Lemmiskelyä luonnon helmassa

 

Kuulin yllättäen ääntä takaani, kukkuu, kuului matalalla ja seksikkäällä miehen äänellä. Havahduin haaveistani nolostuneena ja sopertelin jotain tateista jotka muistuttivat oudosti patukoita silmissäni. Miestä alkoi selvästi naurattaa kertomukseni, ja niinpä hän kysäisikin että onko minun mieleni usein noin eroottinen. Ainahan se, täytyy myöntää, hymyilin hänelle ja ihailin hänen housuissaan koko ajan enemmän pullistuvaa patukkaa.

No, oletko akuutissa puutteessa vai pitääkö sinun saada joka päivä monta kertaa, hän kysäisi vielä minulta hymyillen. Asiassa taitaa olla vinha perä, otan aina kun on tarjolla, kuittasin hänelle. Sainkin ottaa mahtipatukan suuhuni, ja kerkesin mainita etten näin komeaa herkkutattia olekaan vielä tänään löytänyt.

Jatkan seuraavassa postauksessani eroottisesta sessiostani luonnon helmassa,

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Lohtupanot

Menin seuralaiseni luo yöksi nuolemaan haavojani, toki tuli nuoltua ja lutkutettua jotain muutakin. Seuralaiseni olikin yllättävän hyvin varustettu yksilö ja tiesi myös vallan hyvin, miten sitä patukkaa oikein käytetään. Ja kyllä hän tosiaan kieltäänkin osasi käyttää varsin hyvin. Minä myös otin häneltä suihin oikein sydämeni kyllyydestä ja hän purskauttikin siemenensä puoliksi vahingossa suoraan kasvoilleni. Hyvitykseksi hän nuoli minulle oikein kunnon orgasmin.

Pääsin tietty myös ratsaillekin ja laukesin siinäkin, hän osasi nostella lantiotaan minua vasten. Hänen kullinsa oli miltei 20 -senttinen ja vielä paksukin kaveri, joten pilluni litisi kunnolle hyvin kielipelien vuoksi ja sainkin oikein kunnon suihkuorgasmin hänen kyrpäänsä vasten. Aamullakin vedettiin kunnon panot takaapäin, ja hipsin kotiin saaneena ja krapulaisena.

Yhtä mukavaa menoa teillekin, Vivian, 246.

 

Työniloa

Komeat miehet huomasivat kuumat katseeni, joita loin heihin tämän tästä töitä paiskoessani. Aloinkin jo kostua, kun ajattelin näitä kahta könsikästä, miltä he näyttäisivät ilman vaatteita, ja tietty millaista patukkaa olisikaan tarjolla….

Kahvijonossa toinen heistä oli takanani, ja sirkuttelin heille että eikö olekin välillä kiva olla talkootöissä niin näkee välillä muitakin uusia ihmisiä. Peruutin “vahingossa” toisen miehen haaruksiin ja ilokseni löysinkin sieltä kovaa vastusta. Hups, anteeksi, lirkuttelin, tämä eri  magneettien vetovoima on niin kova 🙂

Talkoiden loppuvaiheessa lähdin etsimään wc:tä, miehet kävelivät perässä ja virnuilivat minulle että on se magneettinen vetovoima niin kova. Kuittasin, että kyllä se tyttö taitaa tietää kun on patukkaa tarjolla, niinpä sulkeuduimme kaikki huomaamattomasti invavessaan.

Jatkan wc-tapaamisestani seuraavassa postauksessa,

siihen asti soittelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Sekstailua lauteilla

Sauna oli onneksi kuumana, niin lähdin sinne peseytymään. Löysin sieltä komean hiljaisemman tuntoisen miehen, jota rupesin jututtamaan. Hän kysyi minulta että miten pärjään, koska tiesi että kaverit osasivat olla hieman rajuja. Naurahdin että olihan se taas melkoinen kokemus, pärjään kiitos kysymästä oikein hyvin.

Suutelimme saunan lämmössä ja minun alkoi taas tehdä mieli ja näin että hänen patukkansakin alkoi kovettua. Halusin imeä sitä hellästi ja sitten vähän kiihkeämmin. Se olikin melkoinen lemmen valtikka täydessä tanassa, Istahdin hänen syliinsä ja tunsin hänen patukkansa täyttävän minut ääriään myöten.

Keinahtelin hänen sylissään ja pian tunsinkin orgasmin aaltojen lähestyvän. Lopuksi hän käänsi minut kontilleen ja otti minua lanteista kiinni ja tuli  takaapäin oikein syvälle minuun. Kuulin hänen huohottavan nautinnosta ja kiristävän vauhtia, jolloin laukesimme yhtäaikaa. Tämän jälkeen pystyin vain makaaman rentona lauteilla ja nauttimaan löylyistä. Nukuin tämän hellän rakastajan vieressä koko yön.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Paljon puhetta patukoista

Puhutaan siitä, että onnellisuutta voitaisiin mitata. Hmm, minä kyllä tiedän mitä muuta voidaan onneksi mitata ja tutkia jopa vallan konkreettisesti tunnustelemalla ja maistelemalla. Eli mielestäni voidaan mitata konkreettisia asioita, kuten esimerkiksi alati mielessäni olevia ja pyöriviä patukoita.

Mielestäni miehessä on kuitenkin tärkeintä kokonaisuus, ei pelkästään se miehen jalkojen välissä oleileva järki, vaikka monesta teistä blogini seuraajista saattaakin siltä tuntua.Nyt tulee mieleen se ikivanha Tupla-suklaapatukkamainos, jonka mukaan kyllä tyttö tietää kun on patukkaa tarjolla 🙂

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, miten mies osaa patukkaansa käyttää, tämä asia on paljon kokoa tärkeämpi. Se että miten mies osaa naistaan kiihottaa, vaikuttaa koko seksisession onnistumiseen ratkaisevasti. Esileikit ovat erittäin tärkeässä roolissa, erityisesti rakastamani suuseksi.

Kiihottumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muunmuassa erikoinen paikka, oma vireystila ja fyysinen seksuaalinen vetovoima.

Mikä sinua kiihottaa erityisesti?

Soittelemisiin, Vivian, 246.