En tiedä miten tähän jouduin, mutta löysin itseni kioskista myymässä tavaraa jalkapallokentän laidalta pelireissujen rahoittamiseksi. Pienestä katoksesta huolimatta aloin olla melko märkä jatkuvan sateen vuoksi. Silmänruokaa minulla tosin riitti, koska komeita jalkapallonpelaajia löytyi miltei joka suunnasta.
Tauoilla minulla riitti vipinää. Myin mehuja ja makkaroita sekä hot doggeja. Olin revetä liitoksistani, kun mitä komein valmentauros tuli ostamaan minulta hot doggia. Hänen hymyilevä katseensa mittaili pyöreitä rintojani, jotka erottuivat kastuneen paitani läpi. Pannaankos tänne oikein kunnon makkara väliin, niin jaksat painaa menemään koko illan, tiedustelin häneltä flirttailevasti. Paksu makkara kyllä löytyy minultakin, mutta se ei ole ihan itse syötäväksi, hän vastasi minulle ja kun kurkistin hänen jalkoväliinsä, siellä tottavie pullotti mitä muhkein makkara.
Ja mitenkäs se Vivianin ilta sitten jatkuikaan? Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti, soittelemisiin,
Vivian, 246.
