Kutsuva kiima

Ilmassa oli melkoista ähellystä ja kiimaa, kun porukka puski menemään krapuloissaan toisistaan välittämättä. Välillä kuulin Camillan kiljumista, koska hänen kimpussaan tosiaan työskenteli useampi uros ja litinä ja lotina oli kyllä melkoista.

Yhtäkkiä huomasin saavani anaaliin ja ykköseen yhtä aikaa ja onneksi anaaliin tunkeutuvalla oli liukkarin kera sen verran pienempi kyrpä, että se ei sattunut onneksi kovin paljoa. Minäkin aloin olla jo melkoisen kiihottunut ja olin kuulevani vierestä että Kuuma -Camilla on kohta saapumassa maaliin.

Minäkin kiristin hieman tahtia ratsastuksessani ja anaalissani olevalla alkoi olla vaikeuksia pysyä kyydissäni. Pilluni litisi ja lotisi paksua ja suonikasta kyrpää vasten ja aloin pian olla laukeamispisteessä.

Panemisiin, Vivian, 246.

Kuumat urokset

Alkuviikko kotona menikin ihan asuntoa siivoillessa ja pyykkiä pestessä sekä jääkaappia täydentäessä. Sitten koittikin perjantai ja sekä Annabelilta että Kuuma -Camillalta päin alkoivat puhelinlinjat olla kirkuvan punaisia, sillä siellä päin suunniteltiin perjantain radalle lähtöä jo kiihkeästi.

Eikö meidän pitäisi pitää tipatonta tammikuuta tai edes jotain, yritin heitä tyynnytellä, mutta aivan turhaan. Ajattele nyt, tänne kaupunkiimme on voinut rantautua vaikka kuinka kuumia uroksia sillä aikaa kun olemme olleet pois kuvioista, julisti Camilla aina niin kuumana ja kiihkeänä.

Voi, mehän voimme löytää ihan uudet kullannuput, olen jo hieman kyllästynyt kanttoriin, selitteli Annabel yrittäen näyttää mahdollisimman viattomalta. Minä hymähdin heille ja sanoin paljon puhuvasti, että ainahan sitä voisi yksille lähteä.

Soittelemisiin, Vivian, 246

Uutta kohti

Annabel mökötti  hiljaisena ja vihaisen näköisenä takapenkillä ja kyselimme häneltä että mikä nyt vetää mielen noin alas. Hän kertoi jo ihastuneensa hieman Muhammediin, jota me rupesimme niin inhottavasti kiusaamaan. Me tuhahdimme hänelle että ei se tummahipiäisen miehenkään käytös mitään kovin ihanteellista ollut.

Lopulta sovimme, että jatkamme puhtaalta pöydältä kohti uusia seikkailuja. Kotityöt vaan piti saada ensin kuntoon ja palata niin sanotusti normaaliin elämään, mikä ei olisi alkoholinhuuruista päivästä toiseen ilman mitään sen järkevämpää tekemistä.

Camilla kuitenkin julisti, että meidän pitäisi perjantaina lähteä hieman radalle katsomaan, että onko kaupunkiimme ilmestynyt mitään uusia mehukkaita ja mielenkiintoisia uroksia. Camilla kehui kyllääntyneensä täysin meidän mökillämme olleeseen tarjontaan.

Panemisiin, Vivian, 246.

Lyylian lepotuoli

Katselin netflixistä filmiä ja napostelin samalla suolaista ja makeaa vuorotellen odotellen samalla kiihkesti jota kuta kuumaa ja kiihkeää urosta tyydyttämään minun hiljalleen heräävät kiihkeät himoni.

Viimein puhelin soi ja kujersin nimeni soittajalle. Luurin toisesta päästä kuului komento, että ota suihin syvälle, narttu, ime kovaa kulliani niin että voin panna sua kunnolla perseeseen. Hymähdin luuriin, että olipas houkutteleva tarjous, tässähän alkaa käydä aivan kuumana….

Vitun huora, kuului luurin toisesta päästä ja nauhoite soittaja palasi päävalikkoon… Hetken päästä puhelin soi uudelleen ja iäkkään kuuloinen mies halusi keskustella aivan arkipäiväisistä asioista, Kyselin häneltä miten kesä on mennyt ja hän kertoi yksinäisyydestään. Määräsin hänet lähtemään liikkeelle erilaisiin tapaamisiin, josta hän voisi löytää vaikka kuinka mukavan mummon elämää sulostuttamaan…

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Telttailun huumaa

Pääsin ratsaillekin, pompin kivikovan ison kyrvän päällä ja otin samalla toiselta uroolta suihin. Imin himokkaasti hänen punaista äärimmilleen turvonnutta kyrpäänsä ja samalla litimärkä pilluni lypsi toisen komistuksen juhlakunnossa olevaa miehuutta urakalla.

Toinen miehistä laukesikin kasvoilleni, spermat valuivat pitkin kasvojani ja rintojani, mutta en antanut sen häiritä hurjaa ratsastustani. Aloinkin jo voihkia, koska olin saavuttamassa huipun toisen miehen kanssa lähes samanaikaisesti.

Laukesinkin kirkaisten kilvan luonnon äänien kanssa ja hetken lepäilimme kaikki kolme vierekkäin. Kyllä vaan tämä kimppakiva on lähes parasta mitä tiedän, valistin näitä kahta komistusta kokemuksen syvällä rintaäänelläni. Oliko monesko kerta, he hörähtivät minulle  ja kerroin että taitaa jo sormet ja varpaat loppua meikäläiseltä kesken.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

 

 

Pikkuisissa jouluissa

Olin ketterästi nousuhumalan vaiheessa, joten heitin flirttiä suuntaan jos toiseenkin. Tarkka katseeni rekisteröikin muutaman varteenotettavan uroksen, ja eräänkin heistä katse mittaili olemustani hymyillen päästä varpaisiin.

Herra Herkkutatti lähetteli minulle tekstareita ja yritti jopa soittaakin, mutta estin hänet ainakin tilapäisesti, jotta sain rauhassa keskittyä metsästämiseen. Sieniajat olivat ohi, nyt oli vuorossa varsinaisen hyvännäköisen lihan metsästys.

Rantauduinkin baaritiskille ja aloin heittää vitsikästä läppää muille kanssaeläjille. Mistäs noin sexy pimu tänne tulla tupsahti, eräs komea paisti kommentoi minulle vinosti hymyillen. Noudatinpa vain kutsua, pikkujoulut ovat sen verran oivallista metsästysaikaa, heitin miehelle takaisin.

Uh, salainen ihastukseni tupsahti paikalle seuralaisensa kanssa, niinpä päätin vetäytyä vessaan ehostamaan itseäni ja ottamaan neuvoa-antavat kultaisesta taskumatistani,

Soittelemisiin, Vivian, 246.