Lemmiskelyä luonnon helmassa

 

Kuulin yllättäen ääntä takaani, kukkuu, kuului matalalla ja seksikkäällä miehen äänellä. Havahduin haaveistani nolostuneena ja sopertelin jotain tateista jotka muistuttivat oudosti patukoita silmissäni. Miestä alkoi selvästi naurattaa kertomukseni, ja niinpä hän kysäisikin että onko minun mieleni usein noin eroottinen. Ainahan se, täytyy myöntää, hymyilin hänelle ja ihailin hänen housuissaan koko ajan enemmän pullistuvaa patukkaa.

No, oletko akuutissa puutteessa vai pitääkö sinun saada joka päivä monta kertaa, hän kysäisi vielä minulta hymyillen. Asiassa taitaa olla vinha perä, otan aina kun on tarjolla, kuittasin hänelle. Sainkin ottaa mahtipatukan suuhuni, ja kerkesin mainita etten näin komeaa herkkutattia olekaan vielä tänään löytänyt.

Jatkan seuraavassa postauksessani eroottisesta sessiostani luonnon helmassa,

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Fakta ja fiktio

 

Arvatkaas mitä, rakkaat blogini seuraajat. Aikoinaan aloitin blogini kirjoittamalla, että tämä on nimenomaan seksiin perustuva fantasiablogi.  Jos kirjoittaisin todellisesta elämästäni, ei siitä kovin monta laulua laulettaisi. Ainakaan nykyhetkellä.  Erään puhelun jälkeen mietin, että monella menee mielikuvitus ja fiktio sekaisin todellisuuden kanssa.

Vivian on henkilö, joka rakastaa seksiä ja harrastaakin sitä aina kun on tilaisuus. Hänen elämänsä onkin hyvin aktiivista erotiikan ja seksin saralla, ajatusmaailma pohjautuu samaten siihen, mistä onnistuisi seksiä saamaan seuraavan kerran.

Kun Vivian saa puhelun, hän puhuu seksistä ja kertoo olevansa aktiivinen toimissaan.  Voisi myös kuvitella, että seksilinjalle soittaja pitää erotiikasta ja seksistä, eikä oleta olevansa Viville se ainoa ja oikea, nyt ja ikuisesti. Minua siis nimiteltiin huoraksi puhelimessa, vaikka en itseni myynnistä todellakaan valuttaa vaadi 🙂  Olihan se silloin mukavaa aikoinaan, olla nuori ja ehdoton, muistakaa ettei kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Ajatusmaailma ei voi olla aina niin mustavalkoinen.

Soittelemiin, Vivian, 246.

Puhelinseksi numerot

Entisaikoina oli mielestäni paljon vähemmän nykyisen kaltaisia viihdepalveluihin erikoistuneita yrityksiä. Muistan lehtien palstoilta yksittäisiä mainoksia, jossa joku hurja ja villi kauppasi palveluita. Ei löytynyt näin runsaasti järjestäytynyttä toimintaa, jota muun muassa puhelinseksi numerot nykyään ovat. Itse työskentelen nykyään seksipuhelin.fi ja puhelinseksi24 sivustoilla, joille kummallekin kirjoitan Vivianin blogia. Puhelinseksi numerot ovat nykyään puhdasta viihdettä, jota tarjoillaan täysi-ikäisille asiakkaille milloin, missä ja minne tahansa. Linjoillamme on ainakin periaatteessa ympärivuorokautinen päivystys. Tarjoamme nimenomaan puhelinpalveluita, eikä suinkaan live seksiä 🙂

Entäs jos sinäkin haluaisit työskennellä seksilinjoilla? Sinun tulee olla suhteellisen pitkäpinnainen, avoin ja avarakatseinen. Samoin tarvitset pitkäjänteisyyttä, ettet masennu kun saat luuria korvaan tai asiattomuuksia korvillesi. Puhelimessa työskentelyn olisi hyvä olla tuttua. Sinulla tulee olla myös hyvä mielikuvitus, haluat fantasioida yhdessä asiakkaan kanssa erilaisista kokemuksista. Sinulla olisi hyvä olla myös itselläsi seksuaalisuuteen liittyviä fantasioita, joita haluat jakaa ja toteuttaa toisen kanssa. Tällä hetkellä sinun tulisi kirjoittaa myös eroottista blogia.

Tärkein asia lienee se, että pidät seksistä. Seksin ei tulisi olla sinulle tabu, pystyt ja haluat  puhua siitä erilaisten ihmisten kanssa. Kokemusta on myös hyvä olla olemassa. Etenkin asiakaspalveluun liittyvää kokemusta, niin että osaat puhua erilaisten ihmisten kanssa ja käsitellä heitä. Sinun tulee myös uskoa itseesi, pystyt hoitamaan tämänkin homman kotiin.

Edustan itse muuttuvaa horoskooppimerkkiä, eli voin joskus olla alistava, toiste mukava ja alistuva. Toki voimme keskustella muustakin kuin seksistä, erotiikka on vain yksi keskustelualue. Soita niin keskustellaan juuri siitä mistä sinä haluat 🙂

Soittelemisiin, Vivian 246