Kimppakiva unelma

Orgasmi alkoi vyöryä kunnolla päälleni ja mies kohotteli paksua kyrpäänsä enemmän minua kohti. Huohotin ja voihkin äänekkäästi kun laukeamisen ihana raukea tunne lopulta valtasi minut täysin. Pilluni supisteli kunnolla ja imi allani olevan miehen jokaisen spermapisaran tiukasti sisälleni.

Aloin tuntea spermaisten lastien  lentävän kuumina päälleni, kun lojuin raukeana äskeisen ratsuni kainalossa. Mielessä käväisi että pitäisi taas käydä suihkussa mutta ajattelin vielä levätä hetken. Vaivuinkin syvälle sikeään uneen.

Pitkän ajan kuluttua heräsin ja mietin että taas pitäisi mennä suihkun alle, mutta ilokseni totesin olevan ypö yksin puhtaassa ja raikkaassa vuoteessani. Ajattelinkin nauttia täydestä vapaudestani ihan omassa rauhassani ja ajattelinkin aukaista pitkästä aikaa seksipuhelin24 linjani, ovatkohan asiakkaani jo kaivanneet minua?

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Jatkoa unelmille

Nautin rehellisesti sanottuna täysin rinnoin ihanasta kimppakivasta. Hyppäsin erittäin massiivisen kyrvän päälle huimaan ratsastukseen. Hän pääsi ikäänkuin vanhoille liukkaille, koska eräs miehistä oli jo lauennut aiemmin kuumaan pilluuni.

Ratsastaminenhan tuntuu aina kiihottuneena aivan mahtavalta, liikuin ensin ylös ja alas nauttien täysillä kun paksu elin täytti hehkuvan kuuman pilluni juuriaan myöten. Muut miehet runkkasivat vieressäni omia jyhkeitä lemmensauvojaan ja hyväilivät välillä takalistoani ja rintojani kun omilta touhuiltaan ehtivät.

Siirryin kiihkeässä ratsastuksessani liikkumaan eteen ja taakse, katsoin kun kyrpä liikkui sisään pilluuni ja poispäin pillustani, tämä oli minusta erittäin kiihottavan näköistä. Paksu suonikas kyrpä hankasi myös ihanasti klitoristani ja aloinkin jo aavistella ja valmistautua valtavan orgasmin lähestymiseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Seksiorjaksi

Mies voihki ja huohotti allani ja puristeli minua rinnoista ja pakaroista, lisäsin vielä vauhtia ja tunsinkin hänen kyrpänsä alkavan vavahdella sisälläni. Painoin vielä kovempaa klitoristani häntä vasten ja niinpä aloinkin tuntea jättimäisen orgasmin aaltojen lähestyvän ja saavuttavan minut. Mies allani vavahteli ja ruiskutti spermojaan sisälleni nautinnosta valittaen.

Nukahdimme vierekkäin ja heräsimme aamulla raukeina yöllisestä ekstaasista toipuneina. Lähdimme yhdessä aamukahville ja huomasimme muiden virnuilevan meille oudosti.

Muut tulivat puhumaan meille ja kertoivat sopineensa, että minä jään saarelle seksiorjaksi määräämättömäksi ajaksi. Saisin tehdä taloustöitä ja viihdyttää miehiä iltaisin, mieluiten vuorotellen. Kuuntelin suu auki ja miehet vain sanoivat, että näin on nyt päätetty. Eräs heistä heilutteli kädessään puhelintani ja sanoi että se oli toistaiseksi takavarikoitu.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito

Tunsinkin saavani jo toisen mahtavan räjähtävän orgasmin ja laukesinkin karjaisten salaisen rakastajani syliin. Hän käänsi minut vielä vatsalleni ja alkoi lykkiä minua takaapäin, voi kun hän pääsikin syvälle sisälleni liukkaaseen kuumaan lemmenluolaani.

Tunsin, kun hänen kyrpänsä alkoi nykiä ja hän kiskaisi sen pois sisältäni ja lypsi spermat päälleni. Lepäsimme hetken ja yritin siistiytyä taskustani löytyneellä nenäliinalla. Spermaa oli tosin hiuksissanikin. Olipa hyvät ja kiihkeät panot, kehaisin häntä hymyillen. Hänkin kertoi olevansa tyytyväinen, kun oli löytänyt minut pyllistelemästä paljaan pilluni kanssa läheisestä puskasta, josta olikin tullut meille todellinen irstas ja kiimainen lemmen puutarha.

Hän poimi avukseni vielä muutaman kotilon ämpäriini ja kertoi että hänen pitää lähteä kohta töihin, näkemisiin, hän vielä huiskutteli minulle poistuessaan rikospaikalta.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Orgasmien ilotulitus

Lämpimässä luonnon helmassa aloinkin jo tuntea mahtavan orgasmin lähestyvän melkoista kyytiä. Kuten olen joskus aiemminkin todennut, kielletty hedelmä on aina kiihottanut minua ja saanut haluni nousemaan aivan uusille täysin ennen näkemättömille ja kokemattomille  tasoille.

Kun orgasmi saavutti minut, kiljaisin nautinnosta ja hetken siitä toivuttuani siirryin selälleni ja mies pääsi päälleni työntelemään valtavaa kyrpäänsä vieläkin himokkaaseen litisevän märkään lemmenluolaani.

Hän pumppasi menemään kuin viimeistä päivää, kiimainen pilluni litisi äänekkäästi ja aloinkin tuntea miltei toisenkin orgasmin olevan jo lähtökuopissaan. Sen huomatessaan mies alkoi hieroa vieläkin enemmän klitoristani ja häpyhuuliani kyrvällään ja aloinkin inistä äänekkäästi himokkaasta nautinnostani.

