Sekavat sekstailut

Me vain hieman leikimme tyttöjen kanssa, Muhammed selitti nolon näköisenä muulle porukalle. Ai että ihan vapaaehtoisesti olette noissa käsiraudoissa? Joku kysäisi kovaan ääneen. No ei olla, Kuuma -Camilla tokaisi viileästi. Annabelia katsottiin kysyvästi ja hän sitten avautui että nuo kaksi, Vivian ja Camilla tirkistelivät ikkunasta kun he harrastivat seksiä joten heidän piti saada siitä joku hyvä rangaistus.

Olikos teillä, Vivian ja Camilla, mitään keinoa vapautua tilanteesta, pastori kysäisi tuimasti. No ei, minä piipitin, piti vain katsoa kun hän sekstaili Camillan kanssa.  Ja sitten minun piti harrastaa seksiä Muhammedin kanssa. Näin se meni, mutta toisin päin, Camilla säesti jälkeeni.

Mitähän me keksisimme Muhammedin ja ehkä Annabelinkin päänmenoksi?

Panemisiin, Vivian, 246.

Loppusessio

Luokseni jäänyt mies oli hyvin kiltti ja kohtelias. Juttelimme ja hän suuteli minua hellästi, olin tyytyväinen koska olin peseytynyt edellisen session jäljiltä. Hän myös kiihotti minua nuolemalla minua hellästi ja kysyi haluanko edelleen olla sidottuna.

Voihan se hetken olla näinkin, kun on nähty näin paljon vaivaa, veistelin hänelle. Krapulaisena seksi tuntui aina paremmalta, hän rakasteli minua hellästi ja tunsinkin pian olevani jälleen huipulla. Laukesimme miltei yhtä aikaa ja lepäsimme hiljaa vierekkäin.

Yllättäen muu porukka ryntäsi jälleen sisälle melat pystyssä ja kaikki olivat runkanneet itsensä laukeamispisteeseen ilmeisesti tirkisteltyään aikansa  meidän touhujamme. Tiesin jo valmistautua tulevaan ja porukka runkkasi kilpaa pussinsa tyhjäksi meidän päällemme.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Haluaako exä takaisin?

 

Tiedätkö merkkejä, mistä ex haluaisi Sinut takaisin? Jos hän alkaa äkkiä olemaan hyvin kiinnostunut kuulumisistasi ja ottaa Sinuun yhteyttä paljon normaalia useammin, niin sitä varmimmin vanha suola on alkanut janottamaan.

Hän voi alkaa käyttäytyä samankaltaisesti kuin suhteenne alkuaikoina ja antaa sinulle lahjoja tai muita huomionosoituksia. Hän voi alkaa yllättäen olla kanssasi samoissa paikoissa jatkuvasti, joten hän tietää missä sinä olet.

Mutta jos hän jätti Sinut ilkeästi, petti, tai oli väkivaltainen, mikään ei voi korjata näitä asioita. Ne tulevat mitä todennäköisimmin toistumaan ehkä pitemmän ajan päästä. Jotkut miehet voivat toki yrittää muuttua, mutta tiikeri ei valitettavasti pääse eroon raidoistaan. Eri asia tietty jos sinulla on vielä tunteita häntä kohtaan, se ei pelaa joka pelkää. Ja sekin, jos hän oli sängyssä aivan erityisen hyvä…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Ravintolailta

Ilta eteni ja kävimme välillä tanssimassa ja hieman suutelimme ja yritin samalla nähdä ihastustani. Loppuillasta hän kävi tilaamassa vierestäni juomaa, ja mainitsi hymyillen että onpa todella kiva kun olet löytänyt mieleistäsi seuraa, kun olen nähnyt sinut aina yksin…. Ja minä kun olin jo valmistautunut hurmaamaan hänet, mutta jäin katsomaan häntä älykkään tuntoisena suu auki.

Kun kumppanini kävi vessassa, käytin alkoholin rohkaisemana tilaisuutta hyväkseni ja sopertelin hänelle seksistä jotain järkevää. Hän vain hymyili minulle ja sanoi että taidat olla melko tuiskeessa. Nolouden huippu oli kun yritin hapuilla käsillä hänen jalkoväliään ja hän otti minuun oitis etäisyyttä.

