Kostoksi aamupala

Olin suu auki ja täysin ällistynyt kuulemastani, he tosin olivat erittäin päihtyneitä, mutta hyvin päättäväisen näköisiä. Kerroin heille, että he eivät voi pakottaa minua jäämään eikä ottaa pois puhelintani. He vain naureskelivat että voinhan toki aina uida mantereelle, muutama kilometrihän taittuu tuossa tuokiossa.

Viime öinen seuralaiseni näytti vaivaantuneelta ja sanoi minulle, että tuskin he kovin kauaa jaksavat jatkaa tuonkaltaista leikkiä. Minut määrättiin laittamaan aamupalaa seurueelle ja pistin ison kattilallisen puuroa porisemaan, sekaan ripottelin hieman ulostuslääkettä, jotta he voisivat nauttia täysin rinnoin keittotaitoni hedelmistä.

Tein myös muutaman ison munakkaan, jonka kylkeen paistoin kasoittain pekonia. Itse en aikonut puuroon koskea, mutta laitoin tarjolle myös marjoja ja mehukeittoa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Seksiorjaksi

Mies voihki ja huohotti allani ja puristeli minua rinnoista ja pakaroista, lisäsin vielä vauhtia ja tunsinkin hänen kyrpänsä alkavan vavahdella sisälläni. Painoin vielä kovempaa klitoristani häntä vasten ja niinpä aloinkin tuntea jättimäisen orgasmin aaltojen lähestyvän ja saavuttavan minut. Mies allani vavahteli ja ruiskutti spermojaan sisälleni nautinnosta valittaen.

Nukahdimme vierekkäin ja heräsimme aamulla raukeina yöllisestä ekstaasista toipuneina. Lähdimme yhdessä aamukahville ja huomasimme muiden virnuilevan meille oudosti.

Muut tulivat puhumaan meille ja kertoivat sopineensa, että minä jään saarelle seksiorjaksi määräämättömäksi ajaksi. Saisin tehdä taloustöitä ja viihdyttää miehiä iltaisin, mieluiten vuorotellen. Kuuntelin suu auki ja miehet vain sanoivat, että näin on nyt päätetty. Eräs heistä heilutteli kädessään puhelintani ja sanoi että se oli toistaiseksi takavarikoitu.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

kunnon ratsastus

Hän pumppasi minua oikein pitkään ja hartaasti, veti elimensä melkein kokonaan pois sisältäni ja työnsi sen taas syvälle liukkaaseen lemmenluolaani suudellen vieläkin kiihkeästi samalla rintojani.

Halusin itse alkaa määrätä tahdin, niinpä kapusin hänen päällensä ja aloitin hurjan ja kiimaisen ratsastuksen hänen paksun suonikkaan kyrpänsä päällä. Oi se tuntuikin niin  hyvältä kun kova kyrpä upposi minuun syvälle kerta kerran jälkeen, ja kiihotuin  vielä kovasti lisää aina kun  katsoin miten paksu lemmensauva upposi syvälle litimärkään pilluuni.

Aloin kiihdyttää tahtia ja hän kohottautui välillä suutelemaan rintojani samalla kun puristeli lujaa kiihkossa pakaroitani kiihdyttäessäni tahtia ja kuului vain litinä ja läiske kun pilluni otti mäntää sisään yhä kovenevalla vauhdilla.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lihaisa patukka

Kun olin syönyt, mies tietysti kysäisi että haluaisinko maistaa vielä muhkeaa ja paksua patukkaa. Hän olikin jo runkannut paksun kyrpänsä oikein komeaan esittelykuntoon, joten kerroin että voin kyllä vilkaista vaikka en mikään urologi olekaan.

Istuin hänen kasvolleen samalla kun aloin pylly pystyssä nuolemaan ja imemään hänen suonikasta paksua elintään. Hän todella osasi nuolla pilluani erittäin hyvin, joten aloinkin jo voihkia kiimasta ja kiihkosta tehokkaan kielihoidon suoranaisena seurauksena.

Hänen kätensä vaeltelivat tutkien pitkin kurvikasta vartaloani ja hän nuoli yhä kiihkeämmin pilluani anuspuoltakin unohtamatta. Aloinkin olla taas täysi  valmis villiin ja liukkaaseen kiimaiseen lemmenleikkiin. Hän tuli kiihkeästi huohottaen päälleni ja alkoi imeä nautiskellen pyöreitä ja täyteläisiä rintojani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Öinen ateria

Illan päätyttyä vetäydyin raukeana lepäilemään omaan neitseelliseen kammariini kaikessa rauhassa. Tätä ihanaa rauhaa ei tosin kovin kauaa kestänyt, koska monikin kiimainen ongenonkija kävi ovella koputtelemassa.

Huomasin puhelimestani, että herra Herkkutatti oli yrittänyt soittaa ja laittanut kiukkuisia viestejä iltapäivästä lähtien. Laitoinkin hänelle viestin, että olin töiden loputtua lähtenyt tyttöjen kanssa hieman juhlimaan kauniin kesäillan kunniaksi….

Sitten taas ovelleni koputettiin ja eräs komeahko raamikas mieshenkilö tuli tuomaan minulle hieman juomista ja yöpalaa. Suunnitelma oli tottavie hyvin laadittu, hänellä oli kerrassaan oivallinen syy päästä sisälle huoneeseeni.

