Munatarjoilun jälkeen

Millaista oli, kysäisin tyytyväisen näköiseltä ystävältäni Kuuma -Camillalta, joka oli saanut äsken melaa mekkoonsa oikein kunnolla monen komean könsikkään toimesta. Hmm, hän hyrisi, minulle tulee aina nälkä tuollaisen aamuisen munatarjoilun jälkeen, hän naureskeli iloisen oloisena.

Niinhän se on, sanoin, ja mahani kurisi oitis oikein kunnolla. Kuulin keittiöstä kahvinkeittimen ääntä ja miehet paistoivat pekonia ja munia. Tarjolla näytti olevan myös sämpylöitä, juustoa ja kinkkua. Ilmeisesti tämän hotellin aamiainen on kohta valmis, totesin kuumalle ystävälleni.

Laitoimme hieman enemmän vaatetta päällemme ja keikuttelimme ruokailutilaan. Joku kouraisikin minua pakarasta, kun sipsuttelin hänen ohitseen. Haluaisitko saada munaa oikein kunnolla ruokailun jälkeen, hän sihahti korvaani pikaisesti.

Panemisiin, Vivian, 246.

Sammuneet sankarit

Aika ja alkoholi tekivät tehtävänsä, kun siirryimme pois saunasta. Yksi jos toinenkin könsikäs alkoi sammahdella kun siirryimme salongin puolelle. Pari innokasta jaksoi vielä hyöriä ympärillämme ja antauduimme kuumiin ja kiihkeisiin suudelmiin sekä myös rintojemme ja muiden kurviemme hyväilyihin.

Loppujen lopuksi ympärillemme kokoontui kovaa ja iloisesti kuorsaava miesjoukko. Me hymyilimme toisillemme Camillan kanssa, joka kyllä näytti hieman närkästyneeltä. Näyttää siltä että tämän yön munatarjoilu on kuivunut surkeasti kasaan tällä kertaa, hän puuskahti pahantuulisen näköisenä.

Nukutaan mekin, kyllä he taas aamulla ovat meidän kimpussamme, totesin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Vivian naurahtikin sitten, että krapulassa ainakin häntä ja varmasti monta muutakin panettaa kovasti.

Naimisiin, Vivian, 246.

Kisatuomareina

Minua alkoi jo hieman naurattaa tämä joukkueen keskeinen runkkaukseen ja kyrvän kokoon liittyvä kilpailu, koska melkein jokainen miehistä touhusi kalunsa kanssa  yrittäen saada sen nopeasti mitä mahtavimpaan juhlakuntoon. Kuuma -Camilla antoi aplodeja ja kehui lähes jokaista joukkueen jäsentä mahtavan kokoisesta kyrvästä.

Kolme parasta teistä pääsee aluksi harrastamaan minun ja Vivianin kanssa ihanaa kimppakivaa, kailotti Camilla kantavalla äänellään. Minä tunsin punan nousevan poskilleni.

Camilla sitten valitsi tottunein ottein kolme parasta kilpailijaa, ja kyllähän heistä jokainen olikin tosi komea könsikäs omalla tavallaan. Minä ihailin myös hyvin timmejä lihaksia, joita ei ihan jokaiselta Matti Meikäläiseltä löytynytkään. Ahkera treeni näytti aiheuttavan myös hyvin komean ja lihaksikkaan kropan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kunnon köyrimistä

Aloin todella lämmetä kun olin monen komean miehen lähes jakamattoman huomion ja kiihkeän intohimon kohteena. Onneksi takalistossani oleva patukka ei ollut niitä suurimpia, mitä olin kohdannut elämänmatkallani, mutta kumminkin kun edestänikin tultiin sisälle tunsin oloni suhteellisen täydeksi.