Kasvoni säilyttääkseni päätin poistua  paikalta seuralaiseni kanssa, koska tilanne näytti siltä ettei se etenenisi enää mihinkään suuntaan.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Aseksuaalisuus

Tiedättekö, lukijani, millainen ihminen on aseksuaali? Niin, se ei ole sellainen kuin Vivian. Aseksuaalisella ihmisellä on kumminkin romanttisia tunteita joko omaa tai vastakkaista sukupuolta kohtaan, mutta hän ei halua sitä fyysistä kanssakäymistä mitä myös ihanaksi seksiksi tai yhdynnäksi kutsutaan.

Aseksuaali voi toki harrastaa seksiä toista ihmistä, kumppania, miellyttääkseen. Mutta hän ei saa siitä itse minkäänlaista seksuaalista tyydytystä. Hänellä ei ole eroottisia haluja ja voisinkin päätellä, ettei hän kiihotu erotiikasta tai pornosta, kuten esimerkiksi minä teen. Tai minähän kiihotun, kun näen mielestäni upean uroksen ja alan punoa sotasuunnitelmaa, miten saisin hänet kaaduttua mahdollisimman pikaisesti.

Aseksuaalille henkilölle on se selibaatissakin eläminen helppoa, kerran ei tee mieli sitten millään. Muista soitella, odotan puheluasi!

Vivian, 246.

Fakta ja fiktio

 

Arvatkaas mitä, rakkaat blogini seuraajat. Aikoinaan aloitin blogini kirjoittamalla, että tämä on nimenomaan seksiin perustuva fantasiablogi.  Jos kirjoittaisin todellisesta elämästäni, ei siitä kovin monta laulua laulettaisi. Ainakaan nykyhetkellä.  Erään puhelun jälkeen mietin, että monella menee mielikuvitus ja fiktio sekaisin todellisuuden kanssa.

Vivian on henkilö, joka rakastaa seksiä ja harrastaakin sitä aina kun on tilaisuus. Hänen elämänsä onkin hyvin aktiivista erotiikan ja seksin saralla, ajatusmaailma pohjautuu samaten siihen, mistä onnistuisi seksiä saamaan seuraavan kerran.

Kun Vivian saa puhelun, hän puhuu seksistä ja kertoo olevansa aktiivinen toimissaan.  Voisi myös kuvitella, että seksilinjalle soittaja pitää erotiikasta ja seksistä, eikä oleta olevansa Viville se ainoa ja oikea, nyt ja ikuisesti. Minua siis nimiteltiin huoraksi puhelimessa, vaikka en itseni myynnistä todellakaan valuttaa vaadi 🙂  Olihan se silloin mukavaa aikoinaan, olla nuori ja ehdoton, muistakaa ettei kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Ajatusmaailma ei voi olla aina niin mustavalkoinen.

Soittelemiin, Vivian, 246.

Halpa puhelin sex

 

Pääset linjoillemme missä ja milloin vain. Ei haittaa, vaikka olisit korpikämpällä kymmenien kilometrien päässä sivistyksestä Jumalan selän takana. Viihdelinjamme ovat aina auki, ja voit soittaa meille minä vuorokaudenaikana hyvänsä tavoittaaksesi kiimaisen ja seksinnälkäisen naaraan, joka tekee kaikkensa juuri sinua miellyttääkseen. Sinulla ei mene taksiin vaivalla säästämiäsi varoja, koska ainoa mikä maksaa on halpa puhelin sex.

Meillä on myös kampanjoita, joiden aikana saat soittaa tietyn minuuttimäärän täysin ilmaiseksi ja uudesta puhelinnumerosta on aina kymmenen minuuttia ilmaista puheaikaa.

Sinun ei tarvitse matkustaa minnekään, ei tarvitse laittautua tai peseytyä ollaksesi hyvässä iskukunnossa. Sinun ei tarvitse miettiä, mitkä olisivat tarpeeksi vetävät vaatteet saadaksesi kunnon seksiä, ovatko hiuksesi hyvin ja onko vartalosi riittävän hyvässä vedossa.

Voitkin soitella minulle vaikka heti, eikö?

Soittelemisiin, Vivian, 246.