Suomen luonto näytteli parhaimpia puoliaan, kun huristelimme kohti järvenrantaa, missä perikuntamme mökki sijaitsi. Lähistöllä oli myös muita mökkejä, joten aavistelin jo etukäteen, että kun menovettä on nautittu niin voi tulla hieman säpinää lähiympäristössä kun kolme näin hehkeää daamia saapuu paikalle.
Meillä oli kivasti grillattavaa mukana. Makkaraa, maissia, lihaa ja kanaa sekä myös salaattivärkit erilaisten juotavien lisäksi. Oli myös syntistä naposteltavaa, kuten sipsejä, dippiä ja poppareita.
Poikkesimme vielä läheiselle huoltoasemalle täydentämään varastojamme ja kuuma Camilla jo alkoi hieroa treffintapaisia kuuman autonasentajan kanssa heti kun valvova silmäni vältti ja Annabel kikatti iloisesti hymyilevän kassapojan kanssa. Eli emme olleet ottaneet kovin paljoa siipiimme, vaikka olimmekin viime reissusta rähjääntyneitä.
Hyvää Vappua! Vivian, 246.