Edestäpäin minua pamputtava könsikäs imi ja hyväili samalla rintojani ja tunsinkin kiihkon paisuvan valtavaksi syvällä sisälläni. Ei kestänytkään kauan kun takaapäin minua pamputtava mies laukesi syvälleni, jolloin minut käännettiin selälleni ja toinen mies nosti jalkani olkapäilleen ja alkoi naida minua rytmikkäästi syvälle lemmenluolani uumeniin.

Olin niin äärettömän kiihottunut, että aloin tuntea orgasmin aaltojen olevan lähestymässä oikein vyörymällä. Kun mies työnsi vielä sormensa anukseeni, orgasmi saavutti minut massiivisten kouristusten saattelemana.

Naimisiin, Vivian, 246.

Monenmoista lihaisaa

Tytöt juoksivat kilvan kiljuen upeiden autojen luokse ja minä katsoin vaivihkaa kauempaa melkoista meininkiä. Paikalla oli lähes kymmenkunta komeaa könsikästä, joten niitä riitti meille jokaiselle kolme kappaletta ja vielä yksi kolmasosa päälle, laskin nopeasti lyhyellä matematiikallani.

Kukas se siellä, mitä vanhat silmäni näkevätkään? Eräs komistus kailotti ja muistin hänen olevan vanha tuttu eräältä tanssikeikaltani. Hyvin menee, huikkasin, olin vain lämmittämässä saunaa. Pitääkös sinne kantaa vesiä, komea könsikäs virnuili minulle. Eihän sauna ilman vettä eikä löylyjä ole mitään, kuittasin hänelle viehkeästi hymyillen.

Saunaa oli yllättäen tulossa lämmittämään yksi sun toinenkin ja salaatit ja herkkusienet näyttivät valmistuvan hyvää vauhtia. Onneksi miehet olivat tuoneet lihavartaita ja pihvejä tullessaan, joten onneksi oli suuhun tulossa syötävääkin eikä vain pelkkää patukkaa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Panot omassa maailmassa

Lämpimät poreet hyväilivät minua upeavartaloisen könsikkään lisäksi. Viileä tuuli tuiversi ympärilläni ja ihmisten ääniä kuului jostain kaukaa. Silti tuntui, kuin olisimme olleet vain minä ja ihana mies maailmassa muiden ihmisten saavuttamattomissa.

Aloinkin tuntea massiivisten orgasmin aaltojen olevan tulossa ja kuiskuttelin sitä myös uudelle rakkaalleni, joka myös kertoi valtavan suuren tulivuorenpurkauksen olevan lähellä. Aloin huohottaa entistä enemmän kun orgasmi lopulta saavutti minut ja partnerini pukki kyrpäänsä yhä syvemmälle, jolloin saavutimme laukeamisen lähes samanaikaisesti.

Havahduin siihen että tytöt taputtivat ympärilläni suoritukselleni. Olimmehan naineet heidän vieressään intohimoisesti ihan muusta maailmasta välittämättä tai sen ainakin täysin sen unohtaen. Mennäänkö vielä saunaan, Annabel ja Camilla kihersivät vieressäni.

Naimisiin, Vivian, 246.

Löylyjen tuomaa

Rentouduin ja nautiskelin saunan lämpimässä lauteilla, samalla kun imeskelin mitä muhkeinta patukkaa ja toinen könsikäs hyväili ja nuoli taidokkaasti kielellään suureksi paisunutta klitoristani. Voihkin ja huokailin äärimmäisestä nautinnosta, mitä nämä ihanat miehet minulle tuottivatkaan.

Lopulta en enää kestänyt pitempään, vaan nousin istumaan hajareisin toisen miehen syliin. Hänen terskansa oli jo paisunut valtavan punaiseksi ja hän huohotti kiihkosta. Liukas pilluni venyi äärimmilleen, kun laskeuduin hänen valtavan suonikkaan kyrpänsä päälle. Nousin ensin voihkien ylös ja alas, ja sitten aloitin hurjan ja kiihkeän ratsastuksen. Liu´uin ensin häntä kohti hänen imiessään suuriksi turvonneita nännejäni ja sitten taaksepäin ja mies ähki myös hänelle tuottamani super liukkaan nautinnon vuoksi.