Hän suuteli ja imi rintojani ja tunsinkin jälleen purkautuvani…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Hurjat kyydit

Hurjan ja voimakkaan orgasmin aallot lähestyivät vääjäämättä syvältä kiimaisen pilluni syövereistä. Mieskin voihki ja läähätti kuin viimeistä päivää kun kiihdytin tahtia ja kuului vain hurjan naimisen kuuma lätinä. Hän alkoi vielä työntää vastaan niinpä lopulta annoin periksi ja valahdin hänen päälleen kyrpä syvällä sisuksissani ja hän purkautui lujaa valittaen sisälleni.

Huh huh, sanoin hänelle, olipas hurjat nainnit tällä kertaa, sainkin oikein kunnolla. Niin minäkin, en ole koskaan saanut tuollaisia kyytejä, hän paljasti minulle väsyneenä mutta onnellisena. Yhtäkkiä hän katsoi puhelintaan ja kertoi että hänellä on melkoinen pizzan toimitusjono vielä tekemättä. Sovimme vielä treffeistä, koska seksi oli ollut todella erinomaista.

Saattelin hänet ovelle ja yllätyksekseni Hra Herkkutatti saapui paikalle samalla ovenavauksella…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Täyttymys ja pettymys

Aloin jo tuntea tulevan orgasmin aiheuttavat nautinnon kouristukset syvällä hekumallisessa pillussani. Kerroin tämän miehelle, joka alkoikin työntää minua vastaan rajummin suonikasta miehuuttaan ja tunsinkin miltei räjähtäväni orgasmin saavuttaessa minut täysillä. Vajosin kyljelleni miehen viereen ja hän alkoi pumpata minua takaapäin rajusti ja lopulta tunsin hänen kyrpänsä alkavan nykiä ja hän lypsi itsensä kuivaksi selälleni.

Jostain syystä tunsin oloni hieman epätodelliseksi, hetken levättyäni menin siistiytymään ja yllättäen löysin kylpyhuoneesta pussin valkoista jauhetta. Tunsin pettymyksen aaltojen vyöryvän ylitseni, kun havahduin olooni ja tiesin että olin nauttinut huumeita taas jossain muodossa, ihan tahtomattani.

Menin miehen luo ja kysyin häneltä, mitäs tässä pussissa onkaan. Jatkuu seuraavassa postauksessani.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Loppurentoutus

Mies otti vielä kiinni toisella kädellään lantiostani ja toisella rinnoistani niitä hyväillen. Sitten hän alkoi työntää jättimäistä kyrpäänsä pilluani vastaan eikä mennytkään kovin kauaa kun tunsin valtavan nautinnollisen orgasmin olevan tulossa.  Kiljuin samalla kun laukesin kouristellen hänen päällensä. Hänkin ähkäisi ja tunsin hänen kyrpänsä alkavan nykiä.

Katsoin peilistä, kun hän nousi päältäni ja sain päälleni oikein kunnon valkoisen spermakylvyn. Toivuttuamme kävelimme yhdessä peseytymään ja tyhjään saliin jäi vain musiikki pauhaamaan kunnon nainnin tuoksujen lisäksi. Menimme yhdessä saunaan ja rentouduimme kuntoilun rasituksista siellä kunnolla ja heitimme löylyjä kilpaa.  Peseydyttyämme poistuimme ja seuraavat asiakkaat tulivat onneksi vastaan lähdettyämme kuntosalin huuruista. Olipas kunnon treenit, hymyilimme heille vielä.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Jättiyllätys

Olin kostea ja kiihottunut. Äkkiä hän veti kyrpänsä pois sisältäni ja asteli muualle. Kuulin hänen menevän toiseen huoneeseen ja soittavan jollekulle.

Sitten kuulin jonkun toisen tulevan huoneeseen ja minuun tuli takaapäin vielä paljon isompi ja paksumpi kyrpä kuin mitä herra Herkkutatilla oli. Kiihkeät kädet hyväilivät vartaloani ja jättimäinen kyrpä pumppasi minua raivokkaasti ja käsi hyväili edestäpäin klitoristani.

Joku imi ja hyväili rintojani ja tunsinkin orgasmin olevan jo lähellä. Voihkin äänekkäästi ja tunsin melkein jalkojen pettävän allani. Minut asetettiinkin polvilleni ja kyrpää työnnettiin huulilleni. Aloin imeä sitä ja mies voihki ja huohotti työntäen samalla kyrpäänsä syvemmälle suuhuni. Mammuttikyrpä mahtui juuri ja juuri suuhuni, jättimäinen terskakin oli kooltaan kuin iso ja mehukas Golden apple.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Kakkoskierroksella

Lepäsimme hetken ja jatkoimme lemmiskelyämme syksyisen luonnon ja tuulenvireen keskellä 69-asennossa. Hänen kielensä nuoli kiihkeänä salaisimpia sopukoitani ja tutki myös kakkososastoani uteliaana. Minä runkkasin hänen lemmensauvaansa ja hyväilin myös kielelläni kivespusseja ja työnsin sormeni syvälle hänen takalistoonsa, hän huokaisi syvään ja sitten tunsin että kakkoselleni voi tulla kohta tiukat paikat.

Haluatko, hän kyseli minulta, jos varovasti, sanoin hänelle. Hän työntyi hitaasti osittain kakkoseeni ja hyväili samalla sormin klitoristani ja vulvaani. Tunsin itseni täyttyvän ja orgasmin aallotkin tuntuivat jo olevan lähestymässä. Yllättäen hän työnsi märkään emättimeeni koko kätensä ja laukesin samalla räjähtäen. Mieskin laukesi vavahdellen voimakkaisiin laukeamisesta aiheutuviin kouristeluihini.

Yhtä mukavaa menoa teillekin toivottelee Vivian, 246.