Yllättävä yllätys

Leikimme ensin eri telineillä ja leluilla burgundinpunaisessa huoneessa, kunnes huomasimme että miehet lähestyivät meitä ovelan näköisinä köysiä, kahleita ja silmänpeiteliinoja mukanaan. Lisäksi he kaikki olivat laittaneet naamarit päähänsä.

Ensiksi he ottivat minut kiinni ja sitoivat kiinni käsistä ja jaloista sängyn päätyihin. Siinä sitten makasin jalat leveästi harallaan x-asennossa.

Annabel vingahti kun hänet otettiin kiinni ja sidottiin seisalleen kädet korkealle kiinni olevaan tankoon kiinni.

Kuuma-Camilla nauroi hermostuneesti, kun hänet kiinnitettiin käsiraudoilla kiinni niin että hän pyllisti yleisöönsä päin.

No onkos jotain turvasanaa meille? Yritin keventää tunnelmaa mutta en oikein onnistunut yrityksessäni tällä kertaa.

Nyt Vivian saat katua kun et ole koskaan antanut minulle pillua, eräs miehistä ärisi.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

Erilaisista sessioista

Sadomasokistisissa alistamisleikeissä voidaan käyttää myös erilaisia kahleita, köysiä sekä käsirautoja. Näistä leikeistä voi aiheutua kipua, johon alistettu osapuoli on etukäteen suostunut. Samoin leikkeihin voi liittyä sanallista alistamista tai nöyryyttämistä, josta mielestäni miehet saavat naisia enemmän nautintoa.

On suositeltavaa käyttää erityistä turvasanaa, koska sessiosta voi ennen pitkää tulla aivan liian ahdistava ja stressaava alistetulle henkilölle.. Yleisin on punainen, eli alistaminen pitäisi silloin lopettaa heti. Tämä turvasana tulisi sopia ennen   leikkien alkua. Tälläiset sessiot voivat kestää vain hetken aikaa tai sitten ennalta määräämättömän ajan.

Tämän kaltaiset leikit edellyttävät ehdotonta luottamusta osapuolten välillä, koska alistajan tulisi lopettaa alistamiseen ja nöyryyttämiseen liittyvä  leikki heti turvasanan kuullessaan.

Alistamisiin, Vivian, 246.

Fifty shades of herkkutatti

Lepäsimme hieman hurjien lemmenleikkiemme jälkeen, ja kun heräsimme mieheni oli jälleen vauhdissa. Voisimme kokeilla jotain ihan uutta, hän ehdotti minulle hymyillen. Minähän heti innostuin, mitäs kivaa olet meille keksinyt, kujertelin.

Sitomisleikkejä, oletko koskaan kokeillut, hän ehdotti minulle. Ensiksi meidän piti keksiä turvasanat, minun sanani oli tietysti herkkutatti, hänen sanansa oli klassinen punainen.

Hän laittoi maskin silmilleni ja tunsin kun hän kilautti käsiraudat ranteisiini. Olin melko lailla hänen armoillaan, täytyy myöntää että alkoi myöskin jännittämään.

Tunsin kuinka hän ensin hyväili isoja kiinteitä rintojani jääpalalla, sen jälkeen hän imi suurentuneita herkkiä nännejäni kiihkeästi näykkien. Jääpala eteni navalleni ja siitä pikkuhiljaa lantiolleni.  Ja mitäs sitten tapahtuikaan, siitä kerron lisää ensi kerralla.

Soittelemisiin, Vivian, 246.