Saunomisiin, Vivian, 246.

Vuoronvaihto

Imin samalla edessäni jököttävää paksua suonikasta patukkaa, kun minua pantiin takaapäin oikein urakalla ja sitten vielä kolmas könsikäs nuoleskeli innolla suureksi paisunutta klitoristani. Hetken kuluttua tuli vuoronvaihto, sillä takanani oleva uros suihkutti spermansa päälleni ja vetäytyi huokaisten virkistävää drinkkiä siemaillen toipumaan kokemuksestaan.

Hän jonka kyrpää olin imenyt huolella siirtyi taakseni ja aloitti pukkimisen hieman eri tekniikalla kuin edeltäjänsä. Toinen jalkojeni välissä olija jaksoi nuolla minua uutterasti, joten aloin olla lähellä laukeamispistettä. Aloin tuntea valtavan orgasmin aaltojen lähestyvän, takanani oleva mies nosti minut makaamaan poreammeen vieressä olevalle sohvalle vatsalleni, jotta hän pääsisi minun  kiimaiseen lemmenluolaani oikein syvälle sisään.

Aloin huutaa himosta ja nautinnosta joka kerta kun hän tuli minuun syvemmälle ja syvemmälle…

Panemisiin, Vivian, 246.

Varsinainen ruusu

Sipsuttelin seksikkäissä juhlakuteissani läheiseen suosittuun menomestaan. Rantauduin ensin baaritiskille katselemaan paikallisia nähtävyyksiä, jos löytäisin jotain eroottista ja kiinnostavaa kohdetta ainakin iltani iloksi. Mielestäni oli parasta lähteä radalle yksin, kun oli seuraa vailla. Silloin miehet tulisivat helpommin juttelemaan eikä kukaan valittaisi jälkeenpäin, jos ja kun katoaisin hämyisistä maisemista yllättäen.

Tarkastelin baarin suomaa tarjontaa, ja löysinkin muutaman potentiaalisen kumppanin ehdokkaaksi tulevan erotiikan täyttämän yön seuralaiseksi. Olin pukeutunut kimaltavaan hopeiseen mekkoon, kasvoillani oli huolellinen ja seksikäs ehostus.  Minulla oli myös korkeakorkoiset nilkkurit ja seksikkäät ohuet sukkahousut verhosivat hoikkia seksikkäiksikin moitittuja sääriäni.

Viereeni baaritiskille tulikin varsinainen könsikäs, joka katseli minua hymyillen päästä varpaisiin. Minkä drinkin haluaisit, hän tiedusteli minulta hymyillen?

Nautiskelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Yhdessä on hauskempaa

Pääsin jälleen sukeltamaan ihanan ja kiihkeän ryhmäseksin siimeksiin. Tietysti olin ainoa nainen ja neljä tai viisi miestä oli jatkuvasti kimpussani kovien ja innokkaiden lemmensauvojensa kanssa. Imin välillä kahtakin patukkaa kerrallaan, ja tunsin jonkun imevän rintojani, toisen lipovan kiihkeästi pilluani ja kolmannen nuolevan kiihkeästi anustani.

Tämä on sitä elämää, mistä olen haaveillut, totesin itsekseni ollessani jälleen huomion vankkumattomana keskipisteenä. Totesin olevani valmis sekstailuun ja pilluani kiihkeästi nuollut uros alkoi työntyä sisääni, jolloin myös anustani nuollut könsikäs halusi lykkiä minua samalla takaapäin.

Nuolin vielä kolmatta kookasta kullia, kun minun kuumaan pilluuni pistettiin kyrpää sekä edestä että takaa. Suuseksin kohteena ollut mies imi ja hyväili samalla kiihkeästi pehmeitä kiinteitä rintojani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.