Nokkospuskan suudelma

Camilla tönäisi minua kohtalokkaalla hetkellä, jolloin kaatua kupsahdin nokkospuskaan. Camilla auttoi minut ylös ja käsivarret kirvellen oli ihan pakko jäädä katselemaan meille tarjoiltua eroottista näytöstä aitiopaikalta, mikäli nyt ikkunaa nokkospuskan takana voi sellaiseksi nimittää ollenkaan.

Näytöksen seuraava aika koitti, kun Muhammed siirtyi Annabelin jalkopäähän, levitti hänen jalkansa äärimmäisen auki ja painoi päänsä syvälle hänen jalkoväliinsä. Ilmeisesti Muhammed oli harjoitellut ahkerasti kielihoidon antamista, koska Annabel alkoi voihkia ja valittaa äänekkäästi, kun Muhammed lipoi hänen märkää pilluaan suurella ja leveällä kielellään.

Annabel uikutti ja pyysi antamaan ronskisti isoa ja paksua kyrpää, ja Muhammed tekikin työtä käskettyä. Katsoimme suu levällään auki kun Muhammed alkoi työntää massiivista suonikasta paksua kyrpäänsä Annabelin litisevän märkään pilluun.

Naimisiin, Vivian, 246.

Lihaisa patukka

Kun olin syönyt, mies tietysti kysäisi että haluaisinko maistaa vielä muhkeaa ja paksua patukkaa. Hän olikin jo runkannut paksun kyrpänsä oikein komeaan esittelykuntoon, joten kerroin että voin kyllä vilkaista vaikka en mikään urologi olekaan.

Istuin hänen kasvolleen samalla kun aloin pylly pystyssä nuolemaan ja imemään hänen suonikasta paksua elintään. Hän todella osasi nuolla pilluani erittäin hyvin, joten aloinkin jo voihkia kiimasta ja kiihkosta tehokkaan kielihoidon suoranaisena seurauksena.

Hänen kätensä vaeltelivat tutkien pitkin kurvikasta vartaloani ja hän nuoli yhä kiihkeämmin pilluani anuspuoltakin unohtamatta. Aloinkin olla taas täysi  valmis villiin ja liukkaaseen kiimaiseen lemmenleikkiin. Hän tuli kiihkeästi huohottaen päälleni ja alkoi imeä nautiskellen pyöreitä ja täyteläisiä rintojani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Hupsistakeikkaa

Minä kun olisin halunnut viettää kahdenkeskistä aikaa ihastukseni kanssa, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni kun ympärilläni oli jos jonkinlaista kolmijalkaista yleisten orgioiden keskellä. Ihastukseni polvistui eteeni ja alkoi nuolla mettä valuvaa pilluani. Sivusilmällä näin seuralaiseni lykkivän takaapäin naapuripariskunnan naista. En antanut sen häiritä, vaan nautin täysillä saamastani kielihoidosta ja joku yritti tulla samalla sisääni takaapäin.

Halusin ratsastaa ihastukseni komealla kyrvällä, ja komensin häntä makuulle. Pääsinkin ratsaille ja sain nauttia hänen komeutensa äärimmäisistä ulottuvuuksista täysin rinnoin. Yhtäkkiä tunsin jonkun häiritsevän ja ravistelevan minua. Vivian, Vivian, herää…

Makasin ravintolan lattialla jalat pystyssä, olin siis yllättäen pyörtynyt pöytäni ääreen ja tarjoilija pirskotti vettä kasvoilleni. Olin siis tosi tokkurassa, miksi minut herätettiin juuri kun pääsin unelmieni panoon… Jatkoin treffi-iltaani mahdollisuuksien mukaan matalalla profiililla hieman nolostuneena…

Soittelemisiin, Vivian, 246.