Poliisit olivat valokuvanneet vammani ja lääkärikin kehoitti minua tekemään rikosilmoituksen, koska minussa näkyi paljon väkivallan jälkiä, piiskan jäljet olivat valuneet verta ja lisäksi oli haavaumia väkivaltaisesta raiskauksesta.
Kriisipalaverikin oli järjestetty, Annabel oli meistä ehkä hysteerisin, vaikka hän oli päässyt ehkä helpoimmalla meidän koettelemuksestamme. Hän ajatteli ehkä liikaa sitä, että mitä olisi voinut tapahtua, eli pahinta mahdollisinta.
Lohdutin häntä että kaikki viina loppuu aikanaan ja koittaa arki. Silloin viimeistään minun sadistinen pahoinpitelijäni olisi älynnyt että hän ei voi pitää meitä vankina ikuisesti. Enkä usko että hän olisi ollut valmis tappamaan meitä ja tuhoamaan ruumiita, siitä olisi ollut aivan liikaa vaivaa ja eläminen kiinnijäämisen pelossa.
Naimisiin, Vivian, 246.