Munan vallassa

Muhammed tunki valtavaa munaansa syvälle minun kurkkuuni ja minä melkein kakoin, mutta onneksi hän sitten veti massiivisen kyrpänsä pois minun suustani ja painoi päänsä minun jalkojeni väliin levittäen ensin minun jalkani niin auki kuin suinkin oli mahdollista.

Ihmettelin että olin kaikesta huolimatta hyvin märkä ja kiimainen, vaikka minua hieman pelotti jo pelkkä ajatuskin siitä, että Muhammedin iso ja paksu kyrpä tulee valtaamaan minun pilluni ihan täysin.

Nautin kyllä Muhammedin taitavasta pilluni nuolemisesta yli kaiken, vaikka tiesinkin että mitä tulee olemaan edessä. Hän laittoi sormensa pilluuni koetellen minun märkyyttäni ja totesi että tyttö taitaakin olla jo ihan pantavassa kiimassa tällä kertaa.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Synnin palkka on ?

Yllätys yllätys, tämä tyyppi, jolle en kuulemma ollut antanut pillua, valitsi minut kohteekseen. Hän räpsäytti minua piiskalla muutaman kerran ennenkuin hän tunki kullinsa syvälle minun suuhuni. En voinut muuta kuin imeä, kun hän pukki munaansa syvälle kurkkuuni. Miltä tuntuu, lutka, hän ärisi minulle samalla.

Annabel uikutti vieressäni, että tämä on Vivian sinun syytäsi, mitähän meille nyt tapahtuu. En saanut vastattua hänelle mitään, koska suuni oli täynnä vihaisen ja katkeran miehen munaa. Toiset saivat hieman kiltimpää kohtelua kuin minä, ehkä he olivat olleet jopa minuakin anteliaampia menneessä elämässään?

Mies laukesi syvälle kurkkuuni ja minä yskin ja syljin spermaa pois suustani. Hetken päästä olisi kuulemma lisää munaa tiedossa, minulle ilmoitettiin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.