Mies vain naureskeli minulle ja sanoi haluavansa hieman tavanomaista enemmän säpinää elämään. Kerroin hänelle, ettei ole luvallista syöttää huumeita kenellekään vastoin hänen tahtoaan. Hän vain nauroi rumasti että hyvinpä se kyrpä tuntui maistuvan hieman kuorrutettunakin, niin ulkoisesti kuten sisäisestikin…
Menin nopeasti parvekkeelle ja tyhjensin pussukan sieltä maahan, pienoinen valkoinen sade leijaili maahan ja mies katsoi minua henkeään haukkoen. Hän kiroili, s–tanan ämmä, se oli hyvin kallista ainetta, tämän kyllä saat korvata mulle. Sanoin hänelle kovasti että minähän en korvaa mitään ja uhkasin tehdä hänestä ilmoituksen.
Pukeuduin nopeasti ja pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja pamautin oven kiinni lujaa perässäni. Marssin topakasti kotia kohti, raivosta kiihtyneenä…
Soittelemisiin, Vivian, 246.
