Vuoronvaihto

Edellisen seksisession jälkeen pitikin levätä kunnolla ja tankata, jotta taas jaksaisi painaa pitkää päivää. Tämä sekstailu sinun ja herkkutatin kanssa ottaa kuule kunnolla, kerroin miehelleni hymyillen. Ai, herkkutatistako tämä kaikki johtuu, hän virkkoi minulle tuumivan näköisenä, No, jos sinulla olisi pienenpieni katkarapu, ei seksileikitkään saisi minua tällä tavalla innostumaan, piti kertomani hänelle.

Ehdotinkin sitten, että jos minäkin saisin sitoa hänet ja kujeilla hänen kanssaan. Hän suhtautui ehdotukseeni hieman epäröivästi. Minuahan ei sitten mihinkään torille viedä eikä kutsuta naapurin mustia miehiä minua pukkimaan, hän lateli ehtojaan. Keksin kyllä jotain uutta päänvaivaksesi, älä pelkää,  naureskelin hänelle.

Olin hieman pettynyt, kun en heti päässyt herra herkkutattia alistamaan, mutten heti menettänyt toivoani. Ehkä jonakin kauniina päivänä pääsen kalifiksi kalifin paikalle, tuumailin.

Siihen asti soittelemisiin, Vivian, 246.

Illallisella

Join viiniä tyhjään vatsaan, ennenkuin sain tilaamani annoksen, ja se tietysti kihahtikin päähän. Kikattelin siinä, ja ehdotin että kävisimmekö vähän sekstailemassa naistenhuoneessa. Mies oli hieman hämillään, mutta hissunkissun hiippailimme wc-tiloihin ja sulkeuduimme koppiin.

Pikku hiprakassa oli kiva sekstailla pienessä suljetussa tilassa, jossa on aina kiinnijäämisen pelko. Onneksi ravintolassa ei ollut paljoa asiakkaita, joten pystyimme nauttimaan toisistamme kunnolla. Laukesinkin huohottaen seinää vasten ja vaivuin miehen käsivarsille.

Sitten pöytään ja annoksemmekin tulivat juuri höyryävän kuumina. Mielialaani hieman hälvensi ihastukseni, joka oli ilmestynyt paikalle työporukan kanssa. Kaiken kukkuraksi hän näytti vielä minulle peukkua kannustuksen vuoksi. Eli hän esitti olevansa onnellinen puolestani…

Jatkoa seuraa seuraavassa postauksessani, Vivian, 246.