Painuimme kaikki pehkuihin väsyneinä mutta onnellisina illan riehakkaiden touhujen jälkeen. Äkkiä huomasimmekin että oli juhannusaatto. Annabel sanoi kaihoisana, että meidän pitää kyllä tehdä kaikenlaisia juhannustaikoja. Camilla totesi kuivasti lukeneensa uusia juhannustaikoja, ja niihin kaikkiin liittyi kovasti saunan lämmittäminen.
Aamupalan jälkeen marssimme kaikki halkopinolle ja Camillan määräysten mukaisesti kahmimme halkoja syliimme ja kannoimme saunaan. Yllätykseksemme Camilla käski meidän laskea kantamamme halot. Minulla oli 17 halkoa, Annabelilla 15 ja Camillalla 20 kappaletta.
Camilla julistikin, että hänellä ilmeisesti tulee naimaonni kukkimaan lähitulevaisuudessa, mutta minä ja Annabel joudumme vielä tyytymään irtonumeroihin jatkotilauksen sijasta. Yllättäen käki rupesi kukkumaan, mutta se kukkuikin 25 kertaa. Camilla nauroi, että tuon verran kestää ennenkuin varteenotettava sulhanen saapuu paikalle.
Hyvää juhannusta, Vivian, 246.