Lemmenpesän paljastuminen

Yhtäkkiä Muhammed käänsi minut syliinsä istumaan ja otti minua lujaa lanteistani kiinni alkaen nostella minua ylös ja alas valtavan kyrpänsä päällä. Ulisin ja aloinkin tuntea räjähtävän orgasmin lähestyvän minua jossain syvällä sisimmässäni.

Laukesinkin Muhammedin syliin hänen näykkiessä kaulaani ja lopuksi hän käänsi minut mahalleen ja muutamalla rytmikkäällä työnnöllään hän tyhjensi pussinsa siemenet syvälle minun kärsineeseen pilluraukkaani.

Jäin makaamaan vatsalleni ja sitten ovelta kuului ääntä. Muutkin olivat löytäneet tiensä salaiseen lemmenpesäämme ja katselivat ihmetellen käsirautoihin kätkettyä Camillaa ja nojatuolissa rötköttävää Annabelia.

Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu, muut kyselivät kummissaan. Kauheaa huutoa on kuulunut aina välillä, mutta nyt vasta tajusimme, että se ääni kuuluu täältä ja Muhammed pitää täällä jotain ihme BDSM- orgioitaan?

Panemisiin, Vivian, 246.

Hupsistakeikkaa

Minä kun olisin halunnut viettää kahdenkeskistä aikaa ihastukseni kanssa, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni kun ympärilläni oli jos jonkinlaista kolmijalkaista yleisten orgioiden keskellä. Ihastukseni polvistui eteeni ja alkoi nuolla mettä valuvaa pilluani. Sivusilmällä näin seuralaiseni lykkivän takaapäin naapuripariskunnan naista. En antanut sen häiritä, vaan nautin täysillä saamastani kielihoidosta ja joku yritti tulla samalla sisääni takaapäin.

Halusin ratsastaa ihastukseni komealla kyrvällä, ja komensin häntä makuulle. Pääsinkin ratsaille ja sain nauttia hänen komeutensa äärimmäisistä ulottuvuuksista täysin rinnoin. Yhtäkkiä tunsin jonkun häiritsevän ja ravistelevan minua. Vivian, Vivian, herää…

Makasin ravintolan lattialla jalat pystyssä, olin siis yllättäen pyörtynyt pöytäni ääreen ja tarjoilija pirskotti vettä kasvoilleni. Olin siis tosi tokkurassa, miksi minut herätettiin juuri kun pääsin unelmieni panoon… Jatkoin treffi-iltaani mahdollisuuksien mukaan matalalla profiililla hieman nolostuneena…

Soittelemisiin, Vivian, 246.