Kesäkollit vauhdissa

Niinpä aukaisin estottomasti jalkani täysin levälleen. Onneksi porukka ympärilläni oli myös alkoholinhuuruisessa tilassa, joten tätä tapahtumaa ei kukaan pitänyt mitenkään outona mökin pihalla kuumana kesäyönä.

Camilla oli myös ottanut vinkistä vaarin ja hänen jalkojensa välissä keikkui jonkun kalju päälaki ja hän otti samalla toiselta mieheltä suihin mitä mehukkainta melaa. Mutta minä keskityin kokonaan oman komistukseni hoivissa olemiseen ja nautin täysin rinnoin mitä taitavimmasta kielipelistä syvällä lemmenluolani syövereissä.

Aloin jo anella kyrpää syvälle litimärkään pilluuni, mutta joku miehistä vaiensi vaateeni omalla kyrvällään. Hän tunki sen syvälle suuhuni ja alkoi samalla silittää kovaa päätäni. Lopulta nousin ylös ja kerroin taitavalle nuolijalleni ajan seksiin koittaneen.

Naimisiin, Vivian, 246.

Eevan asussa

Teimme kukista myös seppeleitä, jotka laitoimme päihimme. Nämä olivatkin ainoat asusteet, jotka meillä oli päällämme kun kävimme muutaman mökin pihassa. Sattumalta eksyimme myös erään mökin pihalle, jossa oli melkoiset bileet käynnissä, ja porukka jäi suu auki katsomaan meitä, kun saavuimme paikalle.

Olimme ottaneet naista väkevämpää, joten ihmettelimme hieman aiheuttamaamme hämmennystä. Tavallisesti asu on vapaa, mutta pakollinen irvaili eräs pihassa istuskeleva mies. Hän vielä jatkoi että tässä tilanteessa se ei välttämättä ole ihan niin pakollinen.

Hieman myöhäisiä juhannustaikoja tässä vaan ollaan tekemässä, sirkuttelin pihassa oleville könsikkäille. Meille kiikutettiin drinkit käteen ja kehotettiin istumaan. Kelpaisiko neidoille makkara, eräs komistus kysyi meiltä erittäin kohteliaasti.

Soittelemisiin, Vivian, 246.