Irti määräysvallasta

 

Kun pääsin eroon kiviriipan kaltaisista ex-puolisoistani, minua ei enää kukaan määräillyt. Oli rasittavaa, kun mies ohjeisti millaisia astioita tai huonekaluja ostetaan tai miten saan pukeutua. Myös lomanviettopaikat ja aamuiset ylösnousuajat yritettiin määrätä.

Jotkut anopit olivat jopa mukavia ja toiset klassisesti aina poikansa puolella oli asia mikä vain. Eräs anoppi ei olisi millään halunnut luopua minusta, koska meillä oli aina niin mukavaa yhdessä. Hän ehdotti, että hankkisin jonkun kiihkeämmän tai taidokkaamman rakastajan, jotta olisin jäänyt kyseiseen suhteeseen. Joidenkin parisuhteiden päätyttyä ovat melko monet ihmissuhteet päättyneetkin.

Joillakin kumppaneilla on ollut kolmaskin pyörä mukana suhteessa minun lisäkseni. Mutta se vapautumisen tunne ja stressin katoaminen, kun pääsee vapaaksi raskaasta ihmissuhteesta, se tunne on sanoinkuvaamattoman ihana!

Nyt varmaan ymmärrätte, miksi Vivianista tuli Vivian,

Soittelemisiin, Vivian, 246.