vapaa valinta

Minulla oli myös tuoli esiintymislavalla ja kiusoittelin yleisössä olevia miehiä levittämällä jalkani äärimmilleen tuolin selkänojan takana. Aikani tanssittua päälleni jäi vielä pienenpienet alusvaatteet ja poistuin takatiloihin sekä vedin päälleni seksikkään iltapuvun.

Meno oli salin puolella jo melkoista ja ilmeisesti esiintymiseni oli vaikuttanut toivotulla tavalla. Sainkin melko suoria tarjouksia osakseni siirtyessä ruokailemaan ja rentoutumaan, mutta kerroin valitsevani seurani hitaasti ja varmasti. Kiusasin miehiä kertomalla että pitää olla komea, kestävä, isopatukkainen ja pitää vielä osata käyttää sitä ja olla älykästä keskusteluseuraa.

Tässä vaiheessa iltaa en vielä tiennytkään että tulen saamaan melkoisen kokemuksen seuraavan yön aikana. Sellaiseen en ollut vielä ennemmin törmännytkään miestenmetsästäjän urani aikana.

Soittelemisiin, Vivian, 246.