Muhammed irrotti minut lopultakin käsiraudoista ja minä irvistelin hänelle kiitokseksi ja hieroin varovaisesti ranteitani, joissa loisti punaiset jäljet poistetuista kahleista. Ai-jai, miksi sinä olet kiskonut itseäsi irti, olisitko kenties halunnut kimppakivaa, Annabel virnuili minulle lepotuolistaan ilkeän näköisenä.
Muhammed painoi minut sängylle istumaan ja virkkoi, että Vivianilla on kuulemma nälkä, tässä on valmiina lämmintä mustaa makkaraa, maistappa siitä ja hän painoi kyrpänsä suuhuni ja lisäksi painoi minua vielä lisää takaraivostani.
Enhän minä voinut sitten muuta kuin imeä tätä valtaisaa mustaa makkaraa oikein sydämeni pohjasta, koska Muhammed oli paljon voimakkaampi ja isompi kuin minä. Camilla oli vuorostaan napsautettu kiinni käsirautoihin seisomapaikalle.
Panemisiin, Vivian, 246.