Sotasuunnitelma

 

Illan mittaan tuli kumottua muutama paukku ja leikittyä taas dildoillani kunnolla. Tunsinkin veren alkavan kiertää kunnolla suonissani ja elämän tuntuvan taas olevan positiivisella puolella.

Aloin suunnitella,  että ilmestyn samaan ravintolaan kuin ihastukseni, viettelen jonkun miehen ja herätän sillä hänen uinuvan mustasukkaisuutensa. Olinkin kuullut, että melko lähellä oleva kuppila olisi hänen kantapaikkansa.

Viikonloppuna pukeuduin viettelevästi ja ehostin itseni huippukuntoon. Sitten sipsuttelin viettelevänä baaritiskille ja tilasin paukut. Keräsin katseita hymyilevänä ja hehkeänä. Näinkin ihastukseni sivupöydässä, valitettavasti hänellä oli seurue mukanaan.

Aloin jutella miehen kanssa, joka istahti viereeni. Hän oli ihan hauska juttelukumppani, vaikka huomioni olikin hieman muualla kuin hänessä. Hymyilin hänelle, mutta katseeni kumminkin harhaili ihastustani kohti.

Kerron lisää seuraavassa postauksessani, Vivian, 246.

Tiirailemassa

Minulla on se salainen ihastus, jonka asunnon lähellä käyn silloin tällöin lenkkeilemässä. Katson kaihoten hänen ikkunoitaan, jos vain näkisin hänestä vilahduksenkaan. Olisiko päiväni silloin pelastettu, vai valtaisiko minut vain kumma kaipuu?

Näillä vakoilureissuillani yritän näyttää aina huolettoman kauniilta, seksikkäältä ja urheilulliselta. Jos näen hänet joskus ohittamassa minua autolla, tunnen itseni vaivautuneeksi ja yritän parhaani mukaan hymyillä hänelle häikäisevän kauniisti. Jos hän vain sattuisi edes vilkaisemaan minuun päin.

Viime kerralla näin hänet jonkun naisen kanssa, minut valtasi huikaiseva pettymys. Jos te nyt lukijani kuittaatte näistä minun hoidoistani, niin ne eivät ole olleet tämän kaltaisella tunneskaalalla lainkaan. Sen naisen oli pakko olla sisko tai sukulainen, eikö niin?

Juoksin pettyneenä kotiin ja kyyneleet valuivat silmistäni. Olin hetken kuumassa suihkussa ja kaivoin paukun ja dildon esiin ja laitoin menevää musiikkia soimaan. Kyllä elämä jatkuu, Vivi, hoin itselleni. Sitten sanoin kuten Scarlett O´Hara, mietin sitä huomenna, jos mietin…

Kohti uusia seikkailuja, soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Kinky-seksi

 

Millaisesta seksistä pidät? Viime vuosina on tullut muun muassa Fifty shades of Grey markkinoille ja muotiin erilaisen seksin kokeilu. Seksi, johon kuuluu erilaisten rajojen kokeilu, nimitetään bdsm-seksiksi. Tähän kuuluvat muun muassa sitominen, alistaminen, erilaiset leikit ja mahdollisesti jonkin asteisen kivun tuottaminen toiselle osapuolelle eli sadomasokismi.

Jotkut meistähän kokevat kaken muun paitsi perinteisen seksin saunan jälkeen peiton alla lähetyssaarnaaja-asennossa poikkeavaksi. Apuvälineet, kuten dildot ja satisfyerit koetaan perversseiksi. Jotkut pitävät julkisista tai yleisistä paikoista.

Yhdysvallat on ollut pitkään niin sanottu puritaaninen valtio, joten joissakin osavaltioissa on jopa tavallinen suuseksi lain nojalla kiellettyä. Aborttilainsäädännön muuttaminen Yhdysvalloissa onkin herättänyt julkisuudessa runsaasti kohua viime aikoina.

Alistaminen, subit ja masterit ja ryhmäseksi ovat nykyajan yleisiä ilmiöitä. Kaikki voivat tietenkin kokeilla niitä osa-alueita, jotka miellyttävät ja kiinnostavat.

Soittelemisiin, Vivian, 246.