Saaren salat

Saaresta löytyikin iso huvila muhkeine terasseineen. Aloimme grillailla valtavan kokoisessa grillissä erilaisia lihoja, kanaa,  maisseja ja kasviksia makkaroitakaan unohtamatta. Viini ja muu juoma virtasi ja minäkin tunsin kuplivan humahtavan entistä enemmän huiviini.

Minulle kerrottiin että saunakin on lämpiämässä ja minä olin ainoa naispuolinen, joten minulta tiedusteltiin kohteliaasti jos haluaisin saunoa yksin tai muiden kanssa. Katsotaan, hymyilin mietteliäänä ja minua toki kiinnosti ennen kaikkea nähdä kaikkien uroiden sukukalleuksien koko.

Pidin yhä enemmän ja enemmän teeren peliä ja vispilän kauppaa kahden komean uroksen kanssa, he ilmoittivat olevansa sinkkuja ja minä kerroin naureskellen statukseni seurustelun suhteen olevan vaikeasti määriteltävissä. Minun ulkonäköäni kehuttiinkin kovasti ja minä flirttailin takaisin niin paljon kuin suinkin ehdin.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Herkkutatin paluu

Viinin juominen ja herkulliset ruoat saivat kyllä paikat kihelmöimään kummasti. Onkos tänään tattitarjoilua?, kysäisin kavaljeeriltani vienosti. No tottakai on, se tarjoillaan mieluiten sitten kotona, jos daamilleni sopii, hän virkkoi hymyillen leveästi.

Entäs jos haluaisinkin julkisella paikalla?, kujersin kullalleni. Sitten voisimme päästä leivättömän pöydän ääreen tai ainakin saisimme huonolla säkällä sakot, ylkäni sanoi lakonisesti.

Kotona sainkin sitten herkkutattia oikein kunnolla joka reikään, ja se saikin minut huutamaan oikein kunnolla hoosiannaa. Tämän metelin takia teemmekin tätä vain silloin kun olemme kahden, tattimies naureskeli minulle. Ratsastin oikein villisti ja hän tuikkasi äkkiä dildon takapuoleeni, ja se sai minut karjaisemaan oikein kunnolla.

Ja mitenkäs tarinamme sitten jatkuikaan, siitä kerron seuraavassa numerossa,

Soittelemisiin, Vivian, 246.