Yöpalana oli nachoja, makkaraa, kanaa ja grilliperunoita, joita nautiskelin sitruunaisen kuplivan kivennäisveden kanssa hyvällä ruokahalulla. Mies kertoi haluavansa tarjota minulle jotain muutakin…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Porealtaan ilot

Porealtaassa ryhdyimme suutelemaan ja tunsinkin kahden eri miehen käsien liikkuvan pitkin kurvikasta vartaloani uhkeiden kurvieni salaisuuksia tutkien. Istahdin toisen miehen syliin ja tunsinkin ison kovan kyrvän kohtaavan pilluni. Istuinkin siihen päälle ja mies huokaisi syvään nautinnosta ryhtyen imemään ja suutelemaan kiihkeästi samalla rintojani.

Toinen mies hyväili minua käsillään ja suuteli muun muassa niskaani ja harteitani, kun ratsastin toisen miehen sylissä syvään huokaillen. Toinen mies asettui istumaan reunaa vasten ja pyysi minua nousemaan. Hänen kaverinsa tuli minuun takaapäin reunaa vasten seisoessani ja toinen kaveri alkoi samalla nuolla klitoristani edestäpäin.

Poreet porisivat ulkoporealtaassa ja luonnon äänet lintujen viserryksineen ja tuulen tuiverrus jäivät taustalle, kun valtava orgasmi saapui nopeasti mutta varmasti minut saavuttaen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Eiku saunomaan

Saunaan mentiinkin kahdessa erässä, koska meitä oli niin paljon paikalla. Homma alkoi olla melko estotonta alkoholin määrän vuoksi, juotu oli paljon pitkin päivää, koska oli lämmin kesäsää. Estoja ei enää uroksilla ollut, vaan munat vilkkuen paineltiin saunaa kohti pyyhkeiden ja saunakaljojen kanssa.

Minä jäin hieman syömään ja juomaan kahden komean uroksen kanssa, ja kerroinkin että on kiva saada huuhdottua päivän pölyt ja hiet pois ennen tosi toimiin ryhtymistä. Miehet naureskelivat ja silmäilivät minua päästä varpaisiin ja hieman kehuivatkin kukkeaa ja uhkeaa ulkonäköäni.

Lopulta pääsimme saunanlauteille ja nakkelimme hieman löylyä ja välillä juoksimme rantaan pulikoimaan. Saunatilat olivat modernit useine suihkuineen ja porealtaineen, joten ei voinut muuta kuin nauttia elämästä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Saaren salat

Saaresta löytyikin iso huvila muhkeine terasseineen. Aloimme grillailla valtavan kokoisessa grillissä erilaisia lihoja, kanaa,  maisseja ja kasviksia makkaroitakaan unohtamatta. Viini ja muu juoma virtasi ja minäkin tunsin kuplivan humahtavan entistä enemmän huiviini.

Minulle kerrottiin että saunakin on lämpiämässä ja minä olin ainoa naispuolinen, joten minulta tiedusteltiin kohteliaasti jos haluaisin saunoa yksin tai muiden kanssa. Katsotaan, hymyilin mietteliäänä ja minua toki kiinnosti ennen kaikkea nähdä kaikkien uroiden sukukalleuksien koko.

Pidin yhä enemmän ja enemmän teeren peliä ja vispilän kauppaa kahden komean uroksen kanssa, he ilmoittivat olevansa sinkkuja ja minä kerroin naureskellen statukseni seurustelun suhteen olevan vaikeasti määriteltävissä. Minun ulkonäköäni kehuttiinkin kovasti ja minä flirttailin takaisin niin paljon kuin suinkin ehdin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Grillausta ja chillausta

Koska olin blondi, en ymmärtänyt että myös merellä oli runsaasti veneilijöitä. Ennen pitkää eräs luksus jetti rantautui lähelleni ja minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä läheiseen saareen hieman grillaamaan ja chillaamaan ison urakan suoritettuani.

Toki ymmärsin, että olin esitellyt ihanaa posliinipilluani heille jo luvattoman paljon etukäteen, mutta houkutus lähteä mukaan seikkailemaan oli yllättävän suuri. Ripustin pesemäni matot kuivumaan laiturin kaiteille ja sirkutin että rakastan myös veneilyä ja grillaaminenkin kuulostaa erittäin houkuttelevalta tämän urakan jälkeen.

Venematkalla minulle tarjoiltiinkin viileitä virvokkeita, jotka humahtivat nopeasti päähäni ja aloin naureskella ja lirkutella sekä silmäillä läpi komeaa miehistä seuruetta sillä silmällä. Sieltä kyllä löytyikin muutama potentiaalinen kandidaatti jatkoa varten.

 

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Mattojen pesuun

Telttaretkeltä kotiuduttuamme ja hieman lepäiltyämme reissun rasituksista Herra Herkkutatti alkoi taas intoilemaan minun leijailemisestani. Hän kävi hankkimassa mäntysuopaa ja pari juuriharjaa, joita hän esitteli minulle innokkaana. Lisäksi hän kantoi autoon mattokasan, jonkan peseminen kuulemma maadoittaisi minut erittäin tehokkaasti fyysisen rasituksen myötä.

Ilma oli kaunis kuin morsian, kun aloitin touhukkaana mattojen pesun. Kaadoin vettä mattojen päälle ja lisäsin mäntysuopaa ja aloin hangata. Jostain syystä ihmiset hymyilivät ohi kulkiessaan minulle ja sitten ymmärsin, että olin taas lyhyt hame päälläni eikä minulla ollut taaskaan pikkuhousuja. En kovinkaan usein kesällä käytä niitä, että paikat tuulettuvat automaattisesti…

Hätä ei ollut tämän näköinen, vaan pieni ja punainen. Käänsin peräsimeni meren suuntaan, joten mattojen pesu voi jatkua…

Soittelemisiin, Vivian, 246.