Kohtalokas sylkäisy

Camillan olisi kyllä kannattanut jättää sylkäisemättä, koska iso miesporukka kerääntyi krapulaisena hänen ympärilleen ruoskineen ja kyrpineen. Miehiä ilmeisesti kiihotti kovasti tämä tilanne, koska Camilla ei pystynyt puolustautumaan eikä poistumaan paikalta, koska hänet oli kahlittu kiinni seinässä olevaan koukkuun.

Joku läpsäytti häntä piiskalla ja eräs miehistä laski housujaan ja pudotti myös Camillan housut nilkkoihin, niin että hän oli aivan paljaana ja avuttomana miesten keskellä. Kolmen minuutin muna meni Camillan taakse ja alkoi raottaa hänen pakaroitaan Camillan kovemman puolen vastustelusta ja huudosta huolimatta.

Sitten hän yritti työntyä hänen ahtaaseen anukseensa muiden miesten kannustaessa häntä ja minä yritin turhaan kieltää. Camilla kirahti kivusta mutta miehet vain nauraa höröttivät vieressä vaikka minäkin yritin pyytää heitä lopettamaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Alistettuina

Siinä me sitten kahlittuina katselimme toisiamme Vivianin kanssa ja tuumasimme, että miten ihmeessä me olemme taas joutuneet tämän kaltaiseen tilanteeseen. Miehet pyörivät meidän ympärillämme ja kourivat meitä avoimesti ja estottomasti. “Näin sitä käy kun luulee omistavansa koko maailman, eräs heistä sanoi naureskellen.

No mitä te meistä oikein haluatte, sanoin eräälle miehistä kovalla äänellä. No, me voimme hieman alistaa teitä niin opitte käyttäytymään kunnolla, miehet sanoivat meille kärkevästi. Eräs heistä lähestyi meitä kolmihaaraisen nahkaisen piiskan kanssa ja läpsäisi minua takapuolelle. Katsoin siihen kohdalle mihin hän oli läimäissyt ja pakaraani koristi kolme punaista juovaa.

Myös Kuuma -Camilla sai maistaa piiskaa ja hän sylkäisi lyöjän kasvoille. Katsoimme miten kuola valui alas hänen kasvoiltaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Paluu arkeen

Katselimme Kuuma -Camillan kanssa hymyillen, kun Annabel sai kyytiä hampurilaisena viereisessä vuoteessa. Samoin Muhammedia kiusattiin piiskalla ja dildolla takapuoleen. Yhtäkkiä sanoin Camillalle, että eiköhän tämä meidän mökkireissu ole venähtänyt liian pitkäksi, eikö meidän ole jo aika jättää tämä seurakunta.

Yllätyksekseni Camilla oli samaa mieltä ja menimme mökkiin pakkaamaan tavaramme. Pakkasimme myös Annabelin tavarat, koska olimme samalla kyydillä tulleet mökille joskus kauan kauan sitten. Oikein hirvitti, miten kauan olimme olleet pois niin sanotusta normaalista elämästämme ihan teillä tietämättömillä.

Kun olimme pakanneet kävimme ilmoittamassa Annabelille, että kyyti on valmis ja tavarat on pakattu. Hän pukeutui nokka pystyssä ja näytti olevan hieman loukkaantunut sekä pastorille että kanttorille.  Hetken kuluttua hurautimme kaupunkiin päin kohti uusia seikkailuja.

 

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Muhammedin rangaistus

Muutama mies lähestyi Muhammedia tuiman näköisinä ja yllättävän nopeasti se kävi. Muhammed oli alta aikayksikön käsiraudoissa ja kiinnitettynä metallitankoon. Nyt kuule saat musta mies maistaa omaa lääkettäsi, Camilla sanoi lähestyen Muhammedia uhkaavasti ruoskan kanssa.

Minä olin samoilla linjoilla ja kävin hakemassa matkatavaroistani muhkeimman omistamani ryhmydildon. Tässähän ei mitään liukkareita tarvita, naureskelin sitä jo kalvenneelle Muhammedille esitellessä. Olin myös ottanut nänninipistimiä ja oman pienen mutta tuiman kolmihaaraisen ruoskani.

Miten Annabelia rangaistaisiin? Kanttori kysäisi varovaisesti ja minä tuhahdin  nyyhkivään Annabeliin vilkaistuani siihen että tämä miehen rankaisemisen katsominen on hänelle riittävä rangaistus. Mutta laitetaan hänellekin käsiraudat, ettei pääse ihan huomaamatta karkuteille livahtamaan.

Ruoskimisiin, Vivian, 246.

Ehtana eteenpäin

Poliisit olivat valokuvanneet vammani ja lääkärikin kehoitti minua tekemään rikosilmoituksen, koska minussa näkyi paljon väkivallan jälkiä, piiskan jäljet olivat valuneet verta ja lisäksi oli haavaumia väkivaltaisesta raiskauksesta.

Kriisipalaverikin oli järjestetty, Annabel oli meistä ehkä hysteerisin, vaikka hän oli päässyt ehkä helpoimmalla meidän koettelemuksestamme. Hän ajatteli ehkä liikaa sitä, että mitä olisi voinut tapahtua, eli pahinta mahdollisinta.

Lohdutin häntä että kaikki viina loppuu aikanaan ja koittaa arki. Silloin viimeistään minun sadistinen pahoinpitelijäni olisi älynnyt että hän ei voi pitää meitä vankina ikuisesti. Enkä usko että hän olisi ollut valmis tappamaan meitä ja tuhoamaan ruumiita, siitä olisi ollut aivan liikaa vaivaa ja eläminen kiinnijäämisen pelossa.

Naimisiin, Vivian, 246.

Synnin palkka on ?

Yllätys yllätys, tämä tyyppi, jolle en kuulemma ollut antanut pillua, valitsi minut kohteekseen. Hän räpsäytti minua piiskalla muutaman kerran ennenkuin hän tunki kullinsa syvälle minun suuhuni. En voinut muuta kuin imeä, kun hän pukki munaansa syvälle kurkkuuni. Miltä tuntuu, lutka, hän ärisi minulle samalla.

Annabel uikutti vieressäni, että tämä on Vivian sinun syytäsi, mitähän meille nyt tapahtuu. En saanut vastattua hänelle mitään, koska suuni oli täynnä vihaisen ja katkeran miehen munaa. Toiset saivat hieman kiltimpää kohtelua kuin minä, ehkä he olivat olleet jopa minuakin anteliaampia menneessä elämässään?

Mies laukesi syvälle kurkkuuni ja minä yskin ja syljin spermaa pois suustani. Hetken päästä olisi kuulemma lisää munaa tiedossa, minulle ilmoitettiin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.