varovaisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle. Huokailin nautinnosta hänen otteissaan hänen imiessä samalla täyteläisiä rintojani ja suudellessaan kaulaani.

Menin nelinkontin, koska hän halusi kokeilla myös takaapäin panoja. Kuului vain kova läiske hänen kiihdyttäessään tahtia ja hyväillessään samalla kädellään klitoristani ja toisella kädellä rintojani.Tunsinkin valtavan orgasmin voimakkaiden aaltojen lähestyvän ja laukesimme lähes yhtäaikaisesti…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Pizzaa pinoon

Purin sydänsurujani ja ahdistustani sulosilmäiselle pizzapojalle, joka oli hyvin empaattinen ihminen. Tiedätkö, Vivi, hän sanoi minulle, sinä olet hyvin haluttava ja ihana nainen…. Sinä olet myös hyvin miellyttävä mies, kujersin hänelle hänen kainalostaan käsin.

Aloimme suutelemaan ja yksi asia johti toiseen. Hyväilin varovasti kädelläni hänen kovettunutta kulliaan, joka kasvoi kasvamistaan ja kovettui koko ajan varmoissa hellissä otteissani.

Hän sukelsi varovasti jalkojeni väliin tutkimaan kosteaa lemmenluolaani ja aloitti varovaisen nuoleskelun. Levitin jalkojani niin että hän pääsi sukeltamaan vulvani syvyyksiin. Hän huokaili kuinka ihana pillu minulla onkaan…

Otin myös hänen kullinsa huulieni väliin nuollen varovaisesti hänen terskaansa, mies voihkaisi nautinnosta ja pian maistoin jo pienen kiimatipan valuvan hänen kyrvästään…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Loppurentoutus

Mies otti vielä kiinni toisella kädellään lantiostani ja toisella rinnoistani niitä hyväillen. Sitten hän alkoi työntää jättimäistä kyrpäänsä pilluani vastaan eikä mennytkään kovin kauaa kun tunsin valtavan nautinnollisen orgasmin olevan tulossa.  Kiljuin samalla kun laukesin kouristellen hänen päällensä. Hänkin ähkäisi ja tunsin hänen kyrpänsä alkavan nykiä.

Katsoin peilistä, kun hän nousi päältäni ja sain päälleni oikein kunnon valkoisen spermakylvyn. Toivuttuamme kävelimme yhdessä peseytymään ja tyhjään saliin jäi vain musiikki pauhaamaan kunnon nainnin tuoksujen lisäksi. Menimme yhdessä saunaan ja rentouduimme kuntoilun rasituksista siellä kunnolla ja heitimme löylyjä kilpaa.  Peseydyttyämme poistuimme ja seuraavat asiakkaat tulivat onneksi vastaan lähdettyämme kuntosalin huuruista. Olipas kunnon treenit, hymyilimme heille vielä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lopputreenit

Mies irrottautui minusta kovaa huohottaen ja levitti jalkani auki äärimmilleen. Hän tuli päälleni ja työnsi punaiseksi turvonnen valtavan kyrpänsä sisääni yhdellä rivakalla työnnöllä. Ähkäisin nautinnosta ja hän alkoi liikkua ylös ja alas, hän pumppasi minua lujaa ja märän ja liukkaan pilluni lätinä täytti koko kuntosalin musiikin säestäessä.

Katsoin rivakkaa naintiamme peileistä ja kiihotuin yhä vain lisää. Kerroin hänelle haluavani ratsastaa hänen valtavalla suonikkaalla miehuudellaan  ja kapusin hänen päälleen hajareisin. Hänen kyrpänsä upposikin sisääni kuin kuuma veitsi voihin ja aloin liikkua ensin nautinnollisesti ylös ja alas, sitten eteen ja taakse.

Katsoin jalkojeni väliin ja näin miten hänen jykevä kyrpänsä upposi sisääni syvälle litisevän kiimaiseen pilluuni kerta toisensa jälkeen…

Soittelemisiin, Vivian, 246.