Polyamoriaa

Lysähdin onnellisena nuoren ihanan miehen viereen kiljuttuani ensin kunnolla järisyttävän orgasmin jälkeen.

Oletko vapaa nainen, Vivi, kyseli nuori komistus hetkisen jälkeen. Naurahdin miten sen nyt ottaa, elämäntyylini on kyllä melkoisen vapaa tällä hetkellä, koska asun yksin. Tämä piha kuuluu eräälle ystävälleni, Herra Herkkutatille, valistin häntä.

Matias kertoi minulle olevansa vapaassa suhteessa ja olevansa polyamorinen. Eli hänellä oli useampia ihmissuhteita, joiden kanssa hän harrasti seksiä.  Hän  myös kertoi, että näissä suhteissa voi toinen olla uskollinen tai sitten olla myös itse polyamorinen.

Tiedustelinkin häneltä, että oliko heidän suhteessaan mustasukkaisuutta näiden muiden seksisuhteiden vuoksi. Matias pudisteli päätään ja sanoi, ettei kaikesta tietenkään tarvitse kertoa toiselle osapuolelle.

Soittelemisiin, Vivian, 246