Sika säkissä

Nyt tällä kertaa me taisimme ostaa sian säkissä, tai kaksi sikaa, murjaisin Camillalle. Camilla tuumasi, että meidän pitää varmasti lähteä pian mökille, kun juhannuskin meni ohi noiden kahden onnettoman kanssa touhutessa. Olihan aluksi ihan mukavaa, mutta sitten he rakastuivatkin toisiinsa, naureskelin Camillalle ja hän oli kanssani samaa mieltä.

Hei, aletaan pakkaamaan ja lähdetään mökille. Nuo kaksi vaan pitää saada lähtemään täältä jollain verukkeella, oli suuri sotasuunnitelmamme. Kurkistimme makuuhuoneeseen ja he nukkuivatkin siellä väsyneinä mutta onnellisina kylki kyljessä.

Mitäs me siellä mökillä tehtäisiin, mietiskelimme, mutta tulimme siihen aatokseen, että kyllä sinne aina seuraa tulee siunaantumaan kun me olemme vauhdissa. Siispä lähtösuunnitelmaa toteuttamaan!

Seksikkäin terveisin Vivian, 246.

Keittotaidon salaisuudet

Kattilat porisivat kilvan liedellä ja pannut sihisivät,  kun kokki pisti menemään urakalla lihaa piiloon kuumassa keittotaidon akatemiassa. Hän laukesikin melko nopeasti ja suhautteli spermansa pitkin selkääni ja pakaroitani.

Kuules tyttö, hän selitti minulle, ne ovat tiettyjä etanoita, jotka ovat kelvollisia ihmisten ravinnoksi, hän vielä naureskeli minulle ennen kuin luikin tieheni hämmentyneenä. Meninkin heti suihkuun herra Herkkutatin luona, koska olin muutenkin hikinen ja suorastaan uin spermoissa.

Oliko se rentouttava ja maadoittava työnteko noin rankkaa, herra Herkkutatti kysäisi minulta, kun makasin sängyssä repo rankana. Tuumasin hänelle että siellä oli tosi kuuma ja sainkohan pienen auringonpistoksen…

Jos lähtisimme juhannuksena telttailemaan, Herkkutatti tuumasi minulle. Sekin olisi rentouttavaa ajanvietettä. Pistetään harkintaan, tuumasin hänelle.

Soittelemisiin, Vivian, 246.