Kutsuva kiima

Ilmassa oli melkoista ähellystä ja kiimaa, kun porukka puski menemään krapuloissaan toisistaan välittämättä. Välillä kuulin Camillan kiljumista, koska hänen kimpussaan tosiaan työskenteli useampi uros ja litinä ja lotina oli kyllä melkoista.

Yhtäkkiä huomasin saavani anaaliin ja ykköseen yhtä aikaa ja onneksi anaaliin tunkeutuvalla oli liukkarin kera sen verran pienempi kyrpä, että se ei sattunut onneksi kovin paljoa. Minäkin aloin olla jo melkoisen kiihottunut ja olin kuulevani vierestä että Kuuma -Camilla on kohta saapumassa maaliin.

Minäkin kiristin hieman tahtia ratsastuksessani ja anaalissani olevalla alkoi olla vaikeuksia pysyä kyydissäni. Pilluni litisi ja lotisi paksua ja suonikasta kyrpää vasten ja aloin pian olla laukeamispisteessä.

Panemisiin, Vivian, 246.

Krapulapanot

Takanani oleva mies hivutti pikkuhousujani pois jaloistani kiihkeästi huohottaen ja painoi päänsä reisieni väliin ja levitti jalkani apposen ammolleen alkaen nuolla jo kostunutta pilluani himokkaasti. Huomasin että Camillalla vieressä oli myös sama kohtalo. Lisäksi paikalle alkoi tulla lisää krapulaisia könsikkäitä ja minun suuni eteen tuotiin kyrpää imettäväksi kuten Camillallekin.

Aloin nuolla ensin paksun suonikkaan kyrvän vartta kunnes nuolaisin kiimatipat terskasta ja otin kyrvän syvemmälle suuhuni alkaen imeä sitä ensin varovaisemmin. Mies huohotti kiimasta ja minun pilluani nuoleva mies alkoi myös kiristää tahtiaan nuolemisen suhteen.

Aloin olla tosi märkä ja minua nuollut mies siirtyi päälleni työntäen paksun ja suonikkaan kullinsa syvälle pilluuni.

Panemisiin, Vivian, 246.

Munan vallassa

Muhammed tunki valtavaa munaansa syvälle minun kurkkuuni ja minä melkein kakoin, mutta onneksi hän sitten veti massiivisen kyrpänsä pois minun suustani ja painoi päänsä minun jalkojeni väliin levittäen ensin minun jalkani niin auki kuin suinkin oli mahdollista.

Ihmettelin että olin kaikesta huolimatta hyvin märkä ja kiimainen, vaikka minua hieman pelotti jo pelkkä ajatuskin siitä, että Muhammedin iso ja paksu kyrpä tulee valtaamaan minun pilluni ihan täysin.

Nautin kyllä Muhammedin taitavasta pilluni nuolemisesta yli kaiken, vaikka tiesinkin että mitä tulee olemaan edessä. Hän laittoi sormensa pilluuni koetellen minun märkyyttäni ja totesi että tyttö taitaakin olla jo ihan pantavassa kiimassa tällä kertaa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Öinen ratsastus

Vaivuin huokaisten rakastajani syliin kuumana kesäyönä yleisöstä tyystin välittämättä. Annoin ison ja paksun kyrvän upota juuriaan myöten kuumaan ja kiimaiseen lemmenluolaani. Aah, kun se tuntuikin hyvältä. Liikuin nautiskellen ensin ylös ja alas, ennenkuin aloitin hurjan ratsastuksen, jolloin litinä ja lotina alkoi kuulua jopa omissakin korvissani.

Mies huohotti nautinnosta imeskellen samalla isoja ja pyöreitä rintojani nautinnollisesti. Emme välittäneet muiden katseista, vaikka Annabelin ja Kuuman Camillan touhut verottivat onneksi meidän yleisöämme. Varmaan tiedättekin, ettei mikään vedä vertoja kunnon kiihkeälle ja estottomalle nainnille, kun halu ja kiima ovat kovat.

Mies kirahti nautinnosta ja otti minut syliinsä kääntäen minut selälleni ja aloitti hurjan pumppaamisen nostettuaan jalkani olkapäilleen.

Naimisiin, Vivian, 246

Jenkkimalliin

Minäkin aloin tuntea piristyväni huomattavasti ja aloin kiihtyä kunnolla jenkkisängyssä ihan jenkkityyliin samalla kun imin ja nuolin hänen suonikasta suurta kyrpäänsä. Aloin tuntea melkoista poltetta syvällä sisälläni ja pyysinkin häntä naimaan minua kunnolla.

Hän aloittikin edestä päin melkoisen pumppauksen syvällä litisevässä märässä kiimaisessa pillussani ja tunsinkin melkoista sekoitettua kiiman ja nautinnon tunnetta himokkaassa pillussani. Hän komensi minut ratsaille ja aloinkin liikkua kovaa vauhtia eteen ja taakse hänen suonikas kookas munansa syvällä lemmenraossani.

Tunsin melkein lentäväni kun ratsastin hänellä kiimoissani ja katsoin kun hänen valtava kalunsa upposi syvälle kiimapilluuni kerta toisensa jälkeen. Mies tuntui erittäin kestävältä, kun hän ei osoittanut laukeamisen merkkejä hurjasta ratsastuksestani huolimatta…

soittelemisiin, Vivian, 246.