Saunaan mentiinkin kahdessa erässä, koska meitä oli niin paljon paikalla. Homma alkoi olla melko estotonta alkoholin määrän vuoksi, juotu oli paljon pitkin päivää, koska oli lämmin kesäsää. Estoja ei enää uroksilla ollut, vaan munat vilkkuen paineltiin saunaa kohti pyyhkeiden ja saunakaljojen kanssa.
Minä jäin hieman syömään ja juomaan kahden komean uroksen kanssa, ja kerroinkin että on kiva saada huuhdottua päivän pölyt ja hiet pois ennen tosi toimiin ryhtymistä. Miehet naureskelivat ja silmäilivät minua päästä varpaisiin ja hieman kehuivatkin kukkeaa ja uhkeaa ulkonäköäni.
Lopulta pääsimme saunanlauteille ja nakkelimme hieman löylyä ja välillä juoksimme rantaan pulikoimaan. Saunatilat olivat modernit useine suihkuineen ja porealtaineen, joten ei voinut muuta kuin nauttia elämästä.
Soittelemisiin, Vivian, 246.